Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on muuttanut melkoisesti elämäni kulkua vain muutaman vuoden kuluessa. Alkuun en todellakaan tiennyt paljoakaan firetyksestä, mutta vähän kerrallaan olen kerryttänyt taitoja aiheeseen liittyen ja sekä mielenmaisemani että omat päivittäiset rutiinini ovat vaihtuneet uuteen malliin.
Haahuilu on loppunut
Oikeastaan koko aikuisikäni olen haahuillut päämäärätiedottomasti – samat kehnot rutiinit ovat toistuneet vuosi vuoden jälkeen ja esimerkiksi käytännössä tuhlasin kokonaisen vuosikymmenen pelaillen konsoli- ja tietokonepelejä aivan tajuttomia määriä. Aika lailla introverttina persoonallisuutena viihdyin aivan liikaa omissa oloissani ja en juurikaan ollut sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Eipä ollut myöskään kunnianhimoa vartijan urallani; tein toki työhöni kuuluvat tehtävät asianmukaisesti, mutta en hakeutunut ammattitaitoani kehittäviin koulutuksiin tai lisännyt osaamistani kokeilemalla työskennellä esimerkiksi kauppakeskuksissa tai autolla piiritehtävissä. Jollakin tavalla olin tyytyväinen osaani – palkka tuli aina ajallaan, työn osasin tehdä rutiininomaisesti turhia miettimättä ja en millään tavalla haaveillut mistään paremmasta.
Muutama vuosi sitten aloittaessani tavoitella taloudellista riippumattomuutta tämä kaikki epämääräinen haahuilu ilman kovia tavoitteita vaihtui nopeasti uuteen malliin – firetykseen kuuluu oleellisesti asettaa juuri itselle sopivia lyhyen- ja pitkänvälin tavoitteita. Oleellinen tavoite on esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden tavoitesumman kerääminen, mikä tarkoittaa kohdallani rahallisesti miljoonaa euroa. Tähän tavoitteeseen katson pääseväni yhdistelmällä luovaa yrittämistä ja sinnikästä sijoittamista ja kumpaankin puoleen olen luonut yksityiskohtaiset toimintasuunnitelmat.
Ajankäyttö on tehostunut. Aikaisemmin en todellakaan käyttänyt kalenteria tai erilaisia tehokkuutta lisääviä sovelluksia (esim. Google Tasks tai Todoist) saadakseni aikaan enemmän arjessani. Nykyään ymmärrän ajan olevan todella rajallinen resurssi, joten suunnittelen tarkasti etukäteen oman ajankäyttöni, jotta saan panostettua oikeisiin asioihin riittävästi. Vaikka yrittämiseen ja itseni kehittämiseen laitan paukkuja huomattavasti aikaisempaa enemmän, annan aikaa myös omalle perheelleni, liikunnalle ja joutilaalle ajattelulle.
Panostan passiiviseen tuloon
Vuosikymmenien ajan taloudellinen tilanteeni on tuntunut suhteellisen raskaalta – olen tehnyt kaiken aikaa kokopäivätyötä vartijana, mutta silti tulot eivät ole mahdollistaneet esimerkiksi ulkomaanmatkoja tai suurempaa sijoittamista. Jouduinkin uurastamaan lisäksi useissa sivutöissä esimerkiksi mainosten jakelun ja asiakastyytyväisyyden tutkimusten parissa. Kaikki tämä panostus aktiiviseen työhön kuormitti reippaasti fyysistä ja henkistä puoltani ja se ei kuitenkaan kohentanut missään kohtaa riittävästi taloudellista liikkumavaraa.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu sai minut ajattelemaan asioita toisin; entäs jos aktiivisen työn suomien palkkioiden sijaan saisinkin passiivista tuloa? Moni firettäjä nimittäin hehkutti nappaavansa mojovia passiivisia tuloja useista lähteistä, jolloin ansioiden saaminen ei ole enää kytköksissä siihen käytettyyn aikaan. Tämä ajattelutapa kuulosti minusta erittäin vapauttavalta ja siitä lähtien tein päätöksen hankkia vähitellen passiivista tuloa monipuolisesti elääkseni ainutkertaista taivaltani juuri omilla ehdoilla.
Passiivista tuloa sijoittamalla. Alkuun lähdin ostamaan osinko-osakkeita, joiden kautta voin saada tasaista passiivista kassavirtaa Suomesta ja maailmalta. Esimerkiksi REIT-yhtiöt ja osinkoaristokraatit (vähintään 25 vuotta nostettu osinkoa) tarjoavat oivia mahdollisuuksia tasaisen vuolaan osinkovirran haalimiseen. Kryptovaluuttojen puolella puolestaan kerään passiivista tuloa steikkaamalla, jolloin lukitsen kryptoni tietyksi aikaa lohkoketjun ylläpitoon ja saan palkkiona korkotuottoa.
