Myrskyn keskellä sitä usein vasta tuntee elävänsä – varallisuuteni puolestaan viime kuukausien myrskyissä ilmaisi halunsa kuolla ja kuihtuikin ihmeellistä tahtia. Iso kiitos tästä kaikesta menee eräälle ei niin ihmeelliselle miehelle, jonka ansiosta melkein kaikki mahdolliset hienot asiat muuttuvat timanteista tuhkaksi – onko se ydintalven aika nyt viimein tulossa?
Omaisuuteni
Omaisuuteni teki aikamoista mahalaskua talvikuukausina – osumaa ottivat nätisti vastaan niin osakesijoitukseni kuin kryptovaluuttani. Talo ei sentään palanut, jotakin positiivista vielä löytyi!
Osakkeeni ja rahastoni
Osakkeissani on tänään 4.3.2022 varallisuutta 1394 euroa, joten varani niissä sulivat 1451 euroa. Myin muutamassa kuukaudessa osakkeita pois 1365 eurolla, sillä halusin hieman kassavaroja pahan päivän varalle. Lisäksi myyntihetkellä Venäjän liikehdintä Ukrainan lähistöllä vaikutti päätökseeni selkeästi. Eläkevakuutuksen rahastoissa oli puolestaan varoja 9647 euroa eli ne vähenivät edellisestä päivityksestäni 1026 euroa. Kaikkiaan osakkeissani ja rahastoissani on varoja 11 040 euroa eli muutamassa kuukaudessa ne sulivat 2484 euroa.
Venäjän hyökkäys vaikuttaa. Monet omistamistani osakkeistani ovat suomalaisia ja tämän hetken Venäjän hyökkäyksen aiheuttama kriisi vaikuttaa erityisesti Suomen kaltaiseen pieneen markkinaan, millä on vielä lisäksi uhkana Venäjän läheisyyden aiheuttamat lieveilmiöt. Tässä kohtaa en onneksi omista suurta liiketoimintaa Venäjällä harjoittavia yrityksiä (esim. Fortum tai Nokian Renkaat) ja aion vältellä Venäjän sijoituksia ainakin niin kauan kuin Vladimir Putin on vallassa.
Osinkotulot. Tammikuussa sain osinkotuloja Ares Commercialilta verojen jälkeen 14,91 € ja Ellington Financialilta 0,33 € eli yhteensä 15,24 €. Helmikuussa osinkotuloja valui haaviin vain Ellington Financialin 0,34 €.
Kryptovaluuttani
Kryptovaluuttojeni arvo on tänään 4.3.2022 kaikkiaan 7118 euroa eli edellisestä kerrasta kuokkaan tuli 1914 euroa. Kaikki romahdus johtui tällä kertaa pelkästään kryptojen arvonlaskusta – en myynyt tällä aikavälillä lainkaan kryptojani pois.
Latteaa menoa tiedossa. Viime aikoina ovat kryptovaluuttojen vaihtovolyymit selkeästi laskeneet, mikä on osaltaan merkki hieman nihkeämmästä aikavaiheesta kryptovaluutoilla. Toisaalta myös useiden maiden kryptovaluuttojen rajoitukset (erityisesti Kiina ja Intia) vaikuttavat voimakkaasti nykyiseen negatiiviseen suuntaan – kysyntää kryptoille on nyt selkeästi vähemmän kuin vielä jokin aika sitten. Alenevat kurssit toisaalta antavat hyvän mahdollisuuden sijoittaa edullisesti laadukkaisiin kryptoihin – tärkeää on vain ymmärtää tässä tilanteessa olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen kaiken markkinahälinän keskellä.
Omistusasunto
Suurin omistukseni on tällä hetkellä omakotitaloni Hauholla, minkä arvo juuri nyt on noin 115 000 euroa. Edellisestä päivityksestä asunnon arvo kohosi 15 000 euroa ja se selittyy rintamamiestalomme ulkovuorauksella – jätin suosiolla remontoinnin ammattilaisille ja tällä päivityksellä kohensin huomattavasti talon myyntiarvoa tulevaisuutta ajatellen.
Auto
Viimeinen omaisuuseräni on autoni Seat Leon, minkä arvo parhaillaan on 3300 euroa. Sen arvo tippui parissa kuukaudessa vähäiset 100 euroa ja käytännössä tällä autolla juuri nyt ajetaan edullisia kilometrejä (lukuunottamatta polttoaineen hintaa!).
Kokonaisomaisuuteni
Tässä kohtaa kokonaisomaisuuteni on 136 458 euroa eli edellisestä kerrasta se nousi 10 302 euroa. Tosin ilman asunnon remonttia takkiin olisi tullut noin 5500 osakkeiden ja kryptojen romahtaessa talven pakkasissa. Lähitulevaisuuden suunta omaisuuden kohdalla on Venäjän hyökkäyksen vuoksi harvinaisen sumea; pitkällä välillä tällä kriisillä voi olla huomattava negatiivinen merkitys suomalaisten kiinteistöjen arvolle ja suomalaisille yrityksille.
Velkani
Velkani nousivat tällä kertaa reippaasti, sillä talon remonttiin oli otettava lainaa tässä kohtaa. Muuten pystyin lyhentämään velkojani kohtuullisessa tahdissa muutaman viime kuukauden aikana.
Asuntolaina
Kookkainta lainaani eli asuntolainaa on juuri nyt maksettavana 79 183 euroa eli viime kerrasta sain vähennettyä tätä velkaa 500 euroa parissa kuukaudessa. Tämän velan maksu on aina prioriteeteissani ykkösenä – oma koti antaa kovan perustan laadukkaalle elämälle!
Autolaina
Autolainaa on tässä kohtaa jäljellä 6724 euroa eli parissa kuukaudessa se lyheni 598 euroa. Tätä lainaa makselen mielellään – ilman toimivaa autoa ei työnteostani Espoossa tulisi täältä Hauholta käsin yhtään mitään.
Huonot velat
Huonoja velkoja on tässä kohtaa jäljellä 39 400 euroa eli ne kohosivat edellisestä päivityksestäni 8200 euroa. Näin merkittävä velkojen kasvu johtui otetusta remonttilainasta, jota tuli kaikkiaan 9000 euroa. Suurta yhdistelmälainaani pystyin maksamaan suunnitelman mukaan 800 euroa pois ja 10 000 euron luottokorttivelka pysyi tällä aikavälillä samalla tasolla.
Kokonaisvelkani
Kokonaisvelkataakkani on juuri nyt 125 307 euroa eli velat kasvoivat muutamassa kuukaudessa 7102 euroa. Tilanne on kuitenkin täysin hallinnassa, sillä velan nousu johtui asunnon arvoa nostavan remontin velasta ja muuten pystyin lyhentämään velkojani pois viime kuukausina noin 2000 euroa.
Nettovarallisuuteni
Yhteenveto
Venäjän hyökkäys, remontti ja sijoitusten arvon romahdus – on kyllä tullut elettyä viime ajat todellisen myrskyn keskellä ja jotenkin tässäkin olen selvinnyt kunnialla eteenpäin. Tulevaisuus tosin näyttää juuri nyt harvinaisen epävarmalta, joten tässä kohtaa en pysty millään sanomaan ennustuksia tämän vuoden taloudesta sen enempää omalta kohdaltani kuin Suomen tai Euroopan kannalta.
Mitä mietteitä tuli mieleen tästä kirjoituksesta? Laita kommenttia alle ja toivon sinulle rauhaisaa aikaa kaiken tämän epävarmuuden keskellä!