Kaaosteoria

Taloudellisen riippumattomuuden 9 tasoa

Taloudellisen riippumattomuuden matkalla on monia erilaisia tasoja, jotka kukin vaihe vaiheelta antavat enemmän vapautta, mahdollisuuksia toimia ja taloudellista vakautta. Vaikka aluksi taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen voi vaikuttaa hankalalta, niin lähtemällä mukaan reissulle  ja ottamalla pieniä askeleita eteenpäin voit saavuttaa haluamasi tavoitteet. Vaiheista ensimmäinen on riippuvaisuus ja lopussa ei tunneta enää rajoja – mistä vaiheesta löydät itsesi?

1. Riippuvaisuus

Alimmalla taloudellisen riippumattomuuden tasolla ollaan riippuvaisia vähintään osittain muiden tuesta. Esimerkiksi lapsuudessa olemme selkeästi riippuvaisia taloudellisesti, sillä emme pärjäisi millään omillamme siinä vaiheessa. Myöhemmin tähän tilaan voi joutua, jos esimerkiksi velkoja on liikaa tai joutuu työttömäksi tai sairastuu vakavasti.

Yleensä nettovarallisuus on negatiivinen eli varat ovat pienemmät kuin velat. Riippuvaisuuteen kuuluu  usein myös se, että velkojen määrä ylittää omaisuuden; tässä kohtaa monella voi olla esimerkiksi pikavippejä tai kulutusluottoja kontollaan.

Talouden hallinta kuntoon. Jos ja kun haluat tilanteesi paranevan, niin silloin sinun itse on tehtävä asialle jotain! Laittamalla menosi kuriin ja saamalla lisätuloja voit päästä hiljalleen parempaan asemaan.

 

2. Pää pinnalla

Taloudellisen riippumattomuuden seuraavassa vaiheessa ollaan jo pää pinnalla – tulet toimeen omillasi ja rahaa jää käteen edes hieman. Velkaa et enää ota tässä vaiheessa ja kykenet vähitellen maksamaan vanhoja velkojasi pois tieltäsi.

Yllättävien takaiskujen kohdalla velkaa voi tulla lisää. Usein juuri ja juuri toimeen tulevalla jossain kohtaa tulee kohdalle yllättäviä lisämenoja (esim. auton remontti tai terveyskuluja), jolloin voi olla pakko ottaa lisää velkaa. Tässä kohtaa kannattaa esimerkiksi käyttää mieluummin kuntien tarjoamaa sosiaalista luottoa kalliiden pikavippien tai kulutusluottojen sijaan, jos suinkin mahdollista.

Keskity vararahastoon keräämiseen. Yritä kasvattaa aluksi kuukauden menojesi suuruinen vararahasto; silloin yllättävien menojen tullessa et enää välttämättä  joutuisi turvautumaan lainaamiseen. Myöhemmin on viisasta kasvattaa vararahasto vähintään kolmen kuukauden ja mieluiten kuuden kuukauden menojen kattamiseksi.

 

3. Vakavaraisuus

Vakavaraisuus on taloudellisen riippumattomuuden matkan seuraava etappi; siinä olet jo saanut kerättyä vararahaston itsellesi ja pahan päivän tullen sinun ei enää välttämättä tarvitse velkaantua lisää. Yleensä tulot ovat jo reilusti menoja suurempia tässä vaiheessa.

Keskity huonojen velkojen maksuun. Jos sinulla on tässä vaiheessa huonoja velkoja eli kulutusluottoja tai pikavippejä harteillasi, satsaa parhaasi näiden korkeakorkoisten velkojen poismaksuun. Näin saat itsellesi lisää vapautta tehdä omia valintoja (esimerkiksi työkuvioiden suhteen) ja mahdollisuuksia sijoittaa tilanteesi kohentamiseksi entisestään.

4. Velattomuus

Taloudellisen riippumattomuuden evoluution kehittyessä päästään velattomuuteen, jolloin enää ei huonot velat ole taakkana matkalla. Asuntolainaa ja sijoittamiseen liittyviä lainoja voi toki olla, sillä ne kerryttävät varallisuutta hiljalleen.

Sijoittaminen kannattaa aloittaa viimeistään nyt! Kun huonot velat on saatu tieltä pois, on hyvä miettiä tulevaisuutta ja alkaa kasvattamaan sijoituksia itselle parhaiten sopivalla tyylillä. Osakkeet, rahastot, asunnot, kryptovaluutat, metsä – mahdollisuuksia löytyy kaikille oman riskinsietokyvyn ja tavoitteiden mukaan. Pääset tutustumaan sijoittamisen vaihtoehtoihin paremmin alla olevasta painikkeesta!

5. Turvassa

Turvassa tarkoittaa taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa esimerkiksi sitä, että säästössä on vuoden menojasi vastaava summa. Jos joutuisit tässä kohtaa työttömäksi, riittävät säästöt antaisivat sinulle pelivaraa keskittyä uuden työn tai opiskelupaikan hakuun täysipainoisesti. 

Halutessasi voit pitää taukoa työstäsi. Lisääntynyt liikkumavara mahdollistaa tässä vaiheessa pienen paussin työstäsi, jolloin voit suhteellisen edullisesti viettää aikaa esimerkiksi Kaukoidässä. Mukava ilmasto, matala kustannustaso ja miellyttävät ihmiset ovat myös saaneet monet suomalaiset muuttamaan yrittäjäksi Kaukoitään, jolloin taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen voi nopeutua selvästi!

