

*Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Menojen pienentäminen on usein tarpeen meistä itse kullekin ja siihen löytyy runsaasti erilaisia toimivia keinoja avuksi. Erilaisissa elämäntilanteissa on hyötyä yleensä vähän eri tavoista karsia kuluja. Siispä juuri siitä syystä tarjoan sinulle kattavan annoksen maistuvia vihjeitä, buon appetito!
Menojen pienentäminen kannattaa usein aloittaa asumisen kuluista, koska sieltä on yleensä saatavissa kaikista suurimmat säästöt. Suomessa asumiseen kuluvat menot ovat suhteessa nettotuloihin kasvaneet selvästi viimeisinä vuosikymmeninä ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vuokralla asuvilla keskimäärin kuluu jo yli 25% nettotuloista asumiseen. Näillä seuraavilla vinkeillä saat vähennettyä suurimpia kuluja asumiseen liittyen.
Ehkä yksinkertaisin tapa säästää suuria summia on muuttaa pienempään asuntoon. Kulut vähenevät silloin yleensä vastikkeessa / vuokrassa ja myös sähkön kustannuksia saa vähennettyä reilustikin. Lisäksi hiukan tiiviimmässä kämpässä asuminen on ympäristöteko!
Jopa pääkaupunkiseudulla on selkeitä eroja eri asuinalueiden välillä hintatasossa – voit säästää huomattavasti muuttamalla hieman syrjemmälle. Muualla Suomessa monin paikoin asuntojen hinnat ovat selkeästi tippuneet viime vuosina, joten jos elämäntilanteesi sallii sen, niin menojen pienentäminen voi onnistua helposti.
Nuorena opiskelijana tällä tavalla saa säästettyä mukavasti ja pääsee parhaimmassa asumaan vielä keskeisemmällä paikalla kuin muuten olisi mahdollista. Suurin riski tässä asumismuodossa on kämppäkaverit – valitse siis tarkasti asuinkumppanisi!
Astetta radikaalimpi tapa vähentää menoja on asuntovaunussa/asuntoautossa asuminen. Mukavuudesta joutuu ehkä hieman tinkimään, mutta joihinkin elämäntilanteisiiin tämä asumismuoto sopii varmasti passelisti.
Voit säästää huomattavia summia energiaan kuluvissa menoissa parantamalla energiatehokkuuttasi. Sitä voi käytännössä kehittää monella tavalla: esimerkiksi maalämmön, ilma-vesilämpöpumpun, ilmalämpöpumpun, aurinkopaneelien, tuulivoiman ja ikkunoiden uusimisella voit selkeästi pienentää kulujasi. Lisäksi voit saada Aralta energia-avustusta ehtojen täyttyessä.
Yhden asteen vähentäminen huonelämpötilassa vähentää sähkölaskua jopa 5%. Makuuhuoneelle sopiva lämpötila on noin 18-20 astetta ja muissa huoneissa noin 20-22 astetta. Jos lähdet asunnosta matkoille, niin lisäsäästöä saat tiputtamalla vielä muutaman asteen lämpötiloja.
Veden käytöstä voit säästää esimerkiksi olemalla suihkussa vain oikeasti tarvittava aika, käyttämällä vain täysin täytettyjä pesu- tai astianpesukoneita. Lisäksi kaikkiin hanoihin kannattaa laittaa veden kulutusta pienentävä suutin.
Valaistuksessa voit vähentää kulujasi käyttämällä energiansäästölamppuja tai LED-lamppuja, jotka kestävät keskimäärin pitkään käytössä ja energian kulutus on niissä matalalla tasolla. Myös liiketunnistimella toimivia valot supistavat sähkön kulutustasi.
Sähkön suhteen siirtoahan ei voi kilpailuttaa, mutta sähkön myyjille voi onneksi tehdä niin. Kilpailuta sähkösopimuksesi ilmaiseksi ja voit valita tässä palvelussa isoista sähköyhtiöistä erilaisia sähkösopimuksia esimerkiksi määräaikaisina, toistaiseksi voimassaolevina tai pörssisähkönä. Säästöt voivat olla huomattaviakin aikaisempaan sopimukseen verrattuna!
