Kaaosteoria

Eroon veloista

Velkaantuminen on nykyaikana vaarallisen helppoa ja siihen voi ajautua monista syistä. Joskus syy on omissa kuluttamisen valinnoissa ja joskus velkaantuminen on johtunut epäonnisista sattumista, kuten koronan aikana monelle on käynyt.

Usein tuotteita mainostetaan aggressiivisesti ja ihmiselle tulee myös sosiaalista painetta muiden ihmisten myötä pitää yllä tietynlaista ulkoista elintasoa. Silloin tulojen ollessa menoja pienemmät tulee joskus houkutus ottaa lainaa, koska sitä on helposti saatavilla pitkällä laina-ajalla. Lainojen lisääntyessä yhä suurempi osa tuloista menee niiden korkoihin ja lyhennyksiin ja jossain kohtaa sitä vain luovuttaa. Ei jaksa niitä loputtomia laskuja ja pian ei enää edes avaa niitä. 

Velkojen hoitoon löytyy keinoja, mutta ne vaativat sinulta rohkeutta, päättäväisyyttä ja tilanteen myöntämistä rehellisesti ja suoraan. Tie eroon veloista ei tule olemaan helppo eikä kuopaton, mutta apua on saatavilla! 

Selvitä tilanteesi

Jos haluat todella päästä eroon veloista, niin sinun täytyy tietää paljonko niitä kaikkiaan on. Laske kaikkien velkojesi määrä yhteen ja laita mukaan myös luottokorttiesi velat ja mahdolliset tilinylitykset. Tällä Takuusäätiön ohjeella lasket velkasi kätevästi.

Seuraavaksi sinun on hyvä laskea tulosi ja menosi, jotta tiedät millainen taloudellinen tilanne sinulla on kaikkiaan. Budjetin ja tulojen ja menojen kartoitukseen löydät apua tältä sivultani.

Kun olet saanut selville kuukausittaiset ja menosi, niin näet kuinka paljon voisit maksaa lainojasi pois nopeutetulla aikataululla. Maksamalla lainoja pois nopeammin, korkokulut vähenisivät sinulta kuukausi kuukaudelta ja jossain kohtaa pääsisit eroon veloista. Jos kuitenkin menosi ovat suuremmat kuin tulosi, niin menoja pienentämällä voit päästä parempaan asemaan.

Lumipallotaktiikka
Lumipallotaktiikka - tehokas tapa päästä eroon veloista

Suunnittele ja toimi!

Kun tiedossasi on sekä velkasi, että tulosi ja menosi, niin on aika päästä eroon veloista. Seuraavaksi esittelen sinulle erilaisia mahdollisuuksia päästä parempaan asemaan, monet niistä vaativat sinulta päättäväisyyttä, itsekuria ja oikeaa asennetta. Nyt on tekojen aika!

Tulojesi ollessa menoja suuremmat

  • Käytä lumipallotaktiikkaa eli maksa ensin pienin lainasi pois mahdollisimman nopeasti ja muista lainoista vain minimisumman.  Sitten sen lainan maksettuasi siirry lyhentämään seuraavaksi pienintä lainaa ja jatka tällä taktiikalla, kunnes kaikki lainat on maksettu! Tällä tyylillä maksaessasi lainoja pois pysyt motivoituneena ja koet hyvän olon tunteita aina saavuttaessasi tavoitteita vähän kerrallaan.
  • Kerää vararahasto. Säästä alkuun noin 1000€ vararahastoon pahan päivän varalle, jotta esimerkiksi auton remontin tai pesukoneen rikkoutuessa sinun ei tarvitse turvautua enää lainoihin. Myöhemmin kasvata vararahastoa vähintään kolmen kuukauden nettotuloja vastaavaksi, jotta koronan tapaisten asioiden tapahtuessa olisit kuivalla maalla myrskyn jälkeen.
  • Pidä menot kurissa eli kun käyttöösi jää enemmän rahaa velkojen pienennettyä, niin kulutukseen ei kannata laittaa suurempia summia. Vararahaston keräämisen lisäksi on hyvä aloittaa sijoittaminen, jotta taloudellinen tilanne tulisi vielä vapaammaksi.

