Dropshipping - helpompaa ja joustavampaa verkkokauppaa
* Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Dropshipping eli suoratoimitus on toimintamalli, missä verkkokaupalla ei ole omaa varastoa tuotteille, vaan asiakas tilatessaan verkkokaupasta saa tuotteen suoraan tavarantoimittajalta. Tällä tavalla verkkokaupan myyjän ei tarvitse itse käsitellä tuotetta lainkaan ja muutenkin verkkokaupan avaaminen ja hoitaminen on huomattavasti helpompaa tavalliseen verkkokauppaan ja fyysiseen liiketilaan verrattuna. Näin dropshipping voi alkaa kohdallasi sujuvasti vähän aikaa vievänä sivutyönä ja mahdollisesti liiketoiminnan kasvaessa siitä voi tulla pääelantosi. Seuraavaksi kerron sinulle olennaisimmat asiat oman verkkokauppasi perustamiseen tällä mallilla!
Dropshipping etuineen
Dropshipping on helppo tapa aloittaa verkkokauppa. Suuri etu dropshippingissa on verkkokaupan aloittamisessa on se, että et tarvitse mitään varastoa tuotteita varten. Lisäksi postituksestakin ei tarvitse vastata, koska myös siitä huolehtii kolmas osapuoli, tavarantoimittaja. Myös ajankäytön suhteen dropshipping on mielekäs tapa käynnistää verkkokauppa, koska se ei vaadi niin paljoa aikaa. Se on valtava etu tavallisiin kivijalkakauppoihin ja normaaleihin verkkokauppoihin verrattuna, joissa liiketoiminnan käynnistäminen kestää tunnetusti huomattavasti pidempään.
Ei vaadi suuria pääomia. Dropshipping ei vaadi sinulta ostamaan varastoon suuria määriä tuotteita etukäteen, vaan voit ostaa tuotteita tavarantoimittajalta silloin kun asiakas on tehnyt sinulta tilauksen ja maksanut siitä. Käytännössä siis verkkokaupan hallinnointiin menevät kulut eivät ole suuria, myöhemmin liiketoiminnan kasvaessa ne toki kasvavat lisääntyneen markkinoinnin vuoksi, mutta eivät hillittömästi.
Joustava tapa yrittämiseen. Dropshipping on toimintamalli, millä voit tehdä työtäsi missä vain ja milloin vain, mikä antaa sinulle vapautta elää elämääsi omilla ehdoillasi. Monet tällä tavalla yrittävät suomalaiset työskentelevät esimerkiksi Aasiassa matalan hintatason maissa ja pystyvät kohtuullisella työmäärällä elämään laadukasta elämää, joten dropshipping voi antaa uusia mahdollisuuksia rohkealla yrittäjälle! Dropshipping on joustava malli myös tuotteiden valinnassa ja hallinnassa ja halutessasi voit automatisoida verkkokauppasi toiminnan.
Kasvaminen on skaalautuvaa. Kun liiketoimintasi kasvaa dropshippingissa, niin kulusi eivät kasva läheskään niin paljoa verrattuna muihin kaupan muotoihin. Lisätilausten tullessa nimittäin sinun työmääräsi ja kulusi eivät kasva juurikaan, koska suurin osa työstä kuuluu tavarantoimittajille. Markkinointi ja asiakaspalvelu ovat oikeastaan ne asiat, joihin sinulle tulee lisätyötä liiketoiminnan kehittyessä, mutta niitäkin pystyt automatisoimaan ja ulkoistamaan suurissa määrin.
Tuotteiden kokeilu on vaivatonta. Dropshipping on kätevää siinä mielessä, että voit helposti testata tuotteiden menekkiä ilman lisäkuluja ja kokeilla erilaisia keinoja markkinoinnissa ja myynnissä luovalla tavalla.
Dropshipping heikkouksineen
Toimitusongelmat. Kun verkkokaupalla on useita toimittajia, niin asiakkaan ostaessa useita tuotteita, ne lähetetään usein eri tavarantoimittajilta. Silloin lähetyskulut nousevat suuremmiksi ja kokonaan niitä ei voi jättää asiakkaan maksettavaksi. Lisäksi useiden tavarantoimittajien kanssa lähetykset asiakkaalle kestävät yleensä kauemmin ja niiden kanssa toimiessa voi olla muita teknisiä ongelmia esimerkiksi yhteensopimattomien maksujärjestelmien vuoksi. Myös tavarantoimittajan tekemät selkeät virheet pakkauksessa tai lähetyksen hukkumisessa ovat ongelma, koska sinun on otettava vastuu ja pyydettävä anteeksi asiakkaalta, vaikka syy olikin toimittajassa.
Pienet katteet. Dropshipping on erittäin kilpailtu verkkokaupan muoto helpon alalle pääsyn, matalien kulujen ja samankaltaisten tuotteiden vuoksi. Katteita voi nostaa valitsemalla vähemmän kilpailtuja aloja, missä kysyntä ei ole tosin niin suurta ja myynnit näin eivät kasva paljoa.
Asiakaspalvelu ei aina helppoa. Tosiaan tavarantoimittajan tehdessä virheen, pahoittelu ja vastuu jäävät sinulle, vaikka olisitkin täysin syytön virheeseen. Tämä puoli asiakaspalvelussa voi olla hyvin stressaavaa ja se voi vaikuttaa työn tehoosi negatiivisesti, jos sitä ei käsittele oikein. Vastaukset asiakkaalle tulee lähettää joka tapauksessa nopeasti ja taidolla, muuten hänestä voi tulla menetetty asiakas; esimerkiksi jos tiedät tavarantoimittajan lähetyksen kestävän normaalia pidempään, voit ennakoivasti jakaa tämän tiedon asiakkaalle.
Kaikki valta ei ole sinulla. Dropshipping voi olla vaikeaa monelle yrittäjähenkiselle ihmiselle siksi, että kaikki langat eivät ole omissa käsissä. Monet asiat varastoinnista postitukseen ovat tavarantoimittajien hallinnassa ja sinun on vain luotettava heidän taitoonsa hallita työnsä.
Oikeudellinen vastuu. Kaikki tavarantoimittajat eivät ole kunniallisia, jolloin niiden tuotteiden alkuperä voi olla hämärän peitossa. Lisäksi tavarantoimittajat voivat käyttää toisten yritysten suojattuja logoja tai immateriaalioikeuksia, mistä voi koitua seurauksia verkkokaupalle. Tavarantoimittajaa valitessa tuleekin käyttää harkintaa ja tietoa, mistä valistan vielä enemmän tässä kirjoituksessa.
Brändin rakennus on hankalaa. Jos aloitat dropshippingissa luomaan aivan tyhjästä brändiäsi, voin sanoa sen kestävän pitkän aikaa ja vaativan hyvää strategiaa markkinoinnin, tuotteiden ja tavarantoimittajien valinnan suhteen. Siksi ennestään hyvän brändin omaavan verkkokaupan on helpompi aloittaa dropshipping liiketoimintansa laajentamiseksi.
Tuotteiden valinta myyntiin
Dropshipping ei ole tuotteiden valinnan suhteen ei ole aivan helppo nakki valtavan valikoiman ja kovan kilpailun vuoksi. Sopivien tuotteiden valinnalla on valtava merkitys menestykseesi, sillä edes loistavalla markkinoinnilla ja luotettavilla tavarantoimittajilla et saa myytyä tuotteita, jos oikeaa kysyntää ei löydy! Näillä vinkeillä pääset hyvään vauhtiin valintojesi kanssa:
- Ajattomuus on etusi. Aina kun mahdollista, valitse tuote, mikä ei vanhene aikoihin. Se säästää sinulta selvää rahaa ja aikaa!
- Valitse tarpeeksi hintava tuote. Noin 50 euron hinta olisi hyvä minimi tuotteidesi myyntihinnaksi alhaisten katteiden vuoksi. Puolestaan maksimihinta itsellä on 200 euroa, koska menekki korkeimmilla hinnoilla on jo selkeästi pienempää ja asiakaspalveluun on panostettava enemmän premiumhintojen vuoksi.
- Vain fyysisiä tuotteita! Digitaaliset tuotteet eli esimerkiksi ohjelmistot, e-kirjat ja verkkokurssit eivät lainkaan sovellu dropshippingin tyylillä tehtävään verkkokauppaan.
- Keskity tietyille aloille. Onnistuaksesi tällä mallilla kannattaa keskittyä aluksi vain muutamiin myyntisuuntiin valikoimasi suhteen. Näillä myyntikategorioilla tulisi olla tarpeeksi valittavanasi tuotteita myyntiä varten, kilpailu ei saisi mielellään liian kovaa ja tuotteen tulisi miellyttää suurta joukkoa kyseisessä kategoriassa.