Myös vakuutukset on hyödyllistä kilpailuttaa vähintään kahden vuoden välein. Kilpailutukseen ei suoraan löydä palvelua netistä, joten suosittelen tutustumaan yksitellen useamman eri vakuutusyhtiön hinnoitteluun. Menojen pienentäminen onnistuu näin suhteellisen pienellä vaivalla.
Kodinkoneiden ja elektroniikan sähkönkulutus vaihtelee suuresti – suosittelen valitsemaan energiatehokkaita vaihtoehtoja kotitalouteesi sähkölaskusi pienentämiseksi.
Ruokaan menee varsinkin pienituloisilla suuri osa tuloista, joten siitä on usein mahdollisuus hieman säästää. Kannattaa panostaa samalla kuitenkin ruoan laatuun, koska sillä säästät pitkällä tähtäimellä terveyskuluissa suuria summia ja itsellesi paremman elämän.
Tekemällä ruokasi menojen pienentäminen sujuu kätevästi; itse voit pärjätä paljon pienemmällä summalla verrattuna valmisruokiin tai käymällä syömässä ravintoloissa. Hyvä vinkki on tehdä kerralla ruokaa suurempi määrä useammaksi päiväksi ja jopa laittaa pakastimeen talteen. Näin säästät myös kallisarvoista aikaasi muihin asioihin.
Ruokakauppojen hinnoissa on melkoisia eroja; yleisesti ottaen Lidl ja Prisma ovat kaikista halvimmat liikkeet, Citymarket tulee seuraavana. Tunnetusti keskimäärin pienimmät kaupat ovat kalliimpia, joten niissä ei mahdollisuuksien mukaan kannata käydä usein taloudelliselta kannalta ajateltuna.
Käytännössä kaikilla kaupoilla on ruokatarjouksia, joista voit saada suurta apua menoihisi. Tarjoukset ovat nykyään saatavilla usein sekä netissä että postitse, joten niiden avulla voit hyvin suunnitella kaupoissa käyntiäsi. Lisäksi punalappuisia alennuksia kannattaa metsästää, iltaisin saaliit ovat suurempia!
Kaupassa päivisin käyminen ei yleensä kannata, koska heräteostoksiin tulee silloin sorruttua usein. Suunnittele esimerkiksi tarjousten perusteella viikkoon korkeintaan kaksi käyntiä, jolloin säästät sekä aikaa verrattuna päivittäisiin käynteihin.
Kasvikunnan tuotteita hyödyntämällä säästät selvää rahaa ja terveytesi pysyy kunnossa. Vertaile näiden tuotteiden hintoja tarkasti, niissä voi olla melkoisia eroja – luomu on yleensä kalliimpaa, mutta sen käyttö voi olla tietysti sinulle arvovalinta. Suosittelen hyödyntämään satokauden tuotteita, esimerkiksi tästä Satokauden satokausikalenterista löydät halpoja ja maukkaita aineksia hyvän ruoan valmistukseen.
Päivittäin työpaikalla ruokailu henkilöstöravintolassa voi tehdä ison loven budjettiisi. Jos teet tarpeeksi ruokaa kerralla kotona, niin voit hyvin tuoda töihin eväitä ja säästää suuriakin summia. Sosiaalisessa mielessä tosin joskus kannattaa silloinkin käydä muiden työkavereiden kanssa syömässä ravintolassa.
Menojen pienentäminen myös liikenteestä kannattaa, koska siihen kuluvat summat ovat usein sen verran mittavia. Eri liikennemuodoissa on paljon eroavaisuuksia, joten itsellesi sopivien muotojen löytäminen myös taloudellisesti voi olla hieman haastavaa. Seuraavaksi esittelen sinulle oleellisimmat säästökeinot liikenteestä.