Passiivista tuloa yrittämällä. Sijoittamalla passiivisen tulon kerääminen on alkuun todella hidasta, mutta yrittämällä voi tuloksia saada jo huomattavasti nopeammin. Passiivisen tulon tavoittelu yrittämällä vaatii aluksi aina selkeää ajallista panostusta työhön, mutta siitä voi sitten tulla palkkioita vuosikymmenten ajan. Alkuvaiheessa olen kerännyt tuloja affiliate-markkinoinnilla mainostaessani yritysten tuotteita verkkosivullani ja tubekanavallani ja parhaillaan olen kirjoittamassa hyvin ajan hammasta kestävää opusta, millä kaavailen saavani ainakin jonkin verran lisätuloja.
Arvot selkeytyivät
Käytännössä jokaisella meistä on omat arvomme, jonka mukaan yritämme elää ja mitkä näkyvät yleensä jollakin tavalla ulospäin maailmalle. Aikaisemmin en ollut itse edes pohtinut millään tasolla omia arvojani, mikä on väistämättä näkynyt jo mainitun epämääräisen päämäärättömän haahuilun lisäksi myös haasteissa ihmissuhteisiin liittyen.
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on tavallaan avannut ajatteluni lukkoja ja olen kaikessa rauhassa pähkäillyt mitä elämältäni oikein haluan pitkällä tähtäimellä. Omiksi tärkeimmiksi arvoikseni siivilöityi kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta hyvyys, oppiminen ja sisukkuus – ne olivat olleet tarkemmin ajateltuna aina jollain tavalla elämässäni, aikaisemmin en vain ollut kiinnittänyt näihin olennaisiin tukipilareihini niiden ansaitsemaa huomiota.
Hyvyys. Kaikki ei ole maailmassa ole todellakaan kunnossa – esimerkiksi sodat, työttömyys, sairaudet ja ilmastonmuutos vaikuttavat kaikki todella negatiivisesti monen ihmisen taipaleeseen nykyaikana. Aina minulla on ollut halu auttaa ihmisiä hädässä – tietynlainen armeliaisuus ja myötätunto muita kohtaan kuuluu mielestäni oleellisena osana aidosti merkityksellistä elämää. Tätä arvoa yritän toteuttaa käytännössä parhaani mukaan aivan arkisissa puuhissani ollessani vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa työssäni tai vapaa-ajalla. Lisäksi tulevissa yritysprojekteissani on positiivisella vaikutuksella ihmisten hyvinvointiin todella merkittävä rooli.
Oppiminen. Toinen itselle merkittävä arvo on oppiminen; olen aina halunnut kehittyä ihmisenä uuteen ja parempaan suuntaan. Aikaisemmin kuitenkin kehitin itseäni lähes täysin teoreettiselta puolelta – luin valtavasti kirjallisuutta talouteen, filosofiaan ja johtamiseen liittyen. En kuitenkaan soveltanut näitä omaksumiani oppeja millään tavalla käytäntöön, joten siitä syystä elämäni jumitti samoilla kuluneilla raiteilla vuosikymmeniä. Aloitettuani firettämisen oivalsin nopeasti, että tie syvempään oppimiseen käy erityisesti käytännön kautta, joten tässä kohtaa elämässäni laitan oppimani teoriat välittömästi käytännön kokeiluihin, jolloin voin saavuttaa oikeasti merkittäviä tuloksia yrittämisessä, sijoittamisessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.
Sisukkuus. Myös sisukkuus näkyy kaikessa toiminnassani; en luovuta helpolla millään itselleni tärkeässä asiassa ja jaksan puurtaa pitkään omien tavoitteideni saavuttamiseksi. Joskus tämä armoton sisukkuuteni on mennyt yli, kun en ole ymmärtänyt luovuttaa kaikkien tosiasioiden puhuessa toimintaani vastaan. Nykyään olen onneksi oppinut kääntämään takkiani ketterämmin – luopuminen voi joskus osoittautua parhaaksi asiaksi, mitä voi tehdä tilanteen pelastamiseksi ison kuvan kannalta.
Muuttunut mies
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on siis vaikuttanut elooni todella voimallisesti – en todellakaan ole enää sama entinen itseni, vaan massiivista kehittymistä on tapahtunut erityisesti tavoitteiden, yrittämisen ja arvojen suhteen. Muutos on kuitenkin vasta alussa ja tulevaisuuden suuret suunnitelmat ovat vielä pahasti alkutekijöissään. Uskon kuitenkin syvästi, että hyviä asioita tulee tapahtumaan tulevaisuudessa – askel kerrallaan kohti parempaa maailmaa!
Mitä mietteitä sinulle tuli tästä postauksesta? Tunnistatko samoja keloja omasta elämästäsi tai onko sinulla jotain kysyttävää? Laita kommenttia rohkeasti alle ja valaise minun ja lukijoiden päivää!
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Ajattelen, että mikä tahansa konkreettinen elämäntavoite tai suunnitelma tuo ”ryhtiä” elämään. Kuvaat kauniisti ja rehellisesti matkaasi, jään seuraamaan 😃👍🌷.
Mukavaa että pidit kirjoituksestani! Jonkinlainen tavoite tosiaan olisi suotavaa olla pitkällä välillä
elämässä, saa enemmän tehtyä merkityksellisiä asioita matkan varrella. Toivottavasti saat postauksiani
seuratessa oivalluksia omaan leppoistamiseesi 🙏 😃