- Kuluvat ja toistuvasti ostettavat tuotteet ovat hyviä vaihtoehtoja myytäväksi; niistä saat vakaampaa tuloa ja pystyt ajan kanssa kehittämään laadukkaita suhteita asiakkaisiisi.
- Helppo markkinoitavuus. Tuotteiden olisi hyvä olla sellaisia, että pystyt suhteellisen vaivattomasti markkinoimaan niitä verkkokaupassasi, somessa ja muissa medioissa.
- Pienet ja särkymättömät tuotteet parempia. Kevyiden tuotteiden toimitus on halvempaa ja vaikeasti särkyvät tuotteet lisäävät tuottojasi vähentyneiden palautusten kautta.
Kuinka onnistua myynnissä?
Tuotteiden myyntiä varten on dropshipping vaatii joitakin perustyylejä, mitkä vain on oltava hallussa menestyäkseen kovassa kilpailussa. Kaikkia niitä ei yleensä päällekkäin käytetä, mutta ainakin yksi niistä kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön. Tässä ovat merkittävimmät asiat:
Arvon lisäys. Sitä voit tehdä esimerkiksi tarjoamalla tuotteesi tukena laadukasta asiakaspalvelua, hyviä oppaita, syvällisiä tuotekuvauksia tai mitä tahansa, mikä auttaa asiakastasi tuotteen kanssa ja parantaa hänen kokemustaan.
Hinnat alemmat kuin kilpailijoilla. Saat markkinaosuutta myymällä alimmilla hinnoilla, mutta kannattavuutesi on yleensä silloin heikoilla. Tämä tapa hinnoitella vaatii tuekseen äärimmäisen pienet kulut liiketoimintaasi ja yleensä se parhaiten onnistuu selkeästi suuremmilla pääomilla pelatessa.
Tuotteen kustomoitavuus. Jos tuotetta voi räätälöidä ihmisen omia tarpeita varten omanlaisekseen, siitä voi tietenkin vaatia kovempaa hintaa. Muista kuitenkin, että tälläisten tuotteiden lähettäminen voi kestää selkeästi tavarantoimittajasta riippuen reilusti pitempään kuin tavallisten tuotteiden kohdalla.
Monimutkaiset tekniset asiat tuotteessa. Sellaiset tuotteet, mitkä vaativat usein opastusta tai asennusta, ovat yleensä hyviä vaihtoehtoja myytäviksi tuotteiksi. Niissä voit lisätä arvoa esimerkiksi laadukkailla ohjekirjoilla, opasvideoilla tai tuotekuvauksilla. Jos asiakas pystyy säästämään selvää tai rahaa näiden avulla, niin se lisää hänen asiakastyytyväisyyttään huomattavasti.
Kilpailun ja kysynnän mittaus
Jos dropshipping on väyläsi tavoitella suuria voittoja, on hyvä asia mitata ainakin kahta oleellista asiaa: kilpailua ja kysyntää. Kilpailua pitäisi löytyä sopivasti ja kysynnän olla mielellään mahdollisimman suurta. Näillä ohjeilla selviät mittaamisesta kunnialla!
Kilpailun mittaus
Dropshippingin kilpailun mittaus ei ole aivan helppoa, sillä sinun on löydettävä kultainen keskitie liian kovan kilpailun kuumista tuotteiden ja vähäisen kilpailun epäkiinnostavien tuotteiden välillä. Kannattavinta on mitata kilpailua Googlen hakutuloksista dataa hakemalla, koska se on kustannustehokasta ja kilpailijasi käyttävät myös hakukoneoptimointia hyväkseen. Tälläisessä mittauksessa on mietittävä ainakin seuraavia asioita.
Linkkien määrä. Erityisesti ulkoisten linkkien määrällä on merkitystä kilpailijoitasi tutkiessa; mitä enemmän laadukkaita ulkoisia linkkejä kilpailijoilla on, sitä enemmän työtä se vaatii sinulta niiden päihittämiseen. Esimerkiksi Ahrefsin Backlink Checker on yksi hyvä vaihtoehto linkkien määrän ja laadun tutkimiseen. Suuri merkityksellisten ulkoisten linkkien määrä tarkoittaa yleensä sitä, että kilpailijan sisältö on niin hyödyllistä ja arvokasta, että muilla verkkosivustoilla löytyy tämän kilpailijan sivustoon linkki.
Verkkotunnuksen auktoriteetti. Se on Mozin luoma mittari, millä tarkoitetaan verkkosivuston eli domainin yleistä laatua Googlen asemasta katsottuna. Siihen Google käyttää mittarina PageRankia ja voit katsoa kilpailijoiden verkkosivustoja esim. ilmaisella CheckPageRank.net sivustolla. Jos PageRank-tulos on alle 3, niin verkkosivusto ei ole kovin merkittävä. Useimmilla hyvilläkin verkkosivustoilla PR on korkeintaan 5 ja sitä korkeammat tulokset vaativat jo hakukoneoptimoinnilta ja markkinoinnilta paljon. Korkea tulos vaatii yleensä vuosien ajan verkkosivuston tekemää laadukasta sisältöä, runsaasti ulkoisia linkkejä ja monipuolista markkinointia.
Verkkosivuston yleinen laatu. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi kymmeneen korkeimmalle Googlen tuloksissa näkyvän kilpailijasi verkkosivuihin perehtyen niiden laatuun ja käyttäjäkokemukseen ja mieti, kuinka korkealla tasolla yleinen laatuvaikutelma niissä on. Jos ne ovat kaikki äärimmäisen hyvin tehtyjä, niin sinun on päätettävä kannattaako kilpailla juuri näitä vastaan vai olisiko parempi keskittyä hiukan vähemmän kilpailtuun kategoriaan? Dropshipping vaatii luovaa ajattelua ja älykkäitä kilpailijoiden väistöliikkeitä menestyäksesi!
Kysynnän mittaus
Dropshippingissa kysyntää mitataan erilaisilla verkon työkaluilla, joista ilmaiset Google Keyword Planner ja Google Trends ovat alkuun ne käyttökelpoisimmat välineet tutkia, kuinka suurta on tutkimasi tuotteen kysyntä. Olennaisimmat asiat kysynnän mittaamisessa ovar:
Etsi pitkillä hakusanoilla, sillä on viisasta hakea sellaisilla lausekkeilla, mitkä parhaiten vastaisivat tuotettasi hakutuloksissa, Jos esimerkiksi tuotteesi olisi kustomoitu ja yksilöllinen naisten t-paita, niin käyttämällä vain ”t-paita” – hakusanaa, saisit tulokseksi enimmäkseen vain täysin tavallisia bulkkituotteita, millä saisit väärää tietoa oikeasta kysynnästä. Siispä parempi pitkä hakusana olisi tässä tapauksessa esimerkiksi ” kustomoitu naisten t-paita”, millä tuotteen sivulle saapuisi enimmäkseen juuri haluamaasi kohderyhmää. Lisäksi pitkät hakulausekkeet ovat vähemmän kilpailtuja, joten siinä on toinen olennainen syy käyttää niitä.
Tutki kilpailijoiden hakusanoja eli usein kannattaa katsoa esimerkiksi millaisissa tuotteeseesi liittyvissä suosituissa hakusanoissa kilpailijasi eivät ole vahvoja ja iskeä niihin! Tai jos kilpailijasi on korkealla hakutuloksissa suosituissa hakusanoissa, niin voit myös halutessasi kilpailla ja yrittää napata markkinaosuutta itsellesi.
Käytä kausittaisia hakusanoja eli esimerkiksi kesään liittyviä hakusanoja jo reippaasti ennen kesää, jolloin saisit tuotteellesi nostettua näkyvyyttä ennakoivilla peliliikkeillä.
Katso pitkäaikaisia trendejä, sillä sellaisista voi usein ennakoida tuotteesi kysyntää pitkälle tulevaisuuteen. Jos huomaat selkeän nousevan trendin, niin yleensä sellaisen kyytiin kannattaa hypätä! Ennakoi siis tulevaisuutta, älä vain reagoi.
Todella kuumat tuotteet ovat kuin kaksiteräinen miekka; jos huomaat sen ja toimit ripeästi, niin voit netota suuriakin summia, mutta jos myyt suosittuja tuotteita ja tavarantoimittajaltasi loppuvatkin ne varastosta, niin asiakkaidesi tyytyväisenä pitäminen voi olla hankalaa.