Autoon kuluu helposti suuria summia, joten jos se ei ole aivan välttämätöntä, niin usein sitä ei tarvita. Auto on sijoituksena huono, se vaatii usein huoltoa ja siitä koituu paljon kuluja, jotka voisit vallan mainiosti käyttää muihin menoihin. Jos kuitenkin tarvitset ehdottomasti autoa, niin pohdi olisiko pienempi ja vähäpäästöisempi auto hyvä valinta. Sillä muutoksella yleensä saa säästöjä aikaan kuluissa.
Nykyään auton huollot voi kilpailuttaa, jolloin voit saada selkeätä säästöä huoltokuluihisi. Esimerkiksi AutoJerry* on kuluttajalle ilmainen palvelu, millä voit omalle huollollesi hakea useita tarjouksia. Erot huoltojen hinnoissa voi olla vähänkin isommissa tapauksissa jo satasia!
Jos suinkin mahdollista, niin liiku kävellen tai pyörällä niin paljon kuin mahdollista. Säästät rahaa, pysyt paremmassa kunnossa ja mentaaliseen oloonkin tälläisellä liikunnalla on vahvasti positiivinen vaikutus.
Yksi kätevä tapa käyttää autoa kuitenkaan omistamatta sitä on yhteiskäyttöautoilu. Siinä toisistaan riippumaton joukko käyttää autoja yhteisten sääntöjen mukaisesti. Parhaiten tämä malli toimii suurilla kaupunkialueilla, jos et tarvitse kovin usein ja pitkiä matkoja käytettäväksesi.
Autovakuutuksissa aluksi kannattaa miettiä vakuutuksen tasoa; mikä taso on sinulle riittävä ja minkä summan olet valmis maksamaan itse kohdatessasi ongelmia. Esimerkiksi nostamalla omavastuun suurimmaksi mahdolliseksi saat vakuutuksesi hinnan alhaisimmaksi, mutta onnettomuuden koittaessa joudut maksamaan suuremman summan.
Autovakuutus on hyvä välillä kilpailuttaa, sillä vakuutusyhtiöillä on usein hyviä tarjouksia uusille asiakkaille. Voit näin tienata helposti kovan tuntipalkan pienellä vertailulla ja tämä pieni kilpailutus on hyödyllistä toistaa vähintään parin vuoden välein. Tunnetuimpia vakuuttajia ovat If, Lähitapiola, POP Vakuutus, Fennia, Turva, Folksam, Aktia, OP ja Pohjantähti – tee kilpailutus vaikka kaikkiin!
Isoilla ostoksilla eli esimerkiksi asunnoilla, autoilla tai veneillä on suuri merkitys omaan talouteesi pitkällä tähtäimellä. Siksi näiden harvinaisten, mutta sitäkin merkittävämpien hankintojen kanssa kannattaa olla erityisen huolellinen. Näillä vinkeillä menojen pienentäminen massiivisissa ostoksissasi onnistuu helpommin!
Selvitä asuntoa ostaessasi kaikki oleelliset asiat tarkasti, jotta pystyt arvioimaan sen sopivuuden omaan käyttöön mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi asunto-osakkeen kohdalla kannattaa tutustua hyvin isännöitsijäntodistukseen, mistä ilmenee mm. tulevat remontit ja taloyhtiön taloudellinen tilanne. Kiinteistön kohdalla suosittelen ehdottomasti kuntotarkastuksen käyttämistä; se antaa rutkasti tietoa oleellisista korjaus- ja huoltotarpeista. Hinnaltaan se kustantaa noin tonnin ja summan voi esimerkiksi jakaa myyjän ja ostajan kanssa puoliksi.
Tiedä siis mitä ostat – ottamalla selvää asunnon kaikista mahdollista ominaisuuksista pienennät riskiä yllättävistä remonttikuluista tai oikeudenkäyntikuluista myyjän kanssa. Pieni paneutuminen ostoon – iso säästö myöhemmin!