Tulojesi ollessa väliaikaisesti menoja pienemmät

Jos taloudellinen tilanteesi on väliaikaisesti huonompi esimerkiksi lomautuksen, yllättävien menojen tai vuokrarästien vuoksi, niin siihen tilanteeseen voi olla hyvä yrittää tehdä maksusopimus velkojien kanssa. Nämä seuraavat asiat kannattaa huomioida velkojien kanssa:

  • Toimi nopeasti eli jos sinulle on vaikeuksia seuraavien laskujen kanssa, niin ota yhteyttä velkojiin mahdollisimman pian välttyäksesi ylimääräisiltä muistutuslisiltä ja koroilta.
  • Maksusopimukset velkojien eivät aina kannata. Jos sinulla on liikaa velkaa niiden maksamiseksi kohtuullisessa ajassa, niin parempi ratkaisu on lainojen yhdistäminen, ulosotto tai velkajärjestely tuomioistuimen kautta.
  • Velkojien kanssa sopimisen keinot. Velkojien kanssa voit sopia esimerkiksi eräpäivän siirrosta, laskun jakamisesta pienempiin eriin tai lyhennysvapaasta. 
  • Maksusopimuksen tekeminen maksaa. Yleensä velkojan kanssa tehtävästä maksusopimuksesta menee korvaus ja se voi olla lain mukaan välillä 20 euroa – 50 euroa.
  • Velat tärkeysjärjestykseen eli jos et pysty maksamaan kaikkia velkoja, niin keskity oleellisimpien maksuun. Niitä ovat kaikki asumiseen liittyvät kulut vuokrista ja asuntolainoista sähkölaskuihin ja tietoliikennekulut ja tarvittavaan liikkumiseen liittyvät menot.

Toinen tapa selvitä eroon veloista on yhdistää velat, jolloin kuukausittaiset velkamenosi voivat tippua huomattavasti. Velkojen yhdistämiseen löytyy Suomessa kolme erilaista mallia, joista löydät apua velkojesi hallintaan.  Nämä ovat Takuusäätiön takaus, sosiaaliset luotot ja pankkien myöntämät yhdistelylainat.

Takuusäätiön takaus

Takuusäätiön takauksella voit saada pankista hakemaasi järjestelylainaan takausta, jos sinulla ei ole tarvittavia vakuuksia tai sinulla on maksuhäiriömerkintä. Näin voit saada velkakierteesi hallintaan ennen karkaamista hallitsemattomaksi kaaokseksi. Takuusäätiön takaukseen liittyy monia ehtoja ja ominaisuuksia, joista olennaisimmat kohdat selviävät sinulle seuraavaksi.

  • Takauksen enimmäismäärä ja -aika. Enimmillään takuu kattaa 34 000 euroa, joten järjesteltävien vakuudettomien velkojen on oltava sitä pienemmät. Pienin takuusumma on 2000 euroa ja pariskunnilla taataan korkeintaan 45 000 euroa. Takausta voi saada enintään kahdeksaksi vuodeksi.
  • Elämäntilanteen ja maksukyvyn oltava tarpeeksi vakiintuneita. Tällä tarkoitetaan sitä, että takausta saadaksesi tulojesi ja menojesi on oltava säännöllisiä ja velkaantumisen syyt on ratkaistu. Maksukyky arvioidaan laskemalla maksuvara ja sitä on oltava koko takauksen ajaksi ja riitettävä kaikkien velkojesi hoitoon.
  • Parisuhteessa asuvat hakevat yleensä takausta yhdessä. Poikkeuksena ovat ennen parisuhdetta syntyneet tai toisen puolison omista ongelmista syntyneet velat, jolloin voi hakea takausta yksinkin.
  • Kaikki maksu- ja luottokorttisi sekä tililimiitit lakkautetaan, jotta et velkaantuisi lisää.
  • Takauksesta sinulle tulee luottohäiriömerkintä vapaaehtoisesta velkajärjestelystä. Tämä merkintä viestii luottotietojesi tarkistajille velka-asioidesi olevan hoidossa ja se estää velallista saamasta uutta velkaa maksuohjelman aikana.
  • Välttämättömän omaisuuden saat säilyttää. Käytännössä sillä tarkoitetaan esimerkiksi vakinaista asuntoasi ja pakolliseen liikkumiseen tarvittavaa autoasi. Muu omaisuutesi, kuten kesämökit, veneet, arvotaulut ja moottoripyörät on myytävä velkojen lyhentämiseksi.
  • Tälläisen järjestelylainan käyttö ei vapauta kanssavelallisia, takaajia tai lainan vakuutena olevaa omaisuutta.
  • Järjestelylainalla voi yhdistää vakuudettomia velkoja tai joissa on vain henkilötakaus. Käytännössä sellaisia velkoja ovat esimerkiksi kulutusluotot, vuokravelat, verovelat ja velat, joissa olet ollut takaajana. Järjestelylainan ulkopuolelle jäävät aina asuntolainat, autolainat, kuntien myöntämät sosiaaliset luotot, Finnveralta saadut yrityslainat ja pankin hoitamat Kelan takaamat opintolainat.
  • Apua takauksen hakemiseen saat Takuusäätiön maksuttomasta Velkalinjasta (puh. 0800 9 8009 arkisin klo 10-14) ja oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta. 