Dropshipping alkuvaiheessa
Kun olet saanut perusasiat selville, niin dropshipping loikkaa seuraavaan vaiheeseen eli varsinainen tekeminen saa luvan alkaa! Selostan seuraavaksi ne konkreettiset asiat yhtiömuodon valinnasta verotukseen, joiden avulla saat verkkokauppasi perustettua.
Yhtiömuodon valinta
Dropshipping ei alkuun vaadi yleensä suuria pääomia ja kulut eivät ole suuret, joten ne asiat vaikuttavat vahvasti yhtiömuodon valintaan. Esittelen tässä sinulle mielestäni kaksi parasta vaihtoehtoa yhtiömuodoksi:
Toiminimi
- Helppo ja halpa tapa aloittaa yrittäminen. Toiminimen perustamisilmoitus verkossa kaupparekisteriin maksaa 60 euroa ja sen täyttäminen sujuu yleensä alle puolessa tunnissa. Voit tehdä ilmoituksen myös paperilomakkeella, mutta se maksaa 115 euroa ja sen käsittely kestää useita päiviä kauemmin verkkoversioon verrattuna. Omaa alkupääomaa toiminimen perustamiseen ei tarvita.
- Verotus yksinkertaista. Yritystoiminnan tulot ovat toiminimen henkilökohtaisia ansio- ja pääomatuloja ja yrittäjä voi itse valita kolmesta eri vaihtoehdosta, kuinka suuri osuus tuloista on pääomatuloja ja kuinka paljon haluaa ansiotuloina. Aloittelijan on ehkä parasta ottaa kaikki tulot ansiotuloina alhaisemman veroprosentin vuoksi.
- Arvonlisäveron ilmoittaminen. Arvonlisäveron kausiveroilmoituksen voit tehdä alle 30 000 euron liikevaihdolla kerran vuodessa ja alle 100 000 euron neljännesvuosittain ja suuremmalla liikevaihdolla kuukausittain. Jos liikevaihtosi jää alle 10 000 euron, niin arvonlisäveroverolliseksi ei tarvitse liittyä halutessaan.
- Kirjanpito yksinkertaista eli toiminimellä yrittäjä voi pitää yksinkertaista kirjanpitoa, kun liiketoiminta on vielä kooltaan suhteellisen pientä. Aluksi sen voi tehdä halutessaan itse, mutta liiketoimintasi kasvaessa on yleensä viisasta käyttää kirjanpitäjän palveluita, jotta voisit keskittyä tuottamaan lisäarvoa esimerkiksi markkinoinnissa ja myynnissä!
- Ennakkoperintärekisteriin kannattaa liittyä; silloin yritys ilmoittaa hoitavansa verot itse. Muuten työn tai palvelun ostaja joutuu tekemään ennakonpidätyksen sinulle ja se vaikuttaisi asiakkaan kysyntään ostaa sinulta negatiivisesti.
- Olet vastuussa kaikesta itse eli vastaat kaikista mahdollisista veloista sekä oman toiminimesi että henkilökohtaisella omaisuudellasi.
- Helppo lopettaa! Aina ei voi onnistua ja toiminimen kohdalla lopettaminen sujuu näin tapahtuessa nopeasti ja halvalla verrattuna esimerkiksi osakeyhtiöön.
Osakeyhtiö
- Osakeyhtiössä omistajat vastaavat yhtiön velvoitteista vain sen omalla pääomalla. Siis esimerkiksi mahdollisen konkurssin tullessa osakkeenomistajat eivät olisi vastuussa omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan, vaan kaikki velat koskisivat vain osakeyhtiötä.
- Osakeyhtiön verotus. Osakeyhtiö maksaa tuloksestaan yhteisöveroa 20% ja myös arvonlisävelvollinen toiminimen tapaan. Arvonlisäverosta voi saada alarajahuojennusta, jos yritys kuuluu arvonlisäverolliseen rekisteriin ja liikevaihto on alle 30 000 euroa. Lisäksi osakeyhtiön omistajat maksavat yrityksestä saamistaan tuloista pääoma- tai ansiotuloveroja.
- Osakeyhtiön hallinta monimutkaisempaa toiminimeen verrattuna: tilinpäätös on pakollinen, kirjanpito on kaksinkertainen (enemmän työtä) ja yleensäkin paperitöiden määrä lisääntyy.
- Osakeyhtiön perustamisen kustannukset. Verkossa perustaminen kustantaa 275 euroa ja paperisella Y1-lomakkeella 380 euroa.
- Sijoittajia voi ottaa helposti mukaan, sillä heille voi osakepääomasta jakaa omistuksen mukaisen määrän osakkeita, joten kasvu mahdollistuu nopeammin toiminimeen verrattuna.
- Osakeyhtiön lopettaminen ei helppoa. Toiminimeen verrattuna yritystoiminnan lopettaminen on selkeästi vaikeampaa; se kestää vähintään viisi kuukautta, sisältää monia vaiheita ja on usein kallis operaatio.
Verotus
Dropshipping vaatii huolehtimista aiemmin mainittujen verojen lisäksi myös ulkomaankaupan arvonlisäveroista. Näiden hallinta ei ole aivan helppoa, mutta olennaista tietoa löytyy esimerkiksi verottajan Ulkomaan arvonlisäverotus- ja Kansainvälinen kauppa sivuilta. Verotuksessa tulisi huomioida ainakin nämä asiat:
Arvonlisäveroa kerätään Suomeen sijoittuvasta tavaran tai palvelun myynnistä eli jos yrityksesi toimii Suomessa ja myyt suomalaisille, niin myynnistä menee Suomen arvonlisävero. Myynti voi olla erityisissä tapauksissa myös veroton.
Yhteisökauppa on EU:n sisällä tapahtuvaa alv-velvollisten (yritysten) välillä tapahtuvaa tavaroiden myyntiä ja ostoa ja yleensä se on verotonta. Dropshippingissa tämä tarkoittaa yrityksesi ja tavarantoimittajan välistä kaupankäyntiä. Tiedot yhteisömyynnistä on ilmoitettava arvonlisäveroilmoituksen lisäksi arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksella.
Rekisteröityminen arvonlisävelvolliseksi muissa maissa. Jos myyntiä kertyy tiettyyn maahan tarpeeksi suuri määrä myyntiä, niin sinun on silloin rekisteröidyttävä arvonlisävelvolliseksi kyseiseen maahan. Euroopassa nämä rekisteröintien alarajat vaihtelevat noin 30000 – 100000 euroa välillä maittain, joten aloittelijalle nämä rajat eivät yleensä tule pian vastaan.
Tavaroiden vienti EU:n alueen ulkopuolelle on verotonta, jos tavara viedään suoraan EU:n ulkopuolelle. Kuljetus on tällöin tehtävä myyjän tai ulkopuolisen kuljetusliikkeen kautta.
EU:n sisäisessä kaupassa lähettäessäsi tavaraa asiakkaille, heidän ei tarvitse itse huolehtia tulleista tai arvonlisäveroista. Eu:n ulkopuolelta tuotaessa asiakkaiden on maksettava itse tullit ja arvonlisäverot, ilmoitathan nämä asiat asiakkaille selvästi.
Tavarantoimittajasi ollessa Eu:n ulkopuolella ja asiakkaan myös Eu:n ulkopuolella, viennin arvonlisävero lasketaan tavarantoimittajan maan verotuksen mukaan.
Nykyään löytyy monia käteviä ohjelmia, joilla dropshipping helpottuu selvästi verojen suhteen. Esimerkiksi Quaderno* säästää aikaa ja vaivannäköä huomattavasti esimerkiksi keräämällä oikean määrän veroja jokaisen ostoksen kanssa automaattisesti ja ilmoittamalla, milloin sinun on rekisteröidyttävä arvonlisäverolliseksi kussakin maassa. Palvelu toimii mm. Shopifyn, WooCommercen ja FBA:n (Amazon) kanssa ja sen saa käyttöönsä alimmillaan 29 eurolla kuussa.
Myyntikanavan valinta
Dropshipping antaa reilusti vaihtoehtoja myyntikanavien luonteen suhteen; se ratkaisee esimerkiksi kuinka helppoa on aloittaa myynti, kuinka paljon sinun on panostettava markkinointiin ja kuinka paljon sinulla on vapauksia tehdä haluamaasi verkkokauppaa. Tärkeimmät myyntikanavat ovat nykyään oma verkkokauppa ja Amazon, joista esittelen nyt tärkeimmät ominaisuudet verkkokauppaasi varten.
Oma verkkokauppa
Oman verkkokaupan parhaita puolia on erityisesti sen antama vapaus valita esimerkiksi verkkokaupan ulkoasu, luoda hienoja tuotekuvaussivuja ja luoda brändiä aivan eri tavalla kuin muissa myyntikanavissa. Tällaisen verkkokaupan rakentaminen kestää tosin runsaista vaihtoehdoista johtuen suhteellisen kauan, mutta tulokset ovat sitten oivalla suunnittelulla ja toteutuksella usein hyviä.