Kun sinulla on asunnon tiedot ja lainalupaus pankilta valmiina hallussa, niin on aika tehdä isoa kauppaa. Sitä tehdään parhaiten tinkimällä taitavasti, mikä vaihtelee huomattavasti erilaisen kysynnän asunnoissa. Todella kysytyissä asunnoissa kasvukeskuksissa oikealla myyntihinnalla tinkimisvaraa ei juuri ole, jos asunnon hinnan oletetaan nousevan vuosien kuluessa. Puolestaan pitempään myynnissä olleista hieman syrjäisemmällä sijainnilla olevista voi rohkeammin lähteä hakemaan alhaisempaa hintaa – et häviä mitään laittamalla selkeästi myyntihintaa matalampaa tarjousta, mutta voit säästää kerralla huomattavasti.
Halvimmillaan asunnot ovat ennen suuria remontteja, kuten putkiremonttien tai julkisivujen korjausten kohdalla. Mieti tarkkaan, pystyisitkö hyödyntämään näitä alennuksia ja tienaamalla myöhemmin asuntoa myydessä korkeammalla hinnalla. Oleellista näissäkin asioissa on tietysti asunnon sijainti ja taloyhtiön kunto; velattomassa taloyhtiössä Pasilassa ja vajaakäyttöisellä kerrostalossa Pieksämäellä on kovin erilaiset näkymät tulevaisuuden hintojen suhteen.
Varsinkin käytettyjen autojen kohdalla kannattaa tinkiä hinnasta huolella. Yleensä suurimmat alennukset saat, jos käytät ostossa rahoitusta ja sinulla ei ole vaihtoautoa mukana. Suosittelen katsomaan kuinka pitkään haluamasi auto on ollut myynnissä – yleensä pidempään varastossa olleista yksilöistä luovutaan halvemmalla, jotta myyntiin saataisiin helpommin myytäviä tapauksia.
Pienemmät ostokset eivät kerralla kirpaise niin paljoa kassastasi, mutta kuin huomaamatta niistä saattaa kertyä todella suuria menoja talouteesi. Juuri siitä syystä näiden arkisten ja usein toistuvien ostosten kanssa on hyvä saada kestävä ja järkevä suhde, jotta voisit elää hieman vapaammin ja rahasi riittäisivät paremmin arjessa.
Kannattaa sijoittaa sellaisiin tuotteisiin ja palveluihin, joista on sinulle on arvojesi mukaista pitkäaikaista ja merkityksellistä hyötyä tai iloa. Mieti siis mieluiten, mihin asioihin haluat panostaa kunnolla ja mitä ilman pärjäät hyvin arjessasi.
Vertailemisen avulla voit säästää huomattavasti ostostesi hinnassa. Parhaiten vertailu onnistuu nykyään netissä, missä voit nopeasti vertailla hintoja maailmanlaajuisesti ja erot hinnoissa voivat olla todella suuria. Vertailusivustot auttavat lisäksi entisestään alennusten etsimisessä, jolloin aikaa ja vaivaa säästyy reippaasti.
Kaikkea ei todellakaan kannata ostaa uutena – todella laadukasta ja käyttöösi hyvin sopivaa tavaraa on myynnissä käytettyinä versioina. Esimerkiksi kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista, netin huutokauppasivuistoilta ja Facebookin kirpputoriryhmistä voi löytää erittäin käyttökelpoista tavaraa kohtuullisella hinnalla. Vaikutat myös positiivisesti ympäristöön käyttämällä kierrätettyjä tuotteita.
Elekroniikka kehittyy vuosien kuluessa jatkuvasti eteenpäin ja markkinoijat tietysti hehkuttavat uutuuksia positiivisilla huutomerkeillä. Hyvänä kuluttajana sinun on hyvä miettiä tuotetta ja onko se oikeasti tarpeellinen uusilla ominaisuuksilla vauhditettuna? Usein huomaat vallan hyvin pärjääväsi vanhalla elektroniikalla, vaikka uutta tuotetta tulisikin aina markkinoilla. Jos selkeästi vanha tuotteesi ei enää toimi kunnolla ja sitä ei kannata korjata, niin usein kannattaa ostaa uusi perusmalli kaikista kalleimpien vaihtoehtojen sijaan.