Sosiaalinen luotto

Sosiaalinen luotto on kunnan myöntämä edullinen luotto välttämättömiin menoihin ja velkoihin. Sitä on saatavilla kymmenissä kunnissa (esim. Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja Jyväskylä) ja voit tarkistaa onko sitä saatavilla oman kuntasi sivuilta.

  • Sosiaalisen luoton saadakseen on oltava pienituloinen ja vähävarainen, mutta maksukykyä on oltava.
  •  Luottoa voi saada muutamasta sadasta noin 15 000 euroon saakka kunnasta riippuen.
  •  Laina-aika vaihtelee, keskimäärin kuitenkin enintään viisi vuotta.
  • Luoton korko on todella matala, noin 12 kuukauden euribor viitekorko.
  • Sosiaalista luottoa voi saada esimerkiksi: velkakierteen katkaisemiseen, kodin hankintoihin, talouden saamiseen kuntoon, asumisen turvaamiseen ja työllistymisen tueksi.

Yhdistelylaina pankista tai muusta rahoitusyhtiöstä

Pankkien tai muiden rahoitusyhtiöiden tarjoamat yhdistelylainat voivat myös auttaa sinua pääsemään veloista. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole kaikille velallisille paras vaihtoehto, koska sinulta vaaditaan luottotietojen olevan kunnossa ja yhdistelylainan korot ovat suhteellisen korkeita.

  • Tarpeeksi suurta yhdistelylainaa et saa useinkaan ilman takaajia tai vakuuksia, sillä pankit ja rahoitusyhtiöt varovat luottotappioita ja ottavat siksi varman päälle velallisten kanssa.
  • Yhdistelylainan korko voi olla korkeintaan 20 % ja muut kulut 150 euroa vuodessa.
Myrskyn tullen
Myrskyn tullen - velat eivät kestä ikuisesti

Myrskyn tullen

Jos tilanteesi on päässyt velkojen kanssa menemään vielä huonommaksi, niin vaihtoehtoina sinulla on vielä kaksi järeämpää keinoa päästä eroon veloista. Ne ovat ulosotto ja velkajärjestelyn haku tuomioistuimesta ja ne voivat auttaa sinua voimallisesti ahtaassa taloudellisessa tilanteessasi. Tärkeintä on, että et luovuta ja haet apua oikeista paikoista!

Ulosotto

Velkojesi päästäminen ulosottoon voi olla joskus viisas ratkaisu, sillä silloin et pysty enää velkaantumaan lisää ja velkakierteesi pysähtyy näin kerralla. Ulosottoa ei näin kannata pelätä, sillä siitä on sinulle hyötyä esimerkiksi velkajärjestelyn saamisessa.