Katteet parempia muihin myyntikanaviin verrattuna. Omassa verkkokaupassa ei yleensä tarvitse maksaa myynnistä osaa muualle niin kuin Amazonin ja eBayn kohdalla. Nämä maksut voivat olla noin 5 – 15% tuotteen myyntihinnasta, joten säästö on huomattava verkkokauppasi tuoton kannalta.
Pitkäaikaisen verkkokaupan mahdollisuus suurempi. Kun kehität omaa verkkokauppaa, niin voit sen ohella esimerkiksi viestiä asiakkaillesi blogilla, viikottaisilla laadukkailla sähköposteilla tai yksilöllisellä brändisi mukaisella ulkoasulla. Vähitellen vuosi vuodelta taitavasti liiketoimintaasi kehittäen kasvun mahdollisuuksia on enemmän kuin muilla myyntikanavilla!
Markkinointiin on panostettava enemmän! Amazonilla ja eBaylla markkinointi on hoidettu enimmäkseen niiden kautta, mutta omassa verkkokaupassa kaikki kävijät verkkosivulle on haalittava kovalla työllä mm. hakukoneoptimoinnin ja maksettujen mainosten avulla. Tällä tavalla asiakkaiden löytäminen verkkokauppaan voi kestää jonkin aikaa ja markkinoinnista koituu kuluja muita myyntikanavia enemmän, mutta näin pystyt luomaan omanlaista mielikuvaa verkkokaupastasi. Brändin rakennus helpompaa!
Amazon
Amazonissa verkkokaupan aloittaminen on nopeaa ja helppoa. Voit käytännössä heti laittaa haluamasi tuotteet myyntiin ilman suurempia valmisteluja tilin avaamisen jälkeen. Tästä Hubspotin artikkelista näet Amazonin tilin avauksesta olennaiset tiedot.
Tavoitettavuus suurta. Amazonissa vierailee valtavasti asiakkaita maailmanlaajuisesti ja oikein valituilla tuotteilla voit napata oman osasi tästä maailman suurimman verkkokaupan yleisöstä. Amazonin maine luotettavana verkkokauppana auttaa sinua myynnissäsi alkuun verrattuna omaan verkkokauppaan, missä aluksi ihmiset eivät välttämättä luota myyjään – ihmiset ostavat mieluiten taholta, jonka he tuntevat hyvin.
Fulfillment by Amazon eli FBA. Tällä järjestelmällä voit halutessasi lähettää tuotteitasi johonkin Amazonin lukuisista varastoista. Siellä Amazon huolehtii tuotteidesi lähettämisestä asiakkaille haluamiisi maihin. Suurimmat hyödyt FBA:sta ovat kelpoisuus Amazon Primeen (kasvattaa myyntiä), Amazonin järjestämä asiakaspalvelu palautusten hallinnan ohella ja alennusten hyödyntäminen vakioasiakkaiden kohdalla.
Myyjän kulut Amazonissa suurehkot. Verkkokauppaan Amazonilla on tarjolla kaksi erilaista tiliä. Ensimmäinen on Individual-tili, mikä maksaa noin 0,90€ / lähetys ja missä tuotteita myydään alle 40 kappaletta kuussa ja markkinointi ei ole mahdollista tällä tilillä. Toinen vaihtoehto on Professional-tili, mikä kustantaa noin 36 euroa ja millä voit markkinoida ja myydä tuotteitasi lisäominaisuuksilla Individual-tiliin verrattuna. Tilimaksujen lisäksi tulee viitemaksu, mikä on keskimäärin 8-15% tuotteen myyntihinnasta lähetyskuluineen. FBA – järjestelmässä tulee vielä toteutusmaksu, mikä lasketaan painon ja koon mukaan ja on pienimmillään reilut kaksi euroa lähetykseltä. Lisäksi FBA:ssa tulee varastointimaksu, mikä riippuu tuotteen tarvitsemasta tilasta varastossa. Oleelliset kulut löydät tältä Amazonin sivulta.
Ei persoonallista otetta. Amazonilla et pysty tekemään kaikkea oman makusi mukaan, vaan monet asiat markkinoinnista tuotteiden näyttämiseen ovat Amazonin hallinnassa.
Verkkokauppa-alustan valinta
Verkkokauppasi tarvitsee sopivan alustan pystyäksesi tekemään liiketoimintaa. Tarjolla on runsaasti sekä koti- että ulkomaisia vaihtoehtoja, joissa on vaihtelua käytettävyyden, hintatason ja laajennettavuuden suhteen. Esittelen tässä mielestäni käyttökelpoisimmat verkkokauppa-alustat omaksi verkkokauppasi käyttöön.
Shopify
Dropshipping on Shopifylla* tehty helpoksi; verkkokaupan perustaminen ja hoitaminen onnistuu aloittelijaltakin vaivattomasti. Tällä tunnetulla ja maailmanlaajuisesti käytetyllä verkkokauppa-alustalla on yli 1 000 000 käyttäjää ja 600 000 verkkokauppaa mukanaan. Nämä asiat ovat olennaisimmat verkkokaupan kannalta:
- Muokattavuus eli voit valita verkkokauppasi teeman suuresta valikoimasta ja voit tehdä siitä oman brändisi mukaisen monipuolisilla vaihtoehdoilla. Jos osaat koodata, voit käyttää CSS:ää ja HTML:ää lisäksi vielä vaikuttavampaan lopputulokseen.
- Myyntikanavia runsaasti. Facebook, Amazon, eBay, Instagram – näissä kaikissa voit suoraan markkinoida ja myydä tuotteitasi Shopifyn avulla! Näiden edellämainittujen myyntikanavien laadukkaan hallinnan kautta voit kasvattaa asiakasmäärääsi ja myyntiäsi dramaattisesti.
- Tukea saatavilla 24/7. Tärkeä ominaisuus, jos ja kun ongelmia ilmaantuu tiellesi. Asiakastukea on saatavilla sähköpostilla, live chatilla ja soittamalla palveluun.
- Maksutapoja on valtavasti. Jos verkkokauppasi keskittyy suomalaisiin asiakkaisiin, niin saatavilla on esimerkiksi Checkoutin tai Paytrailin kautta kotimaiset verkkopankit, tunnetuimmat pankki- ja luottokortit ja kätevät lasku- ja osamaksutavat. Muita kiinnostavia maksutapoja ovat Stripe, Paypal ja kryptovaluutat.
- Kustannukset karkaavat kevyesti taivaisiin. Perusmaksu on noin 27 € kuussa aloittelijalle sopivaan pakettiin, mikä ei vielä ole paljoa. Mutta lisäksi päälle tulee mm. transaktiomaksuja (halvimmalla paketilla 2%/kauppa), jos et käytä Shopify Payments- maksujärjestelmää. Myös maksulliseen teemoihin ja tarpeellisiin laajennuksiin kuluu helposti isoja summia, jollei ole tarkkana.
- Runsaasti dropshippingia tukevia sovelluksia. Olennainen laajennus on esimerkiksi Spocket*, millä voit saada tuotteita myyntiin runsaasti mm. Euroopasta, jolloin voit tarjota asiakkaillesi nopeita toimituksia. Toinen laadukas sovellus on AfterShip, minkä avulla saat boostattua myyntiäsi brändisi mukaisella paketin seurantasivulla ja pitämällä asiakkaisiin yhteyttä lähetysten aikana.
WooCommerce
WooCommerce on WordPressin verkkokauppaan soveltuva ilmainen laajennus ja maailmanlaajuisesti verkkokaupoista sillä on markkinaosuus noin 28%, joten se on yksi suurimmista verkkokauppa-alustoista. Seuraavat seikat auttavat sinua päättämään, olisiko WooCommerce oikea ratkaisu myös sinun verkkokaupalle?
- Suhteellisen edullinen systeemi. Itse laajennus on ilmainen ja monet tarpeelliset laajennukset ovat myöskin ilmaisia (tästä wpbeginner.comin hyvästä artikkelista löydät oivia esimerkkejä). Itse WordPressiä varten tarvitset webhotellin ja domainin, esimerkiksi Domainhotellilta tai Hostingpalvelulta saa noin kympillä kuussa järjestettyä verkkosivustosi ylläpidon ja oma domain maksaa noin 10 euroa vuodessa. Maksullisista laajennuksista suosittelen erityisesti OptinMonsteria, millä lisäät myyntiä mm. keräämällä vaivattomasti sähköpostilistallesi tilaajia ja lähettämällä kohdennettuja tarjouksia uusille ja vanhoille asiakkaille. Lähtöhinta palveluun on alle 9 €/kk.