Erilaisilla kaupoilla on kanta-asiakasohjelmia, joista voit saada alennuksia tuotteista tai palveluista. Jos kohdalle tulee tarpeellinen tuote kunnon alennuksella, niin siitä voit saada huomattavaa etua talouteesi.
Matkailu avartaa mieltä ja vapauttaa henkisesti, joten sillä on ehdottomasti oma perusteltu paikkansa ihmisten elämässä. Matkailun menot kannattaa kuitenkin suhteuttaa omiin tuloihin niin, että ne eivät kasva liian suuriksi. Näillä seuraavilla vinkeillä pääset hyvään alkuun reissusi suunnittelussa.
Suosituimmat turistikohteet ovat tunnetusti niitä kalleimpia. Ole siis edelläkävijä ja matkusta vähemmän tunnetuimpiin ja halvempiin paikkoihin. Hyvänä bonuksena on myös ruuhkattomuus ja ihmisten välittömyys, Georgia on oma suosikkini juuri nyt!
Majoituksen tasolla on merkittävä vaikutus matkasi hintaan, joten pohdi huolella mitä asioita arvostat majoituksessa. Esimerkiksi sijainti, aamiainen, uima-altaat ja kuntosalit vaikuttavat kaikki omalta osaltaan majoituksen hintatasoon.
Jos matkustat pahimman turismikauden ulkopuolella, niin voit säästää selvästi sekä lentokuluissa että majoituksessa. Lisäksi yleensä silloin ei kohteissa ole niin suurta määrää matkailijoita ja pääset ehkä paremmin tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Huonona puolena kaikki palvelut eivät ole silloin auki ja säät voivat olla hieman arvaamattomammat.
Äkkilähdöissä on usein hyviä tarjouksia, jos olet valmis joustamaan paikasta tai lähtemään hyvinkin nopealla aikataululla. Tällä tyylillä matkatessa reissusi tuntuu ehkä enemmän seikkailulta kuin muuten, mikä virkistää taatusti mieltäsi!
Retkeily on yksi eniten suosiotaan nostaneista harrastuksista viime vuosina ja sillä on paljon positiivisia vaikutuksia ihmisten elämään. Retkeilyvarusteita saa kohtuulliseen hintaan ja majoituksen sijainnissa on hulppeasti valinnanvaraa! Positiivinen puoli on myös retkeilyn suoma vapauden ja liikunnan määrä yhdistettynä mahtaviin maisemiin. Korona-aikana Suomen luonto tarjoaa jo erinomaiset mahdollisuudet kaikille tähän luontevaan matkailun muotoon.
Menojen pienentäminen omassa taloudessa vaikuttaa todella merkittävästi kokonaismenoihisi, joten tähän kohtaan sinun on paneuduttava huolella. Alkuun suosittelen sinulle budjetin tekemistä, jolloin saat kattavan kokonaiskuvan taloutesi suuntaviivoista. Laadukkaalla suunnittelulla ja näillä seuraavilla ohjeilla oman taloutesi hallinta hoituu näppärästi.
Lainojen korkoihin voi kulua todella suuria summia taloutesi menoista, joten niiden leikkaamisella saavutat isoja etuja. Lainojen lyhentämisessä on ainakin hyvää tapaa; toisessa maksat korkeakorkoisimmat lainat ensin pois ja toisessa puolestaan otat pienimmät lainat tähtäimeesi ja siirryt sitten seuraaviin lainoihin.
Paha päivä tulee – ennemmin tai myöhemmin. Siksi on hyvä olla hieman rahaa säästössä, jotta ei joutuisi ottamaan korkeakorkoista lainaa arjen kuluihin. Alkuun sopiva summa olisi noin kuukauden menoja vastaava määrä ja kun olet saanut kulutusluottosi maksettua, niin sopiva olisi vähintään kolmen kuukauden menoihin riittävä summa.
