”Tree Growing on Coins” created by Arthon meekodong on Canva.com
Olen tubettanut jo yli kolme vuotta ja kuukausi sitten ylitin 1000 tilaajan rajan, jolloin kykenin alkaa saamaan mainostuloja videoiltani. Kuinka paljon tienasin Youtubella rahaa ekana kuukautena 1000 tilaajalla – saat tähän asiaan vastauksen ja lisäksi kerron kirjoituksessani myös millainen on kanavani ja videoideni katsojamääristä!
Millainen on kanavani?
Olen siis luonut sisältöä Kaaosteorian kanavalleni jo reilut kolme vuotta ja olen keskittynyt tekemään videoita sijoittamiseen, yrittämiseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen liittyen. Näen nämä kolme aihealuetta läheisessä yhteydessä toisiinsa, joten siitä syystä olen katsonut että en suotta rajoita luomistyötäni vain yhteen genreen, vaikka olisinkin saanut ehkä rahaa enemmän ns. yhden asian miehenä.
Videoiden määrä. Yritän luoda videoita vähintään kerran viikossa ja tässä kohtaa sisältöä löytyy kanavaltani 180 pitkää ja 3 Shorts-videota. Aikaa jokaisen pitkän videon tekoon menee kokonaisuudessaan editoinnit mukaan laskien vähintään 8 tuntia, joten käytännössä teen yhden työpäivän viikossa tubetulojeni eteen. Tässä kohtaa luomistahtini on itselleni sopiva – en todellakaan ehtisi vartijan kokoaikatyöni, pitkien työmatkojen ja perhe-elämän kiireiden vuoksi julkaisemaan videoita ripeämmässä tahdissa.
Kanavani tarkoitus. Mielestäni on oleellista kertoa omasta taloudesta, sijoittamisesta ja yrittämisestä mahdollisimman selkeästi esimerkkien kautta. Juuri siksi kerron esimerkiksi Omaisuuteni -videoillani, miten tavallinen ihminen voi kasvattaa varallisuuttaan työnteolla, sijoittamalla ja yrittämällä huomioimalla myös velat ja menot. Tällä tavalla kanavani katsojat voivat oppia jotain todella oleellista elämästä onnistumisieni ja eritoten virheideni kautta.
Katsojamäärät
Nyt lokakuussa kanavani oli katsotumpi kuin koskaan aikaisemmin! Sain videoilleni kaikkiaan noin 33,4 tuhatta katselukertaa ja tunneissa mitattuna sisältöni katseluaika oli 3,2 tuhatta tuntia. Lisäksi uusia tilaajia tulvahti sisään 156, mikä on 500 % enemmän syyskuuhun verrattuna.
Ehdottomasti suosituin videoni lokakuussa oli Suomen suurimmat metsänomistajat 2024 -video; tämä isompaa kiinnostusta herättänyt tuotokseni keräsi mojovat 27 640 katselukertaa. Sain sen videon avulla 108 uutta tilaajaa ja tämä metsäsijoittajista kertova luomukseni vetosi eniten varttuneempaan väestöön – vähintään 65-vuotiaiden katselijoiden osuus oli 41,9 katselukerroista!
Toiseksi suosituin videoni oli Parhaat kotimaiset osakkeet, mikä keräsi 909 katselukertaa. Seuraavana tuli yli 500 katselukerran määrillä kaksi omaisuudestani kertovaa videota. Kaikkiaan lokakuussa kanavalleni palaavia katsojia oli noin 2,8 tuhatta ja yksittäisiä katsojia hurjat 26,0 tuhatta.
Suosituimman Suomen suurimmista metsänomistajista kertovan videoni suosion näkee myös yleisöni eniten katsomista kanavista; niitä ovat mm. Metsa Man, Kiuruveden Metsola, pajamies Hp, Puutukkuri ja Maajussitar Tarja. Normaalisti kanavani yleisöni katsomiin kanaviin ovat kuuluneet esim. Jussi Halme, Inderes ja 23 Media.

Tulot
Kaikkiaan tienasin Youtubella rahaa mainostuloina noin 196 euroa, mikä yllätti itsenikin, sillä olin odottanut ehkä noin 50 euron tuloja. Mainostulojen määrä vaihteli huomattavasti kuukauden aikana; parhaana päivänä 8.10 nappasin niitä 26 euroa, kun taas kehnoimpana päivänä 30.10 jouduin tyytymään vain reilun euron ansioihin.
Tuhannen katselukerran tulot eli RPM oli suhteellisen korkea 5,88 euroa, mutta se johtuu kanavani sisällön keskittymisestä mainostajia kiinnostavaan sijoittamiseen ja omaan talouteen. Kaikista korkein RPM oli 31,00 €, minkä sain videoltani Miten vähentää työntekoa ja ansaita rahaa enemmän. Sääli vain että tämä video keräsi vaivaiset kaksi näyttökertaa – sillä rohmusin hurjat 0,06 euroa mainostuloina!
Leijonanosan mainostuloistani lokakuussa tuli suosituimmasta videosta eli Suomen suurimmat metsänomistajat 2024; tällä luomistyölläni ansaitsin kuukaudessa noin 164 euroa eli pääsin sillä jo ihan kohtuullisille tuntipalkoille! Seuraavaksi eniten nettosin Parhaat kotimaiset osakkeet -videollani 4,64 €:n ansioilla.
Jos jättää suosituimman videoni tuotot pois, sain kuussa vain noin 32 euroa mainostuloina, joten tämän kuukauden kaltaiseen tulovirtaan ei kannata varautua tulevaisuudessa. Toki yritän luoda entistä enemmän suurempaa kiinnostusta herättäviä viraaleja videoita, mutta ei suosion saaminen ole koskaan etukäteen varmaa varsinkaan tubettamisessa.

Tienasin Youtubella rahaa lokakuussa yhteenvetona
Kaikkiaan voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen ensimmäisen kuukauden mainostuloihini näinkin pienenä reilun tuhannen tilaajan kanavana. Kuitenkin realistina voin mainita, että tulevaisuudessa mainostuloni tulevat romahtamaan nykyisestä, ellen saa luotua uutta megasuosittua sisältöä kanavalleni. Pitkällä välillä näen kuitenkin saavani YouTubesta ihan kohtuullisia lisätuloja palkkatulojeni tueksi!