- Hakukoneoptimoinnin parhaimmistoa. Aivan oleellinen asia verkkokauppasi menestykselle on sen hyvä löydettävyys hakukoneissa ja WooCommercella tämä seikka on laadukkaasti hallussa. Pystyt luomaan hyvin hakukoneille optimoituja verkkokauppoja monien lisäosien avulla. Esimerkiksi Yoast SEO:lla kykenet kätevästi optimoimaan avainsanoja, tekemään sisällöstä helposti luettavaa ja välttämään monia aloittelijan virheitä.
- Aloittaminen voi olla kankeaa. Jos et ole aikaisemmin ole tutustunut WordPressiin, niin verkkokaupan rakentaminen saattaa aluksi olla hidasta. Kaikkien tarvittavien asioiden järjestäminen itse vaatii hiukan perehtymistä, mutta siihen paljon tietoa mm. Youtubesta. WordPressin asentamisen hyvät ohjeet löytyvät tästä Mikael Jukaraisen ansiokkaasta postauksesta.
- Ei asiakaspalvelua. WordPress + WooCommerce perustuvat avoimeen koodin järjestelmään ja näin ollen suoraa asiakaspalvelua sen perinteisessä muodossa ei löydy. Löydät kuitenkin apua kysymyksiisi tarvittaessa WordPressin tukifoorumeilta.
- Kiinnitä verkkosivuston nopeuteen huomiota! WooCommercen verkkokauppaan tarvitsee jonkin verran laajennuksia, jotta se toimisi tehokkaana myyntimagneettina. Pidäthän huolta, että näitä WordPressin laajennuksia olisi korkeintaan 15, jotta verkkokauppasi ei hidastuisi liikaa eri päätelaitteilla (tietokone, tabletti, kännykkä) käytettäessä. Huomaathan myös, että Google rankaisee hakukoneessaan hitaita sivustoja, sillä se haluaa palkita nopeita sivustoja nostamalla ne korkeammalle hakutuloksissa.
- Et voi käyttää Amazon FBA:ta. Jos aiot dropshipata Amazon FBA:n avulla, WooCommerce ei ole sinun juttusi. Amazon muutti viime vuonna WooCommerce Amazon Fulfillment-laajennusta niin, että sitä ei voi käyttää esimerkiksi Suomessa lainkaan.
- Voit muokata omalla tyylillä. Valittavanasi on runsaasti teemoja verkkokaupallesi (useimmat maksullisia), voit helposti tehdä tuotearvosteluja ja lisätä tuotteita sekä tuotteiden kuvia rajattomasti. Suosittelen kuitenkin muistamaan, että jos liiketoimintasi kasvaa todella suureksi, niin verkkosivustosi saattaa hyvinkin hidastua, jolloin esimerkiksi BigCommerce voi olla parempi vaihtoehto.
- Affiliaattien käyttö apunasi. WooCommerce on ehkä paras alusta affiliaattien käyttöön tuotteidesi markkinointiin ja myyntiin. Jos tuotteidesi katteet ovat todella ohuet, niin silloin en suosittele affiliaattien mukanaoloa heidän saamien palkkioiden vuoksi. Kannattaa siis tällä mallilla etsiä parempikatteisia tuotteita, jolloin affiliaattien avulla voit markkinoida ja myydä tuotteitasi selkeästi enemmän. Hyvä tapa saada affiliaatteja on lähettää tuotteitasi tilanneille asiakkaille sähköpostia ja kysyä olisiko heillä kiinnostusta markkinoida tuotteitasi. WooCommercen oma laajennus on hyvä vaihtoehto affiliaattien hallintaan, se kustantaa vuosittain noin 120€.
MyCashflow
Voiko dropshipping onnistua suomalaisella verkkokauppa-alustalla? Siinä on yksinkertainen kysymys, mutta vastaus riippuu juuri sinun omista tavoitteista verkkokauppasi suhteen. Toivottavasti näistä perusteluista on apua kysymyksiisi.
- Kustannuksiltaan melko korkea alusta. MyCashflown halvin Basic-paketti kustantaa 49€/kk + ALV 24% ja päälle tulee vielä domainin hinta 30 €/vuosi (ALV 0%). Lisäksi saatavilla on lukuisia palveluita mm. maksunhallintaan, affiliaattien käyttöön ja markkinointiin, joista kertyy jonkin verran lisämaksua, jotta saisit menestyvän verkkokaupan.
- Helppokäyttöinen ja ylläpidetty palvelu. Tämän alustan verkkokaupan perustaminen onnistuu nopeasti ja tarvittavat ohjelmistopäivitykset tulevat automaattisesti käyttöön. Jos haluat keskittyä pelkästään ydinliiketoimintaasi, niin silloin tälläinen valmiiksi helppohoitoinen verkkokauppa voi olla oikea ratkaisu.
- Teemojen valinta. Verkkokaupan ulkoasun suhteen valinnanvaraa on teemoissa niukalti kilpailijoihin verrattuna. Valmisteemat ovat responsiivisia (sopivat kaikkiin mahdollisiin laitteisiin) ja halutessasi voit tilata juuri omaan makuun räätälöidyn teeman ammattilaiselta.
- Maksutapoja riittävästi eli saatavilla on esimerkiksi kotimaisten verkkopankkien lisäksi kansainvälisiä maksu- ja luottokortteja, erilaisia osamaksuratkaisuja ja jopa bitcoinilla maksamista.
- Laajennuksia rajatusti. Muihin verkkokauppa-alustoihin verrattuna laajennusten määrä on suppeahko. Maksutapojen lisäksi apua löytyy mm. markkinointiin, kirjanpitoon ja logistiikkaan.
BigCommerce
Tämä verkkokauppa-alusta ei ole Suomessa kaikista tunnetuimpia, mutta kansainvälisesti se on erittäin merkittävä peluri pelikentällään. Erityisesti nopeata kasvua hakeville yrittäjille BigCommerce* on omiaan, seuraavat ominaisuudet ovat tärkeimpiä tässä alustassa:
- Oppimista riittää. Aloituskynnys voi olla BigCommercessa korkea, sillä siellä käytetään paljon teknisiä termejä, jotka alottelijalle voivat olla vaikeita. Lisäksi verkkokauppaa rakentaessa näkymä on vähän sekavan näköinen ja lukuisine ominaisuuksineen kehittäminen voi olla hidasta. Mutta oppimisen avuksi löytyy onneksi paljon opasvideoita esim. Youtubesta.
- Maksutavat laadukkaasti hallussa. BigCommercella on yli 65 integroitua maksuväylää ja yli 250 paikallista maksutapaa käytettävänään, mm. suomalaiset verkkopankit ovat Adyenin kautta mukana. Olennaista on myös se, että maksutapahtumista kolmansien osapuolten maksuratkaisuissa ei mene lainkaan maksua BigCommercella, toisin kuin esimerkiksi Shopifyn kohdalla.
- Hinnoittelu keskivertoa. Muihin kilpailijoihin verrattuna kulut ovat keskiverrot; halvin paketti maksaa noin 28 euroa ja siihen sisältyy jo suurin osa BigCommercen tarjoamista ominaisuuksista. Seuraava paketti kustantaa parhaimmillaan 67 euroa ja sillä saa lisäksi esimerkiksi hylätyn ostoskorin palautuksen (sillä lisäät myyntiä automaattisen sähköpostikampanjan avulla) ja voit luoda asiakasryhmiä, joille voit tehdä esimerkiksi kanta-asiakasohjelman tai palkita asiakkaitasi muilla tavoin.
- Hyödynnä useita myyntikanavia. Voit myydä useilla markkinapaikoilla Amazonista eBayhin ja useimmilla somen kanavilla Facebookista Instagramiin ja hallita kokonaisuutta suoraan Bigcommercesta käsin. Tärkeä asia on myös se, että kaikki käyttämäsi myyntikanavat ovat synkronoitu toisiinsa niin, että et voi myydä liikaa tavaroita asiakkaille. Näin sillä on asiakastyytyväisyyteen positiivinen vaikutus kohtuullisten toimitusaikojen myötä.
- Laajennuksia riittävästi. Tällä hetkellä saatavilla on yli 750 sovellusta eli reilusti esimerkiksi Shopifya vähemmän. Bigcommercen perusominaisuudet ovat kuitenkin jo niin monipuoliset useimpiin kilpailijoihin verrattuna, että et tarvitse kovin monia laajennuksia, Kansainväliseen kauppaan suosittelen sovelluksista käyttöön S Loyaltya, millä voit luoda laadukkaan kanta-asiakasohjelman verkkokauppaasi sitouttamalla asiakkaitasi mielenkiintoisilla kampanjoilla ja yllätysbonuksilla ostoksista.
