Affiliate-markkinointi on eräs parhaimmista tavoista saada lisätuloja oman mediakanavan, kuten blogin tai YouTube-kanavan avulla. Mielenkiintoisten tuotteiden markkinointiin löytyy useita erilaisia keinoja, joista esittelen sinulle seuraavaksi tuotearvostelut, -vertailut, resurssisivut, oppaat, mainokset ja sähköpostimarkkinoinnin. Eri vaihtoehdot eroavat toisistaan huomattavasti, joten kannattaa miettiä erityisesti työn ja ajan määrää ja kuluja valinnoissasi.
Tuotearvostelu
Perusteellisen yksityiskohtainen tuotearvostelu on eräs tavallisimmista ja toimivimmista keinoista saada affiliate-markkinointi käyntiin voimalla. Seuraavat seikat helpottavat onnistumistasi arvostelun teon parissa.
Rehellisyys. Tuotteesta kannattaa ehdottomasti viestiä suoran rehelliseen ja mutkattomaan sävyyn, sillä kyse ei ole pelkästään tästä tuotteesta – myös oma maineesi on pelissä! Siispä tuotteen positiivisten ominaisuuksien lisäksi on viisasta mainita ne oleelliset heikkoudet – ihmiset saavat näin itse tehdä ostopäätöksensä todellisen ja hyödyllisen tiedon pohjalta.
Edut esille. Tuotteen edut on hyvä näyttää monipuolisesti; esimerkiksi tärkeää on kuvailla, mihin mahdollisiin ongelmiin tuote voisi tuoda ratkaisun. Havainnollistavat infograafit, käytännölliset videot ja yksinkertaisen toimivat listat ovat kaikki oivia tapoja kertoa yleisölle tuotteen parhaista puolista.
Useita myyntilinkkejä. Saat todennäköisemmin myyntiä lisää laittamalla tuotearvosteluun useampia myyntilinkkejä. Vanha totuus toimii tässä osuvasti – anna yleisöllesi tilaisuuksia ostaa tuotteitasi.
Henkilökohtainen ote. Kerro yksityiskohtaisesti ja selkeästi, miten käytät tuotetta erilaisissa tilanteissa. Varsinkin jos sinuun entuudestaan luotetaan, henkilökohtaisten kokemusten avulla voit luoda yleisöösi erittäin suoran ja koskettavan yhteyden. Siitä puolestaan seuraa usein suora ja koskettava yhteys pankkitiliisi!
Tuotevertailu
Tuotevertailu on myös erittäin käytetty keino tehdä affiliate-markkinointi samalla kertaa usean tuotteen voimalla. Muutamat niksit on kuitenkin hyvä olla hallussa ennen kuin lähtee isoja vonkaleita nappaamaan!
Valitse samankaltaisia tuotteita. Ihmiset haluavat mieluiten nähdä suunnilleen samankaltaisten tuotteiden vertailuja; jos markkinoit esimerkiksi älypuhelimia, ei kannata laittaa kalleinta lippulaivamallia ja halvinta perusluuria vastakkain – kuluttajat eivät saa mitään hyödyllistä irti tälläisistä vertailuista.
Iske otsikolla! Laadukkaan iskevä otsikko saa ihmiset huomattavasti helpommin klikkaamaan sisältöösi tylsemmän oloisen otsikon väsänneeseen kilpailijaasi verrattuna. Otsikon on toisaalta kuitenkin jollakin tavalla viestittävä, mistä sisällössäsi on kysymys, joten laita siihen ainakin eri tuotteiden nimet mukaan.
Jaa osiin. Kuluttajan on helpompi päättää itse, jos jaat tuotteiden vertailun erilaisiin osa-alueisiin. Esimerkiksi turvallisuus, käyttömahdollisuudet ja tekniset ominaisuudet voivat olla tälläisiä osa-alueita, joiden perusteella jokainen voi tehdä ostopäätöksiä omien painotusten ja mieltymysten mukaan.
Havainnollista. Käyttämällä erilaisia kuvia, taulukkoja ja videoita yleisösi kiinnostuu selvästi enemmän vertailustasi. Lisäksi tällä tavalla voit selkeyttää tuotteiden samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia helposti ymmärrettävällä tyylillä.