Varsinkin suuret asuntolainat kannattaa kilpailuttaa silloin tällöin, sillä joidenkin tuntien työllä säästät helposti satasia. Yleensä kilpailutuksessa vaihtuu koko pankin asiakkuus, joten kannattaa vertailla eri palveluiden hintoja ja mitä kuluja pankin vaihdosta tulee. Asuntolainan kilpailutuksesta kerrotaan ansiokkaasti tässä Ylen artikkelissa.
Monilla luottokorteilla on käyttökelpoisia ominaisuuksia, millä voit säästää paljon rahaa. Esimerkiksi matkavakuutus, verkko-ostosten ostamisen turva ja tuoteturva-vakuutus ovat hyödyllisiä luottokorttien etuja. Oleellista on kuitenkin, että maksat koko luottolaskusi kerralla, jolloin sinun ei tarvitse maksaa korkoja.
Verovähennykset kannattaa hyödyntää, sillä niillä verottaja ei vie niin suurta osaa tuloistasi. Tärkeimmät vähennykset ovat työmatkavähennys (omavastuu 750 € vuodessa) ja kotitalousvähennys (vuoden 2019 kotitalousvähennys 2500€, vuoden 2020 kotitalousvähennys 2250€).
Vielä löytyy monia kohtia, joista voit vähentää kulutustasi selkeästi. Kokonaisuuden kannalta on hyvä nipistää mahdollisimman monesta asiasta, jotta voit panostaa sitten joihinkin itsellesi tärkeisiin asioihin. Valitse siis myös hyviä mielekkäitä tavoitteita elämääsi!
Yksittäin nämä suoratoistopalvelut eivät ole kalliita, mutta kuin varkain näitä kertyy suuri määrä veloitettavaksi. Kuukausittainen summa voi silloin kohota huomattavaksi, joten suosittelen rajoittamaan käyttöä maksimissaan muutamaan palveluun kerrallaan. Suoratoistopalvelut ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kanavapaketeille, joiden käyttö on vielä reippaasti hinnakkaampaa.
Suomalaiset käyttävät pelkästään Veikkauksen rahapeleihin noin reilut 3 miljardia euroa vuodessa. Lisäksi tulevat kaikki ulkomaalaisille peliyhtiöille vuotavat potit, joten puhutaan todella massiivisista summista. Näitä pelaamalla haaveillaan usein suuresta potista ja muutoksesta elämään, mitä keskimäärin katsottuna ei kuitenkaan osu kohdalle kuin aniharvoin. Suosittelen ehdottomasti vähentämään haaveilua ja ottamaan vastuuta elämästään esimerkiksi sijoittamalla rahapeleistä säästetyt eurot pitkäjänteisellä tavalla. Tällä tavalla vaurastut hitaammin, mutta selkeästi varmemmin.
Näiden aineiden käytöllä on tunnetusti monia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja niiden kulutus on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana vähentynyt Suomessa selvästi. Vähentämällä näiden nautintoaineiden käyttöä säästät selviä euroja ja maksasi, aivosi ja keuhkosi kiittävät omalla tavallaan!
Huolehdi terveydestäsi ja koulutuksestasi hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella. Kiinnitä siis huomiota riittävään uneen, laadukkaaseen ruokavalioon ja hyvään liikuntaan, jolloin todennäköisyys vakavampiin sairauksiin myöhemmin tippuu oleellisesti. Näin säästät myös terveyskuluissa ja voit olla huomattavasti pidempään työelämässä.
Monet meistä eivät enää vietä uraansa vain yhdellä ja samalla alalla, joten elinikäinen koulutus ei ole kuollut kirjain, vaan palava huutomerkki! Ottaen huomioon koulutusjärjestelmämme vähäiset maksut opiskelijoille, kannatan ehdottomasti kehittämään osaamista monipuolisella ja luovalla tavalla.