  • Joskus ulosotto on sinulle välivaihe. Jos elämäntilanteesi on vielä vakiintumaton eli esimerkiksi olet juuri jäänyt työttömäksi, opiskelet tai olet tullut vakavasti sairaaksi, niin et voi silloin hakea esimerkiksi velkajärjestelyä tuomioistuimelta tai Takuusäätiöltä takausta. Kun olet saanut tilanteesi vakaammaksi ulosoton aikana maksamalla laskusi kunnialla voit myöhemmin hakea velkajärjestelyä ja Takuusäätiön takausta.
  • Ulosotto voi olla ainoa keinosi. Yleensä Takuusäätiön takausta, sosiaalista luottoa tai tuomioistuimen velkajärjestelyä ei saa kuin kerran. Poikkeuksiakin toki tehdään tapauskohtaisesti, voit keskustella uudesta velkajärjestelystä maksuttomasta oikeisaputoimistojen Talous- ja velkaneuvonnasta.
  • Keskustele suoraan ulosottomiehen kanssa eli kun tiedät joutuvasi päästämään velkoja ulosottoon, niin suosittelen viestimään suoraan ulosottomiehen kanssa. Tulojesi ulosmittauksen sijasta voit esimerkiksi joissain tapauksissa sopia maksusuunnitelman tekemisestä veloille ja ulosottoviranomainen arvostaa muutenkin avoimuuttasi ja halua ratkaista asioitasi aktiivisesti.
  • Tuloista voidaan ulosmitata korkeintaan kolmasosa. Palkasta, eläkkeestä, työttömyyskorvauksesta ja äitiyspäivärahasta on mahdollista ulosmitata kolmannes ja kyse on siis nettotuloista. Sosiaaliavustuksista ja -tuista sinulta ei voi ulosmitata mitään. Lisää ulosmittauksesta löydät täältä Oikeus.fin sivulta
  •  Lisää tietoa ulosotosta löydät täältä Takuusäätiön sivustolta ja Oikeus.fin sivuilta.

Velkajärjestely tuomioistuimesta

Velkajärjestely on se viimeinen keino päästä eroon veloista ja jotta voit hakea sitä tuomioistuimelta, sinun on ensin käytettävä kaikki muut mahdollisuudet saada velkasi hoidettua. Siispä yritä ensin hyödyntää muita keinoja eli maksusopimuksia velkojien kanssa, sosiaalista luottoa, Takuusäätiön takausta ja velkojen maksua ulosotolla.

  • Velkajärjestelyn saamisen edellytyksiä ovat esimerkiksi nämä asiat: maksukykysi on heikentynyt pysyvämmin työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan muutoksen vuoksi. Lisäksi velkojesi määrän on oltava liian suuret maksukykyysi suhteutettuna ja olet kokeillut hakea muita apukeinoja ensin.
  • Velkajärjestelyn saamisen esteitä. Yleisimpiä syitä siihen, että velkajärjestelyä ei saa ovat maksukyvyttömyyden väliaikaisuus (esimerkiksi opiskelu tai lomautus), velallisen epärehellisyys tai se että suurin osa veloista on syntynyt omasta välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta.
  • Velkajärjestelyn voi esteistä huolimatta saada perustelluista syistä. Sellaisia syitä ovat esimerkiksi velkojen maksamiseksi tehdyt toimesi, kuinka kauan velkaantumisesta on ja mikä olisi velkajärjestelyn vaikutus sinuun ja velkojiin.
  • Velkajärjestelyssä leikataan velkoja. Velallinen maksaa silloin maksukykynsä mukaan velkoja ja vapautuu määrätyn ajan jälkeen veloistaan. Jos olet täysin maksukyvytön, niin silloin velkoja ei tarvitse maksaa ollenkaan.
  • Velkajärjestely kestää kolmesta viiteen vuoteen. Tavallisesti velkajärjestely on kolmen vuoden pituinen, mutta sitä voidaan pidentää viiteen vuoteen. Pidennystä käytetään yleensä silloin, jos velat ovat tulleet kulutusluotoista ja velkaantumisen syy ei ole ollut itsestä riippumaton syy (esim. sairaus, onnettomuus, työttömyys).
  • Lisää tietoa velkajärjestelystä löydät Oikeus.fin sivuilta ja Takuusäätiön sivuilta.

Apua saat näiltä tahoilta

Jos mietit, mikä ratkaisu sopii parhaiten sinulle, niin suosittelen ehdottomasti ottamaan yhteyttä asiantunteviin ammattilaisiin. Oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonta on se paras tapa saada apua velkojesi hallintaan. Voit soittaa maksutta mihin tahansa oikeusaputoimistoon asuinpaikastasi riippumatta. 

Toinen pätevä tapa saada apua kysymyksiisi on maksuton Takuusäätiön Velkalinja ja chat. Siellä voit keskustella tilanteestasi ja saada hyviä vinkkejä taloutesi ja velkojesi hallintaan. Velkalinja palvelee arkisin kello 10-14 numerossa 0800 98009.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Vieritä ylös