Paljasta voittaja! Vertailussa kannattaa ehdottomasti kertoa vilpittömästi, mikä vaihtoehto lopulta on kaikista parhain. Siihen on hyvä laittaa selkeät perustelut, jotta vertailu olisi todella hyödyllinen yleisöllesi. Myyntilinkit on suotavaa laittaa kaikille vertailuun osallistuville tuotteille, jotta jokainen saa tehdä itsenäisesti omat ostopäätöksensä.
Resurssisivu
Resurssisivulle voit kerätä yhdelle sivulle yleisöllesi hyödyllisiä ja kiinnostavia tuotteita ja palveluita. Tälläisen sivun luomalla voit saada huomattavia tuloja, sillä esimerkiksi monella bloggaajalla resurssisivut ovat suosituimpien sivujen joukossa.
Suosittele mitä tunnet. Omalle resurssisivulle on soveliainta laittaa sellaisia tuotteita esille, joita itse käytät ja jotka tunnet läpikotaisin viimeistä piirtoa myöten. Tällä tavalla voit jakaa arvokasta tietoa yleisöllesi helposti omaksuttavassa ja tiiviissä muodossa.
Jaottele tuotteet. Saat resurssisivustasi selkeästi helpomman hahmottaa jaottelemalla tuotteesi useampaan osioon. Esimerkiksi opiskeluun liittyvällä sivustolla voi hyvin laittaa kirjat, verkkokurssit ja sovellukset omiin osioihinsa.
Opas
Affiliate-markkinointi luonnistuu jouhevasti myös oppailla, joilla voit saavuttaa merkittäviä saavutuksia auttamalla ihmisiä. Oppaiden teko vaatii suunnittelua ja aikaa, mutta pitkäkestoiset hyödyt voivat olla hyvinkin riskin ottamisen arvoisia.
Käytännön työ. Alkuun on hyvä etsiä jokin polttava ja tarpeeksi yleinen ongelma, jonka ratkaisuun voisit tarjota avaimet. Sitten teet oppaan vaihe vaiheelta havainnollistavien infograafien, videoiden ja kuvien kera. Oppaan erilaisissa vaiheissa tuot esille erilaisia affiliate-tuotteita, joista on selkeää hyötyä hyvään lopputulokseen pääsemiseksi.
Tekeminen työlästä. Laadukkaan kattavan ja hyödyllisen oppaan teko vie runsaasti aikaa ja uurastusta, joten varaudu siihen jo ennakolta. Suunnittele oppaasi rakenne huolella ennen varsinaista tekemistä ja mieti millaiset tuotteet sopisivat parhaiten tukemaan sisältö. Taitavan selkeä suunnitelma nopeuttaa huomattavasti varsinaista tekovaihetta – ei tarvitse arpoa tai pähkäillä turhia enää silloin!
Ikivihreys on plussaa! Suosittelemaan tekemään oppaasta mahdollisimman hyvin ajan hammasta kestävän ikivihreän suosikin. Opas kannattaakin usein tehdä aiheesta, minkä suosio tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään. Opastasi on lisäksi ehdottomasti aina välillä päivitettävä freesimpään muotoon, jolloin se on ajan hermolla pitkään.
Mainokset
Ilmeisen tehokas väylä markkinoida oikein tehtynä on mainostaminen esimerkiksi Google Adsin tai Facebook Adsin avulla. Voit saada nopeasti huomattavan suurta näkyvyyttä tuotteillesi ja kustannukset eivät järkevillä valinnoilla nouse valtaviksi.
Google Ads
Laskeutumissivu kuntoon! Mainoksesi laskeutumissivusta (eli mille sivulle mainoksestasi klikkaamalla päästään) kannattaa tehdä mahdollisimman myyvä ja sen viestin olisi oltava samanlainen mainoksesi sanoman kanssa – ei ristiriitaisia signaaleja! Usein parhaita tuloksia saadaan yksinkertaisilla sivuilla, joilla on selkeän laadukas tarjous (ratkaisee yleensä jonkin ongelman) ja vetoava kuva tukena. Laskeutumissivulla ei saisi olla mitään linkkejä muille sivuille, siellä saisi olla vain painikkeet affiliate-tuotteen ostamiseen.