 

Taloudellisen riippumattomuuden 9 tasoa
Riippuvaisuudesta rajattomuuteen - siinä tiesi taloudelliseen riippumattomuuteen

6. Välttämättömät katettu

Seuraavassa vaiheessa saat sijoituksistasi passiivista tuloa niin paljon, että voisit kattaa niillä kaikki välttämättömät menosi. Näihin välttämättömiin menoihin luetaan esimerkiksi asumiseen,  ruokaan, liikenteeseen, terveydenhoitoon ja  tietoliikenteeseen kuuluvat kuluerät.

Työnteko on vielä ainakin osittain tarpeellista. Vaikka saisit välttämättömät menosi katettua sijoitustesi tuotoilla, niin jonkin verran työtä on tehtävä muiden kulujen kattamiseksi. Lisäksi jos haluat tässä vaiheessa nopeuttaa pääsemistäsi taloudellisesti riippumattomaksi, kannattaa tehdä töitä mahdollisimman paljon ja kiinnittää sijoittamisesi laatuun erityistä huomiota.

7. Taloudellinen riippumattomuus

No nyt päästään itse asiaan eli varsinaiseen taloudelliseen riippumattomattomuuteen! Silloin tienaat sijoituksillasi niin, että sinun ei tarvitse tehdä töitä pärjätäksesi taloudellisesti. Passiiviset tulosi kattavat silloin kaikki tavalliseen elämään kuuluvat kohtuullisen elämäntason kulut – vielä ei puhuta todellakaan uusista Ferrareista tai yksityislentokoneista mitään!

Esimerkki. Jos menosi ovat 2500 euroa kuussa eli vuodessa 30 000 euroa, voit ottaa noin 4 % sijoituksiesi arvosta tuottoja vuosittain käyttöösi ilman suurta riskiä sijoitusvarallisuutesi häviämisestä.

Tarvittava sijoitussumma: 30 000€ / 0,04 = 750 000 €  

Verot on kuitenkin huomioitava, joten todellinen tarvittava summa on 34 %:n pääomaverolla 750 000 € x 1.34 = 1005 000 €

Itselleni olen asettanut pitkän ajan tavoitteeksi juuri tämän summan – muhkea tavoite ja vie helposti vähintään reilun vuosikymmenen saavuttaa se. Pitämällä menot kurissa, yrittämällä monipuolisesti ja sijoittamalla pitkäjänteisesti ja sopivalla riskillä tavoittelen tätä – tärkeintä tulee olemaan itse matka taloudelliseen riippumattomuuteen, ei välttämättä sen saavuttaminen.

 

8. Taloudellinen vapaus

Taloudellinen vapaus tarkoittaa käytännössä sijoitustesi vuosittaisten tuottojen  kattavan  tavallisen kotitalouden menot vähintään kaksinkertaisesti. Tähän tilanteeseen vaadittavat sijoitussummat ovat Suomessa jo reilusti yli miljoonan verran, joten tämän aseman saavuttaminen vie reippaasti aikaa ja työtä.

Luksusta enemmän elämään. Halutessasi voi kuluttaa tässä kohdassa jo reilusti varojasi ylellisempään elämäntyyliin; esimerkiksi kalliimpiin autoihin, kelloihin tai vaatteisiin. Valinnanvara lisääntyy jatkuvasti tulojen lisääntyessä, mutta kannattaa aina myös miettiä että tarvitseeko asiaa todella ja tuoko se pysyvää iloa? 

Esim. Jos tavallisen kotitalouden menot ovat noin 3000 euroa kuussa eli 36 000 euroa vuodessa, niin tässä kohtaa tarvittaisiin tuplasumma menojen kattamiseen. Siis menoihin vaadittaisiin 36 000 € x 2 = 72 000 € vuodessa.

Tarvittava sijoitussumma: 72 000 € / 0,04 = 1 800 000 €

Verot huomioiva summa: 1800 000 € x 1,34 = 2412 000 €

 

9. Ei mitään rajaa

Taloudellisen riippumattomuuden viimeisessä vaiheessa tienaat sijoituksillasi niin, että käyttää rahojasi aina ranskalaisista linnoista kuulentoihin asti – rahalla ei siinä mielessä enää ole väliä, saat kaiken haluamasi halutessasi. Tarkkaa rahamäärää tähän ei pysty laittamaan, tiedät sen kyllä itse, milloin rajattomuus alkaa kohdallasi.

Ulkoistaminen on se juttu. Todella varakkaat ihmiset keskittyvät yleensä ydinasioihin; niissä missä he pystyvät luomaan eniten arvoa ja mitkä tuottavat eniten iloa heille itselleen ja yhteiskunnalle. Muut asiat kannattaa  usein ulkoistaa jo pelkästään rajallisen ajan vuoksi – aika on todellakin rahaa!

Taloudellisen riippumattomuuden tasot

Taloudellisen riippumattomuuden pitkälle matkalle kuuluu siis todellakin monia hyvinkin erilaisia tasoja. Näitä eri vaiheita ajattelemalla voit miettiä, mihin tilanteeseen itse haluat ja mitä muutokseen vaaditaan. Itse olen vasta ”pää pinnalla”- vaiheessa ja kaukana siis oikeasta taloudellista riippumattomuudesta – vähän kerrallaan kuitenkaan pyrin eteenpäin. Missä vaiheessa sinä olet matkallasi, laita kommenttia ihmeessä alapuolelle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top