Viivästynyt tyydytys on huomattavassa roolissa erityisesti firetyksessä – sen avulla voit esimerkiksi luopumalla turhasta kuluttamisesta säästää saavuttaaksesi taloudellisen riippumattomuuden. Tässä kirjoituksessa saat tietää mm. viivästyneen tyydytyksen idean, millaisia vaikutuksia tyydytyksen viivyttämisellä löytyy ja kuinka käytännössä voit opetella viivästyneen tyydytyksen mestariksi!
Mitä tarkoittaa viivästynyt tyydytys?
Viivästynyt tyydytys tarkoittaa käytännössä taitoa vastustaa välitöntä kiusausta saavuttaaksesi myöhemmin parempia palkintoja. Esimerkiksi ruoan suhteen tämä voi tarkoittaa makeiden tai suolaisten herkkujen välttelyä, jotta myöhemmin terveys olisi paremmalla mallilla. Viivästämällä tyydytystä on siis mahdollista saada aikaan hyviä asioita keskittymällä tämän hetken nautintojen sijaan pidemmän ajan suotuisiin näkymiin.
Viivästyneen tyydytyksen etuja
Viivästynyt tyydytys voi auttaa sinua matkallasi monella tavalla; tärkeimpiä etuja ovat taloudellinen menestys, parempi terveys ja laadukkaat ihmissuhteet.
Taloudellista menestystä. Turhien menojen karsinta voi kohentaa huomattavasti oman taloutesi tilannetta. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä ns. turhien kulujen ja tämän hetken hintavien mielitekojen välttelyä, jotta voisit laittaa näistä asioista säästyvät summat ennemmin sijoituksiin. Pitkällä välillä tinkimällä kulutuksestasi nyt voit sijoitusten tuottojen ansiosta myöhemmin päästä helpommin taloudellisesti riippumattomaksi ja elää vapaammin vakaamman talouden ansiosta.
Parempi terveys. Monet herkut sipseistä makeisiin ja hampurilaisista pizzoihin houkuttelevat meitä maullaan sortumaan niihin, mutta sen seurauksena voi tulla helposti ajan mittaan erilaisia nihkeitä terveysvaikutuksia ylipainosta kohonneeseen verenpaineeseen. Onkin parempi ennemmin viivästyttää tyydytystä välttelemällä liiallisia herkkuja ja saada palkintona energisempää ja parempaa oloa myöhemmin!
Myös liikuntaan pätee sama kaava; mukavampihan se olisi katsella sateisina iltoina Netflixistä tuntikausia samalla herkkuja syöden kuin lähteä esimerkiksi lenkille tai salille. Tästä mukavuudesta kuitenkin koituisi vuosien mittaan ikävä hinta kehosi ja mielesi hyvinvoinnille. Sen sijaan kuntoilemalla riittävästi saisit ajan mittaan huomattavia hyötyjä omalle terveydellesi – virtaa riittää enemmän ja olet toimintakuntoisempi mitä erilaisempiin kohtaamiisi haasteisiin.
Laadukkaat ihmissuhteet. Myös ihmissuhteissa viivästynyt tyydytys voi auttaa sinua huomattavasti; jos ollessasi vaikutuksessa muiden kanssa et ajattele lyhytnäköisesti vain omaa etuasi, saat luotua laadukkaampia ja kestävämpiä ihmissuhteita toimimalla muiden hyväksi. Myös riitatilanteissa ei kannata alkaa käyttäytymään liian aggressiivisesti, vaan viisaampaa on yrittää keskustella rakentavasti toisen näkökulmat huomioiden.

Miten kehityt tyydytyksen viivästämisessä?
Viivästynyt tyydytys antaa siis meille melkoisia hyötyjä, mutta mitkä ovat ne parhaat väylät kehittyä asiassa? Mielestäni parhaat keinot tulla viivästyneen tyydytyksen mestariksi ovat tavoitteiden tunteminen, houkutusten rajoittaminen, palkitseminen ja eteneminen pienin askelin.
Tunne tavoitteesi. Erilaisten houkutusten välttely onnistuu paljon helpommin, jos tiedät omat arvosi ja mitä tavoitteita kohti olet matkalla. Esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa tähtäin on kaukana tulevaisuudessa siintävä vapaampi ja taloudellisesti turvatumpi elämä. Tämä kirkas tavoite antaa esimerkiksi minulle todella suuren motivaatiobuustin kuluttaa todella harkiten, jolloin tiedän tekojeni vaikutuksesta vaikean määränpääni olevan vuosi vuodelta lähempänä määrätietoisilla teoillani.
