”Northern Lights Over Calm Lake in Askainen” created by Markku Soini, from brand Pexels on Canva.com
Suomessa on totuttu ajatukseen, että elämä on täällä kallista; kaupassa käydessä hinnat tuntuvat korkeilta, ravintolassa syöminen maksaa helposti kymppejä, auton omistaminen maksaa ja asuminen maksaa. Polttoaine, vakuutukset, palvelut ja verot maksavat.
Ja sitten tulee ehkä kaikkein turhauttavin osa: Palkat eivät tunnu olevan yhtä korkealla kuin hinnat.
Mutta onko Suomi oikeasti liian kallis maa?
Vai onko ongelma pikemminkin siinä, että suomalainen yhteiskunta on rakentunut suhteellisen korkeiden hintojen, korkeiden verojen ja melko vaatimattoman talouskasvun yhdistelmäksi?
Suomi on oikeasti kallis
Aloitetaan siitä, mistä on vaikea väitellä.
Eurostatin uusimman, vuoden 2025 hintatasotilaston mukaan Suomen kotitalouksien kulutuksen hintataso oli 120,8 prosenttia EU keskiarvosta.
Toisin sanoen, jos EU keskimääräinen hintataso olisi 100, Suomessa vastaava luku olisi noin 121.
Suomi ei kuitenkaan ole Euroopan kallein maa. Esimerkiksi Tanskassa hintataso oli noin 140 prosenttia EU keskiarvosta, Irlannissa 136 prosenttia ja Luxemburgissa 132 prosenttia.
Mutta Suomi kuuluu silti selvästi Euroopan kalliimpaan päähän. Myös Ruotsissa hintataso oli hyvin lähellä Suomea, 121 prosenttia EU keskiarvosta.
Tämä on tärkeä havainto.
Suomi ei ole vain suomalaisen mielestä kallis. Se on kansainvälisessä vertailussa kallis.
Erityisesti ruoka ja palvelut kiinnostavat
Ruokakaupassa suomalainen ei kuitenkaan maksa aivan yhtä paljon yli EU-keskiarvon kuin voisi ajatella.
Eurostatin vuoden 2025 vertailussa Suomen ruoan ja alkoholittomien juomien hintataso oli noin 108 prosenttia EU keskiarvosta.
Eli ruoka oli Suomessa noin kahdeksan prosenttia EU-keskiarvoa kalliimpaa.
Sen sijaan alkoholi ja tupakka ovat aivan oma lukunsa. Suomessa hintataso oli alkoholin ja tupakan kohdalla yli 174 prosenttia EU keskiarvosta. Taustalla on ennen kaikkea verotus.
Myös ravintolat ovat Suomessa kalliita. Ferrygogon artikkelin mukaan Suomi kuuluu Euroopan hintavimpiin maihin; esimerkiksi kolmen ruokalajin illallinen kahdelle ilman juomia maksaa keskitasoisessa ravintolassa Suomessa noin 80 euroa. Esimerkiksi Saksassa hintaa samalle setille kertyy vain 65 euroa ja Portugalissa 45 euroa.
Tässä kohtaa alkaa syntyä kiinnostava kuva Suomesta.
Meillä ei välttämättä ole maailman kallein ruoka.
Meillä on kuitenkin kallis palveluyhteiskunta.
Kun ravintolassa syöminen, remontin teettäminen, auton huoltaminen tai muiden palveluiden ostaminen maksaa paljon, vaikutus näkyy suoraan tavallisen ihmisen kuukausibudjetissa.
Mutta entä palkat?
Tässä keskustelu muuttuu paljon kiinnostavammaksi.
Korkea hintataso ei itsessään ole ongelma, jos myös tulot ovat korkealla.
Jos Suomessa tienattaisiin kaksinkertaisesti mutta hinnat olisivat kaksinkertaiset, asia ei olisi välttämättä kovin dramaattinen.
Ongelma syntyy silloin, kun hinnat ovat korkeita mutta ostovoima ei pysy mukana.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan nyt 2. vuosineljänneksellä 2026 keskimääräiset kokoaikaisten palkansaajien kuukausiansiot ovat 4 304 euroa. Palkkakehitys oli vuosina 2016-2017 suhteellisen maltillista, mutta sen jälkeen palkat ovat nousseet nopeammin. Toisaalta ostovoimaa kuvaava reaaliansioindeksi on kehittynyt heikohkosti viimeisen vuosikymmenen aikana.
Samalla kuitenkin Suomen tuottavuus on kehittynyt pitkällä välillä todella nihkeästi: vuosina 2016-2025 tuottavuuden kasvu on ollut keskimäärin vain 0,3 % vuodessa.
Käänne voi olla kuitenkin nyt näkyvillä; uusimpien Eurostatin tilastojen mukaan suomalaisen työvoiman tuottavuus kohosi nyt Q2:lla 2026 yli 2% edellisvuoden vertailujaksoon verrattuna!
Tässä voikin olla koko ongelman ydin.
Suomi on kallis maa, mutta emme ole yhtä aikaa onnistuneet tuottamaan riittävästi uutta vaurautta.
Ja sitten tulevat verot
Suomalaisen työntekijän kustannus työnantajalle ja työntekijän käteen jäävä palkka ovat kaksi hyvin erilaista lukua.
OECD vuoden 2026 Taxing Wages -raportin mukaan suomalaisen keskipalkkaa ansaitsevan, lapsettoman yksinasuvan työntekijän verokiila oli vuonna 2025 42,5 prosenttia työvoimakustannuksista.
OECD-maiden keskiarvo oli 35,1 prosenttia.