- Tukea on saatavilla runsaasti. Tarpeen tullen saat apua BigCommercelta monella eri tavalla; 24/7 puhelin- ja livechattuki, sähköpostituki ja Help Center tukevat kohdatessasi ongelmia.
- Ulkoasulla on väliä! Teemoja on valittavana runsaasti erityylisiä verkkokauppoja ajatellen huomioiden myös valikoiman kokoerot. Ilmaisia vaihtoehtoja on reilut kymmenen vaihtoehtoa ja maksullisia teemoja (hinnat keskimäärin 140-220€) löytyy noin sata kappaletta. Kaikki teemat ovat responsiivisia eli toimivat sujuvasti kaikilla päätelaitteilla kännykästä tietokoneeseen.
Tavarantoimittajien etsiminen ja hallinta
Dropshipping vaatii ehdottomasti tuekseen luotettavia ja kyvykkäitä tavarantoimittajia ja niiden löytämisellä ja hallinnalla on aivan kriittinen rooli liiketoiminnan menestymisessä. Asiakkaidesi kokemuksilla toimituksista on selkeitä vaikutuksia heidän mielikuviinsa brändistäsi ja verkkokaupastasi, joten viivästyneet toimitukset tai väärät tuotteet asiakkaille aiheuttavat sinulle taatusti ongelmia. Onneksi on kuitenkin tapoja vähentää riskiä tavarantoimittajien suhteen ja siitä voit oppia seuraavaksi enemmän
Kuinka tunnistat huijaukset?
Tärkeintä tavarantoimittajan valinnassa on aluksi vältellä selkeästi valheellisilla aikeilla olevia tukkumyyjiä. Niiden tarkoituksena on yrittää huijata kauppiaita ja ainakin seuraavat seikat erottavat valheelliset myyjät aidoista tukkumyyjistä:
- Jatkuvat maksut. Jos tavarantoimittaja haluaa veloittaa pysyvää maksua siitä ilosta, että saisit tilata siltä tuotteita, niin kyseessä ei ole aito tukkumyyjä.
- Myynti kuluttajille. Kun tukkumyyjäksi itseään väittävä tavarantoimittaja myy tuotteitaan myös tavallisille kuluttajille, kyseessä on yleensä aina jonkinlaista laitonta toimintaa mukana. Aidot tukkumyyjät eivät myy kaikille mahdollisille ostajille!
- Ei hyväksy luottoa. Silloin kun tavarantoimittaja suostuu ottamaan vain pankkisiirtoja vastaan, niin käytännössä kannattaa kieltäytyä yhteistyöstä sellaisen kanssa. Normaalit lailliset ja kunnialliset tavarantoimittajat hyväksyvät luoton maksutapana toiminnassaan.
- Osoitteen ongelmat. Jos tavarantoimittajalla ei ole tarkkaa osoitetta tai Google Mapsissa yrityksen ilmoittamassa osoitteessa ei ole mitään varastotiloihin viittaavaakaan, niin lähes aina kyseessä on huijausyritys.
- Yhteystietojen ongelmat. Tarkistamalla saako tavarantoimittajaa kiinni soittamalla, selviää jo paljon laillisuudesta. Lisäksi kannattaa tarkkailla yhteishenkilöiden sosiaalisten medioiden käyttöä; jos tavarantoimittajalla on esimerkiksi viiden ihmisen yhteystiedot esillä ja yhdelläkään heistä ei ole kunnollista profiilia somessa, niin se vaikuttaa jo liian epämääräiseltä toiminnalta.
Tuotteen valmistaja
Tällä tavalla voit löytää nopeastikin hyvän tukkumyyjän itsellesi. Kun löydät sopivan tuotteen myytäväksi, niin ota yhteyttä tuotteen valmistajaan ja pyydä listaa tukkumyyjistä. Näiden listalla olevien tavarantoimittajien laatu on yleensä kohtuullisen korkealla tasolla, koska valmistaja on ne hyväksynyt kumppaneikseen.
Hakemistot
Hakemistoista löytyy maailmanlaajuisesti valtava määrä tukkumyyjiä, jotka voivat kuljettaa tuotteitasi melkein mihin tahansa maahan. Lisäksi yleensä nämä yritykset on tarkistettu laillisuuden suhteen, joten sinulta säästyy kallisarvoista aikaa. Kääntöpuolena nämä hakemistot veloittavat kuitenkin korvauksen, millä voi saada esimerkiksi vuoden tai jopa elinikäisen oikeuden hakemiston käyttöön. Seuraavaksi esittelen sinulle suurimpia hakemistoja, joista on hyötyä hakiessasi laadukkaita tavarantoimittajia dropshippingiin.
Worldwide Brands
Worldwide Brands on yksi maailman suurimmista tukkumyyjien hakemistoista ja se on ollut jo vuodesta 1999 toiminnassa. Tuotteita hakemistossa on kaikkiaan yli 16 miljoonaa ja tukkumyyjiä löytyy kaikkiaan yli 8000. Voit etsiä palvelussa mm. tuotteen nimellä, erityisen brändin nimellä, sijainnin mukaan tai sen mukaan, myyvätkö ne dropshippaajille toimituksiaan. Elinikäisen jäsenyyden hinta on 299 $ tai 99 $ ja kaksi kuukausittaista 110 $:n maksua. Worldwide Brands tarkistaa perusteellisesti tukkumyyjien liiketoiminnan laillisuuden, joten säästät aikaa ja vaivannäköä verrattuna moneen muuhun tapaan hakea tavarantoimittajia.
SaleHoo
SaleHoo* on Uudesta-Seelannista tuleva tukkumyyjien hakemisto ja erilaisia tuotteita palvelusta löytyy noin reilut 2 miljoonaa kappaletta ja dropshippingia tekeviä tukkumyyjiä reilu tuhat. Tässä palvelussa voit etsiä tuotteita esimerkiksi minimitilausmäärän, kysynnän tai tuotekategorian mukaan. Myös Salehoo tekee taustatarkistukseen palveluun liittyville tukkumyyjille dropshippaajien eduksi.
Erona Worldwide Brandsiin Salehoossa on sen tarjoama tuotteiden tutkimuspalvelu. Siinä voit esimerkiksi etsiä myyviä ja vähän kilpailtuja tuotteita, hintaluokaltaan sinun budjettiisi sopivia tuotteita tai tarkkailla trendejä tuotteissa kuukausitasolla. Lisäksi pystyt vertailemaan mieleisiäsi tuotteita hinnan, trendin tai kilpailun mukaan ja jokaisen tuotteen kohdalla voit yhdellä klikkauksella näkemään kaikki sen tukkumyyjät. Salehoon vuosihinta on 67 $ ja elinikäinen jäsenyys on 127$.
Googlesta etsiminen
Yksi tehokas keino etsiä sopivia tavaratoimittajia verkkokaupallesi on Googlen hakukone. Sen valtavasta tietomäärästä oikean tiedon löytäminen vaatii kuitenkin omat niksinsä, jotta tulokset olisivat laadukkaita. Seuraavat ohjeet yksinkertaistavat hakuasi Googlesta:
- Vaatii työtä löytää tukkumyyjät. Markkinointi ei välttämättä ole tukkumyyjien vahvuus, joten etsimäsi tavarantoimittajat eivät välttämättä löydy Googlen hakutuloksista ensimmäisiltä sivuilta.
- Verkkosivut eivät kerro aina laadusta. Myöskään tässä asiassa tukkumyyjät eivät yleensä ajattele markkinoinnin ja myynnin kannalta asioita huolella, joten vanhan ja huonosti toimivan verkkosivuston taustalta voi löytyä kelpo tukkumyyjä verkkokaupallesi!
Laadukkaan tavarantoimittajan tunnistaminen
Tukkumyyjissä on tunnetusti eroja laadun suhteen, joten kannattaa vertailla niitä perinpohjaisesti hyvän lopputuloksen kannalta. Dropshipping ei onnistu ilman hyvää mainetta ja riittävää myyntiä, joten mieti ainakin seuraavia seikkoja tavarantoimittajan valinnassa:
Asiantuntemuksen taso eli miten kokenut ja kyseiseen genreen syventynyt henkilökunta tukkumyyjältä löytyy. Tukkumyyjän työntekijän on osattava vastata tarvittaessa kysymyksiisi, joita jossakin kohtaa väkisinkin ilmaantuu ja jotka vaativat usein nopeaakin reagointia.