Pysähdy siis hetkeksi ja pohdi tarkkaan, millaisia erilaisia tavoitteita sinulla on? Ne voivat liittyä taloudellisten asioiden lisäksi terveyteen, työhön, yrittäjyyteen, ihmissuhteisiin tai henkiseen puoleen. Kirjoittamalla nämä omat henkilökohtaiset tavoitteesi esimerkiksi paperille tai muistiinpanosovellukseen (esim. Evernote) voit alkaa työstää mielessäsi parasta tapaa viivästyttää tyydytystä saavuttaaksesi omat määränpääsi.
Rajoita houkutuksia. Useimmat meistä ovat hyvin rajallisia itsekurin suhteen – jatkuva kieltäytyminen houkutuksista vaatii huomattavasti mentaalista energiaa pidemmän päälle. Helppo väylä irtautua houkutuksista on yksinkertaisesti rajoittaa niitä; voit tehdä sen esimerkiksi automatisoinnin, sovellusten tai valintojen avulla. Jos sinulla on esimerkiksi vaikeuksia liian kuluttamisen kanssa, voi heti tulojen ilmaantuessa tilillesi olla viisasta laittaa automaattisesti säästöön rahastoihin kuukausittain. Tällä tavalla kulutuksesi vähenee kuin varkain ja hyödyt tästä myöhemmin omassa taloudessasi.
Sovellukset puolestaan voivat auttaa sinua esimerkiksi netin käytön vähentämisessä tai kuntoilun lisäämisessä. Liian koukuttavia ja aikaasi tuhlaavia verkkosivujen käyttöä pystyt rajaamaan kokonaan tai osittain; hyvä artikkeli Google Chromen verkkosivujen käytön rajoittamiseen löytyy tältä Techviralin sivulta. Kuntoilun kohentamisessa puolestaan esimerkiksi erilaiset helppokäyttöiset ja aktiivisuuteen kannustavat sovellukset voivat auttaa sinua tavoitteissasi. Mielenkiintoisia sovelluksia kuntoiluun löydät esimerkiksi tästä Preventionin artikkelista.
Valinnoilla pystyt vastustamaan houkutuksia tehokkaasti; jos esimerkiksi sinulla on tapana ostaa kaapit täyteen erilaisia epäterveellisiä herkkuja, ei ole ihme, että niiden vetovoima kotona käy ylivoimaiseksi vastustaa. Yksinkertaisesti ostamalla esimerkiksi jotain muuta terveellisempää naposteltavaa ruokakaupasta, pystyt välttymään impulsiivisilta mieliteoilta paremmin kotona.
Palkitse itseäsi! Viivästynyt tyydytys ei tule yleensä kovin helpolla ja nopeasti, joten sinun on hyvä palkita itseäsi välillä pitääksesi motivaatiosi korkealla tasolla vastoinkäymistenkin keskellä. Hyvät palkkiot eivät välttämättä kustanna omaisuuksia, esimerkiksi ravintolassa käynti, Netflix-ilta tai lätkämatsi voivat olla oivia palkitsemisen muotoja.
Etene pienin askelin. Kehittyminen asiassa kuin asiassa menee yleensä varmemmalla pohjalla mallikkaasti, jos etenet pienillä askelilla tavoitteitasi kohti. Tällä tavalla sinun ei tarvitse tehdä mitään yliluonnollisen haastavaa, vaan saat helpommin myönteisiä onnistumisen kokemuksia hitaammalla etenemisellä. Näin motivaatiosi kehittyä pysyy hyvällä tasolla myös kohtaamiesi haasteiden kanssa.

Viivästynyt tyydytys yhteenvetona
Kokonaisuutena viivästynyt tyydytys antaa sinulle melkoisia mahdollisuuksia oman talouden, terveyden ja ihmissuhteiden saralla. Helppoa tämä houkutusten väistely ei aina ole, mutta kehittää tässä asioissa taitojasi tuntemalla tavoitteesi, palkitsemalla itseäsi ja etenemällä pienin askelin.
Toivottavasti sait tästä kirjoituksesta hyvää ajateltavaa itsellesi! Mitä mieltä olet tästä aiheesta – kannattaako vältellä impulsseja vai antaako mennä vaan?