Avainsanat olennaisia. Mainontaa varten tarvitset avainsanoja, jotka auttavat sinua tavoitteidesi saavuttamisessa. Alkuun mieti mitä tuotteita haluaisit mahdollisesti mainostaa. Seuraavana etsi sopivia hakutermejä, joilla kyseisiä tuotteita etsitään – esimerkiksi ilmainen Google Adsin Keyword Planner ja edullinen Keywords Everywhere ovat hyödyllisiä työkaluja tähän tarkoitukseen.
Hyvät perusteet Google Adsin mainontaan löydät tästä perinpohjaisesta Seoseonin artikkelista – suosittelen syvästi tutustumaan!
Facebook Ads
Facebook Adsin avulla voit kohdentaa mainoksesi kätevästi erittäin rajatulle kohderyhmälle; silloin vain aiheestasi jollakin tavalla kiinnostuneet saavat mainoksesi näkyvilleen.
Kuvalla huomiota! Laadukkaat kuvat ja videot ovat oleellinen osa mainostesi toimivuutta Facebookissa. Yleensä ottaen sympaattiset, positiiviset ja huumoria sisältävät sisällöt saavat eniten huomiota osakseen Facebookin ekosysteemissä.
Käytä Pixeliä. Facebook Pixel auttaa sinua seuraamaan mainontasi tehokkuutta ja juuri sen avulla voit parhaiten kehittää mainoksiasi parempaan suuntaan. Esimerkkeinä sen käyttömahdollisuuksista ovat mainosten kohdistaminen sivustollasi jo käyneille vierailijoille tai konversioiden mittaaminen, millä voit seurata tarkasti asettamiesi tavoitteiden täyttymistä.
Facebookin mainonnassa pääset hyvään liitoon tämän Karolina Behmin Facebook-mainonta-artikkelin avulla. Siinä tutuksi tulevat mm. alkuun pääseminen mainonnassa, Facebook-mainoksen rakenne ja osuvan mainostekstin kirjoittaminen. Kaikkiaan kyseessä on erinomaisen selkeä johdatus Facebook-mainonnan syövereihin!
Sähköpostimarkkinointi
Sähköpostimarkkinointi on myös mielenkiintoinen tapa viestiä tuotteistasi yleisöllesi. Tämä vaihtoehto vaatii kuitenkin yleensä runsaasti aikaa toteutuakseen, jos lähdet aivan nollilta liikkeelle. Positiivisia puolia sähköpostimarkkinoinnissa ovat edullisuus ja läheinen suhde seuraajiisi.
Affiliate-markkinointi onnistuu sähköpostilistan avulla esimerkiksi ajankohtaisilla alennuksilla, tiedoilla uutuustuotteista tai ohjaamalla blogistasi löytyviin tuotearvosteluihin tai -vertailuihin. Tärkeintä on suoran ja rehellisen oloiset tekstit, jolloin yleisösi helpommin ymmärtää että olet heidän puolellaan tarjoamassa todellisia ratkaisuja todellisiin ongelmiin!
Keinot lopussa
Tässä on siis yleisimpiä keinoja, millä voit kovalla työllä ja taitavalla järkeilyllä saada mukavia tuloja itsellesi. Affiliate-markkinointi ei kokonaisuudessaan ole pikajuoksua, vaan ennemmin verrattavissa maratoniin – tämän päivän raskas työsi voi hyvinkin realisoitua tilille virtaaviksi euroiksi vasta vuosien päästä. Menestyneimmät toimijat tällä alalla yleensä ovatkin sinnikkäitä puurtajia, jotka kuitenkin oppivat jatkuvasti virheistään ja kehittyvät sekä ihmisinä että ammattilaisina parempaan suuntaan.
Toivottavasti sait tästä postauksesta hyödyllistä tietoa ja ehkä inspiraation tehdä jotain myös käytännössä. Laita alle kommenttia, mitä tykkäsit postauksestani ja olisiko sinulle hyviä vinkkejä aiheesta?