Teknologinen taso eli kuinka edistyneitä ohjelmistoja ja käytäntöjä tukkumyyjällä on käytössään. Esimerkiksi tilauksia lähettäessä tukkumyyjälle on etua, jos niitä voi lähettää sähköpostilla puheluiden sijaan. Lisäksi olennaisia teknologiaan liittyviä asioita ovat mm. reaaliaikainen varastonhallinta ja kattava tuotevalikoima, mitkä helpottavat selkeästi verkkokauppasi hallintaa.
Asiakaspalvelun laatu on tärkeä valintakriteeri tavarantoimittajassa, koska se säästää aikaasi ja helpottaa omien asiakkaidesi kanssa toimimista huomattavasti. Parhailla tukkumyyjillä saat käyttöösi oman tukihenkilön, jonka kanssa voit muodostaa hyvän ja kumminkin puolin kannattavan liikesuhteen.
Toimitusten nopeudella on valtava merkitys dropshippingissa; nopeat toimitukset kiinnostavat asiakkaita enemmän. Esimerkiksi Kiinasta ei lähetys saisi kestää yli kolmea viikkoa kauempaa. Tiedustele tälläiset asiat tavarantoimittajista etukäteen – iso vaikutus menestykseesi!
Toiminnan laatu eli kuinka sujuvasti asiat toimivat käytännössä. Tätä asiaa et voi tietää etukäteen, vaan sinun on tilattava pieniä koe-eriä nähdäksesi, kuinka toimitukset sujuvat käytännössä. Jos ensimmäiset toimitukset toimivat mallikkaasti oikeilla toimitusajoilla ja oikeilla tuotteilla, niin yleensä on kyseessä laadukkaampi tukkumyyjä.
Vaadittujen tilausmaksujen taso. Tukkumyyjät vaativat dropshippingissa käsittelymaksua tilauksistasi asiakkaillesi ja yleensä noin yli viiden euron käsittelymaksuja voi jo pitää liian kalliina.
Tavarantoimittajan kanssa toimiminen
Kun on aika neuvotella mahdollisen tulevan tavarantoimittajasi, niin kannattaa ensin valmistautua yhteydenottoon huolella. Mieti vähintään seuraavat asiat selväksi ennen neuvottelua:
- Selkeä suunta eli mieti tarkkaan, mitä tuotteita ja laatua haluaisit tavarantoimittajalta ja miltä vaikutat tavarantoimittajan näkökulmasta (oletko esimerkiksi aloittelija vai konkari verkkokaupan alalla?). Kannattaa viestiä sitten neuvotteluissa (puhelimella tai emaililla) mahdollisimman suoraan, ytimekkäästi ja ammattimaisella tyylillä.
- Kysy maksutavoista ja tekeekö dropshippausta? On viisasta heti neuvottelun alkupuolella tiedustella, tekeekö tukkumyyjä dropshippausta vai ei? Lisäksi on hyvä keskustella, millä maksutavoilla se haluaa maksunsa saatavan antamistaan palveluistaan.
Kun sopimus on syntynyt sinun ja tukkumyyjän välille, alkaa arkinen työ yhteisten sovittujen pelisääntöjen mukaan. Muutamat erityiset yksityiskohdat kannattaa ottaa huomioon syvällisessä liikesuhteessa.
Kommunikoikaa laadukkaasti eli viestikää selkeästi kumpaankin suuntaan toiveistanne ja haasteistanne. Yritä syventää ajan mittaan suhdetta tavarantoimittajaan niin, että kumpikin hyödytte toisistanne yhä enemmän. Dropshipping hyötyy molemminpuolisesta yhteistyöstä ja laadukkaasta keskusteluyhteydestä.
Toimitukset sujuviksi eli koko prosessin asiakkaan tekemästä tilauksesta siihen että hän saa itselleen tuotteen on toimittava mallikkaasti. Hoida tilaukset aina niin pian kuin mahdollista tavarantoimittajalle, jotta turhia viivytyksiä ei sinun puoleltasi tulisi.
Markkinointi
Dropshipping hyötyy totisesti markkinoinnin voimasta; vaikka sinulla olisi maailman parhaat tuotteet, niin ilman hyvää markkinointia olisit kuin korea riikinkukko meren pohjassa seuran haussa! Näin ollen tarvitset verkkokauppaasi kävijöitä tutustumaan tarjontaasi ja siihen löytyy sekä maksuttomia että maksullisia vaihtoehtoja markkinointiin. Markkinoinnin kenttä on laaja ja tässä esittelen ne kaikista käyttökelpoisimmat keinot saada ruuhkaa verkkokauppaasi!
Blogi
Blogi on hyvä tapa kerätä syvällisellä sisällöllä kävijöitä verkkokauppaasi. Tällä tavalla saat ajan kanssa luotua mielenkiintoisella ja mielellään uniikilla materiaalilla verkkokaupallesi mainetta ja herätettyä kiinnostusta pienillä kustannuksilla. Laadukkaiden blogien teko vie tosin aikaa ja sitä on tehtävä määrätietoisesti säännöllisin väliajoin, jotta blogin ja verkkokauppasi suosio kasvaisi eteenpäin. Muista myös tehdä blogin hakukoneoptimointi huolella – se lisää sen löydettävyyttä kohderyhmässäsi huimasti!
Facebook Ads
Mainostamalla Facebook Adsilla voit melko pienelläkin summalla saavuttaa hyviä tuloksia myynnissäsi. Valitse alkuun mieleisesi tavoite ja tarkenna kohderyhmääsi oikealle tasolle. Mieti sitten mainosten esityspaikka (kohderyhmäsi suosiossa?), itsellesi sopiva budjetti ja mainoksen esitysmuoto. Kampanjan alettua mittaa sen tuloksia muutamalla itselle tärkeimmällä mittarilla, jotta voit tarvittaessa tehdä muutoksia mainontaasi. Tee mainoksistasi aidosti kiinnostavia ja mieleenpainuvia, sillä muuten mainoksiin sijoitetuista rahoista ei ole hyötyä!
Asiakkaiden luottamuksen saaminen
Varsinkin jos aloitat aivan uuden verkkokaupan, niin luotettavan maineen saaminen on oleellista myyntisi kannalta. Oivia konsteja siihen ovat mm. seuraavat yksinkertaiset. mutta toimivat asiat:
- Toimitus ja palautukset selkeästi esiin, sillä asiakkaat arvostavat sitä, että nämä olennaiset asiat kerrotaan yksinkertaisesti, mutta kattavasti. Ilmaise vähintään tiedot toimitusajoista ja -kustannuksista, lähetysten seurannasta, viallisten tuotteiden käsittelystä ja palautuskäytännöistä.
- Asiakkaiden tuotearvostelut ja suositukset verkkokaupastasi. Ihmiset mieluummin ostavat tuotteita, joita muutkin ovat kokeilleet ja hyväksi todenneet. Siitä syystä tuotearvostelut lisäävät myyntiäsi, jos ja kun myyt asiakkaillesi laadukkaita tuotteita. Suosittelut verkkokaupastasi lisäävät myös myyntiä, koska se antaa miellyttävää kuvaa tavastasi palvella asiakkaitasi.
- Kerro itsestäsi! Viesti selkeästi, minkälainen persoonallisuus on vastuussa verkkokaupasta, sillä ihmiset haluavat tietää myyjästä jotakin. Mitä monipuolisemman ja mieleenpainuvamman esittelyn itsestäsi laitat, sitä parempi!
Somekanavat
Nykyään sosiaalisessa mediassa viihtyy niin suuri osa potentiaalista asiakaspohjaa, että sieltä ei kannata itsekään olla poissa. Suosittelen valitsemaan muutamia sellaisia somekanavia, joilla voit viestiä kohdeyleisöllesi monipuolisesti. Tee esimerkiksi tuotteisiisi liittyviä opastusvideoita, myös kuvia sisältäviä kirjoituksia tai karusellipostauksia (useita kuvia tai videoita yhdessä julkaisussa). Keskustele ihmisten kanssa aktiivisesti ja kehitä brändiäsi määrätietoisesti eteenpäin – somekalenteri on hyvä apukeino siihen! Esimerkiksi tästä Siliän artikkelista on sellaisen suunnitteluun apua.
Sähköpostimarkkinointi
Ensimmäisillä kerroilla verkkokaupassasi vierailevat eivät vielä tee keskimäärin ostoksia. Voit kuitenkin jo tässä vaiheessa kerätä vierailijoita omalle sähköpostilistallesi, jolla voit markkinoida tehokkaasti tuotteitasi ja brändiäsi. Jotta saisit kävijöitä sähköpostilistallesi, sinun on annettava heille siitä jotakin etua, mikä hyödyttäisi tai viihdyttäisi mukavasri. Edun olisi hyvä liittyä myynnissä olevien tuotteiden aiheisiin jollain tavalla, jotta siitä olisi suurempaa hyötyä myyntisi kannalta.