Suomi oli tällä mittarilla OECD-maiden yhdeksänneksi korkeimman verokiilan maa.
Tämä ei tarkoita, että suomalainen maksaisi 42,5 prosenttia palkastaan tuloveroa.
Verokiilassa huomioidaan työntekijän ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksut sekä tuloverot suhteessa työn kokonaiskustannukseen.
Mutta se kertoo jotain olennaista:
Työn tekemiseen liittyvä verotus on Suomessa kansainvälisesti melko korkealla tasolla.
Ja kun tähän yhdistetään korkea kulutuksen hintataso, tavallinen suomalainen joutuu maksamaan korkeasta bruttotulosta monen kierroksen kautta.
Ensin veroja.
Sitten ALVä.
Sitten muita kulutusveroja.
Ja lopulta tuotteiden ja palveluiden hinnat.
Inflaatio ei ole enää samanlainen ongelma - mutta hinnat jäivät
Yksi tärkeä asia unohtuu inflaatiokeskustelussa. Kun inflaatio hidastuu, hinnat eivät yleensä palaa entiselle tasolle.
Ne vain nousevat hitaammin.
Tilastokeskuksen artikkelin mukaan Suomen keskimääräinen inflaatio oli vuonna 2025 vain 0,3 prosenttia. Mutta kuluttajahintaindeksin kokonaisindeksi oli silti vuonna 2025 noin 22,7 prosenttia korkeammalla kuin vuonna 2015. Ruoan hintataso oli samassa vertailussa noin 27 prosenttia korkeampi.
Ja nyt hinnat ovat jälleen nousupaineessa.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli Suomessa 2,6 prosenttia syyskuussa 2026.
Erityisen voimakkaasti nousivat liikenteen hinnat, joiden vuosimuutos oli peräti 9,2 prosenttia.
Eli vaikka vuoden 2022 kaltainen inflaatiopiikki on takana, suomalaisen kuluttajan kokemus korkeista hinnoista ei ole kadonnut.
Hintataso jäi korkealle.
Onko suomalaisella silti varaa tähän?
Tähän kysymykseen ei ole yhtä vastausta.
Eurostatin vuoden 2025 tilastojen mukaan suomalaisen kotitalouden tosiasiallinen yksilöllinen kulutus henkeä kohden oli noin 99 prosenttia EU keskiarvosta.
Tämä on erittäin kiinnostava luku.
Suomen hinnat olivat noin 121 prosenttia EU-keskiarvosta, mutta materiaalisen kulutuksen mittari jäi hieman EU-keskiarvon alapuolelle.
Tästä voi tehdä ainakin yhden johtopäätöksen:
Suomi on kallis suhteessa siihen, kuinka paljon täällä keskimäärin pystytään kuluttamaan.
Tämä ei tarkoita, että suomalaiset olisivat köyhiä.
Suomessa on edelleen erittäin korkea elintaso, ilmainen tai voimakkaasti tuettu koulutus, julkinen terveydenhuolto, sosiaaliturva, turvallinen yhteiskunta ja monia palveluita, joita ei voi verrata pelkän kauppakuitin perusteella.
Hintataso ei myöskään yksin kerro elämän laadusta.
Ehkä oikea kysymys onkin toinen?
Sen sijaan, että kysymme:
”Onko Suomi liian kallis maa?”
meidän pitäisi ehkä kysyä:
”Onko Suomi liian kallis maa suhteessa siihen, kuinka paljon täällä tienataan ja tuotetaan?”
Tämä on paljon vaikeampi kysymys.
Jos Suomi olisi erittäin kallis mutta palkat, tuottavuus ja yritysten kilpailukyky kasvaisivat nopeasti, korkea hintataso ei välttämättä olisi suuri ongelma.
Jos taas hinnat ja verot ovat korkealla samaan aikaan kun talouskasvu, investoinnit ja tuottavuus laahaavat, yhtälö alkaa olla hankala.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomen bruttokansantuote on viimeisten vuosikymmenten aikana kehittynyt erittäin vaisusti; useimpina vuosina finanssikriisin jälkeen vuosittainen kasvu on jäänyt enimmäkseen alle kahden prosentin, mikä on hankaloittanut julkisen talouden tilaa huomattavasti.
Euro ja talous artikkelin tilastojen mukaan Suomen talous kasvaa seuraavina vuosina suhteellisen vaatimattomasti; tälle vuodelle 2026 ennakoidaan 1,7 %:n BKT:n kasvua ja ja lähivuosinakin kasvu pysyy jää alle kahteen prosenttiin.
Lopputulos
Siispä tärkein kysymys ei ole: ”Onko Suomi kallis maa?”
Vaan: ”Onko minun tuloni tarpeeksi suuret suhteessa siihen, kuinka paljon elämäni täällä maksaa?”
Koska Suomi voi olla hyvä ja turvallinen maa hyvinvointivaltion muodossa. Ja silti kallis maa. Nämä asiat voivat olla totta samaan aikaan.
Mutta jos hinnat ovat korkealla, verotus on korkealla ja talous kasvaa hitaasti, jonkun täytyy lopulta maksaa lasku.
Ja se joku olet lopulta sinä; veronmaksajana, kuluttajana, työntekijänä tai yrittäjänä.
Siksi ehkä tärkein talouspäätös ei olekaan se, ostatko tämän kuukauden aikana yhden kahvin vähemmän. Vaan: Miten nostat omaa tuottavuuttasi, tulojasi ja varallisuuttasi niin paljon, ettei Suomen hintataso päätä puolestasi, millaista elämää voit elää?