Kun olet saanut kävijän listallesi, niin ensimmäisellä viikolla kannattaa lähettää päivittäin mielenkiintoista sähköpostia. Laita viesteihin enimmäkseen verkkokauppasi aihepiiriin liittyvää asiantuntevaa ja innostavaa materiaalia eli ei tyrkyttävää mainontaa! Suosittelen aika tiiviitä ja ytimekkäitä viestejä, helppo luettavuus ja omaleimaisuus ovat plussaa. Alun jälkeen ehkä kerran viikossakin riittää sopivaksi viestien lähettämisen määräksi.
Laita jokaiseen viestiin toimintakehote eli sillä tarkoitetaan haluamaasi tavoitetta viestissä. Se voi olla esimerkiksi kutsu tulla käymään verkkokaupassasi, ladata jokin ilmainen lahja tai myyntisuositus jollekin tuotteellesi.
Mittaa tuloksia sähkopostimarkkinoinnistasi esimerkiksi Google Analyticsin avulla, jotta pystyt saamaan siitä suurimman edun. Mitattavia asioita ei kannata olla liikaa, vaan keskity tärkeimpiin mittareihin; sopivia mitattavia asioita ovat esimerkiksi konversiot (toimintakehoitteen käyttö), avausten ja klikkausten määrät. Voit myös käyttää A/B testausta, missä osalle sähköpostilistaasi laitat hieman erilaisia viestejä kuin toiselle osalle. Tällä tavalla pystyt kätevästi tarkkailemaan, millä tavalla kannattaa optimoida viestejä suotuisampaan suuntaan.
Sähköpostimarkkinointia ei käytännössä pysty toteuttamaan ilman siihen soveltuvia ohjelmistoja, joista esimerkiksi Convertkit* ja Mailchimp soveltuvat hyvin aloittelijallekin. Convertkit on ilmainen tapaus 500 tilaajaan asti ja Mailchimpkin saa aluksi ilmaiseksi, mutta siitä kyllä suosittelisin alle kympin kuussa maksavaa Essentials – pakettia, millä saat A/B testauksen ja 24/7 tuen käyttöösi.
Lisä- ja ristiinmyynti
Jos Amazon toteuttaa lisä- ja ristiinmyyntiään verkkokaupassaan menestyksekkäästi, niin silloin dropshipping voi myös hyötyä siitä myynnin kasvattamisessa. Lisämyynti tarkoittaa sitä, että asiakkaalle tarjotaan jotain sellaista, mitä hän ei alunperin hakenut. Verkkokaupassa lisämyynti voi esimerkiksi täydentää asiakkaan tekemää ostosta, joten sen on liityttävä oleellisesti ostokseen.
Ristiinmyynti tarkoittaa käytännössä toisiinsa liittyvien tuotteiden markkinointia ja myyntiä. Esimerkki voisi olla vaikka kolmen paidan yhteistarjous, missä saat paitoja alennuksella ostamalla kaikki kolme. Tälläisellä markkinoinnilla voit hyvin lisätä myyntiäsi, mutta se vaatii laajahkoa valikoimaa toimiakseen.
Lisä- ja ristiinmyyntiin löytyy runsaasti laadukkaita ohjelmia, jotka eivät kustanna maltaita. Ensin mainitsisin Shopifyn laajennuksen Frequently Bought Togetherin, mikä maksaa vain alle 8 euroa kuussa. Tällä laajennuksella voit kasvattaa myyntiä sen tarjoamilla automaattisilla tilastoihin perustuvilla tuotesuosituksilla ja alennustarjouksilla.
Toinen tähän käyttöön sopiva ohjelma on Beeketingin Boost Sales*, jolla vielä monipuolisemmin kykenet markkinoimaan tuotteitasi verkkokaupassa. Siihen sisältyy mm. juhlakausien mukaan suunnitellut teemat ja kassalla tapahtuvat lisämyynnit. Boost Sales on saatavilla mm. WooCommerceen ja BigCommerceen. Halvimmillaan Boost Salesin saa käyttöön noin 28 eurolla kuussa.
Yhteenveto
Dropshipping on ansaintamuotona mielenkiintoinen yhdistelmä helppoa sisällepääsyä, mutta samalla runsaiden yksityiskohtien vaativaa hallintaa. Tässä liiketoimintamallissa menestys ei todellakaan tule keskimäärin nopeasti, vaan vaatii todellista paneutumista jopa vuosien ajan. Siispä jos alkuun verkkokauppa ei menesty, niin ei kannata luovuttaa suotta liian varhain, vaan kehittää markkinointia ja myyntiä vähitellen paremmaksi.
Muista, että vaikka kulut kannattaakin pitää pieninä matalien katteiden vuoksi, niin sinun on investoitava oikeisiin asioihin, jotta verkkokauppasi kasvaisi suuremmaksi. Siispä suosittelen tutustumaan myös itsesi kehittämiseen työnteon ohella ja löydät sivuiltani kirjallisuutta ja verkkokursseja, joista on taatusti apua matkallasi kohti menestystä. Toivottavasti sait ajattelemisen aihetta tästä kirjoituksesta ja toivon kaikkea hyvää matkallesi kohti tuntemattomia mahdollisuuksia!
Ota dropshipping haltuun!
Tästä aiheesta on viime vuosina tullut valtavasti mielenkiintoista tietoa eri tavoilla esitettynä. Ainakin näistä seuraavista esitelmistäni materiaaleista voi olla sinulla suurtakin hyötyä, itse ainakin olen niistä oppinut paljon oleellisia asioita dropshippingista. Oppimisen iloa!
The Complete Shopify Aliexpress Dropship course
Tämä Udemysta löytyvä verkkokurssi*on erikoistunut Shopifyn verkkokauppa-alustalle tehtävään dropshippingiin ja siinä kerrotaan perusteellisesti oleelliset asiat verkkokaupan perustamisesta ja liiketoiminnan hallinnasta. Kurssin opettajalla Tim Sharpilla on kosolti kokemusta verkossa tapahtuvasta yrittäjyydestä ja hän on kyennyt luomaan menestystä verkkokaupoissaan. Opettajana Sharp on erittäin selkeä ja hän perustelee kantansa hyvin vakuuttavasti. Materiaalia kurssilla on kaikkiaan noin 8 tuntia ja kurssin sisältöä voi opiskella aivan omaan tahtiin – opiskelijalla on ikuinen käyttöoikeus tähän kurssiin. Tämän verkkokurssin hinta vaihtelee; alesta voit napata sen kympillä ja kalleimmillaankin vain noin 30 euroa. Suosittelen todella varsinkin aloittelijoille!
Wholesale Ted
Wholesale Ted tekee Youtubessa äärimmäisen viihdyttävällä tavalla videoita dropshippingista ja muusta verkossa tehtävästä yrittäjyydestä. Vuosien kuluessa Wholesale Ted on pystynyt tekemään kannattavaa liiketoimintaa dropshippingilla ja hän kykenee selittämään asiansa hyvin yksinkertaisesti, mutta tehokkaasti. Ottaen huomioon videoiden taso ja ilmaisuus, niin on vaikea jättää tätä kanavaa kokeilematta!
Tutustu myös näihin artikkeleihin
Dropshippingin kustannukset – miten paljon maksaa aloittaa dropshippaus?
Miten paljon maksaa aloittaa dropshippaus? Tähän kuumottavaan kysymykseen löydät vastauksia postauksestani – infoa luvassa mm. tavarantoimittajien etsimisestä, sovelluksista ja verkkokauppa-alustoista!
Asiakaspalvelu dropshippauksessa – selkeyttä ja reilua peliä
Asiakaspalvelulla on dropshippauksessa merkittävä rooli – sen laatu ratkaisee verkkokauppasi menestyksen pitkällä välillä. Tästä postauksestani saat apua laadukkaan asiakaspalvelun tuottamiseen dropshippauksessasi!
Dropshipping eurooppalaisilla toimittajilla
Dropshipping eurooppalaisilla toimittajilla lyhentää tuotteiden lähetysaikoja ja pitää tuotteiden tasoa korkeammalla keskimääräisiin kiinalaisiin vaihtoehtoihin verrattuna. Viisastu lisää eurooppalaisista dropshipping-toimittajista postauksestani!
Dropshipping – parhaat vinkit aloittelijoille
Dropshipping on ehdottomasti vaivattomin tapa perustaa oma verkkokauppa. Nappaa tästä täsmävinkit sulavaan aloitukseen!