Kaaosteoria

Omaisuuteni 2/2024 - tiukkaa kulukuuria

Viime kuukausien huomattavan suuret menoni vaativat minulta erityisen tiukkaa kulukuuria selvitäkseni omassa taloudessani kunnialla. Tässä kirjoituksessani esittelen sinulle tavalliseen tapaani sijoitusteni, velkojeni ja tulojen kehityksen muutaman viime kuukauden ajalta!

Omaisuuteni

Omaisuuteni kehittyi talvipakkasille hiljalleen parempaan suuntaan; sekä osakkeissa että kryptovaluutoissa sijoitusten arvo kasvoi hieman muutamassa kuukaudessa. Tiukasta taloustilanteesta johtuen en kyennyt sijoittamaan uusiin kohteisiin lainkaan viime kuukausina.

Osakkeet ja rahastot

Osakkeideni arvo on tänään 9.3.2024 noin 1003 euroa, joten muutamassa kuukaudessa niiden arvo väheni 151 euroa. Rahastoissani puolestaan on eläkevakuutusten kautta 10 986 euroa, joten niiden arvo lisääntyi kohtuulliset 539 euroa. Kaikkiaan minun osakkeideni ja rahastojeni arvo on yhteensä noin 11 989 euroa, mikä on 389 euroa edellistä omaisuuspäivitystäni korkeammalla tasolla.

Osingot. Tammikuussa sain osinkoja verojen jälkeen Ares Commercialilta 6,43 € ja Ellington Financialilta 0,20 € eli yhteensä 6,63 €. Helmikuussa puolestaan Ellington Financialilta valui osinkoja 0,35 € tililleni.

Osakesijoitusteni tuotto vaihtelee. Saavuttamani tuotto osakkeissa ja rahastoissa on ollut erittäin vaihtelevaa – parasta tuottoa olen saanut Intiaan keskittyvästä rahastosta ja heikoimmin ovat menestyneet pienyhtiöihin tekemäni osakeostot. Intian rahaston tuotto oli viime vuonna 17,8 % ja tänä vuonnakin sen arvo on kohonnut jo 5,9 % muutamassa kuukaudessa. Heikointa tuottoa olen puolestaan kerännyt suomalaisista pienyhtiöistä EcoUpista ja Boreosta; EcoUpissa osakkeideni arvo on romahtanut jo 67,4 % ja Boreossa 45,9 %. Uskon kuitenkin pidemmällä välillä näiden yritysten liiketoimintaan, joten en ole myymässä näitä osakkeita tappiolla pois.

Osakkeet ja rahastot Nordeassa 2/2024
Osakkeeni ja rahastoni Nordeassa 2/2024 (Kuva: Nordea Investor)

Kryptovaluutat

Kryptovaluuttojeni arvo on nyt noin 875 euroa eli niissä tuli nousua 155 euroa muutamassa kuukaudessa. En ole lähiaikoina hankkinut lisää kryptoja tiukasta taloustilanteestani johtuen ja tietyllä tavalla se harmittaa melkoisesti. Esimerkiksi Bitcoinin kurssi on kohonnut kuukaudessa 45 % ja olin jo aikaisemmin ennakoinut Bitcoinin arvon kohoavan todennäköisesti Bitcoinin puoliintumisen ja USA Bitcoin Spot ETF-rahastojen ilmaantumisen myötä.

Omistusasunto

Isolla erolla muuhun omaisuuteni suhteutettuna on omistusasuntoni Hauholla – tämän rintamamiestalon arvo on parhaillaan noin 110 000 euroa eli sen arvo ei muutamassa kuukaudessa liikkunut mihinkään. Sain tuossa tammikuussa vaihdettua uuden sähkökiukaan vanhan rikkoutuneen tilalle – ei nostanut juuri asunnon arvoa, mutta elämänlaatua sitäkin enemmän!

Auto

Myös omistamani auto Seat Leon on pieni osa omaisuuttani; sen arvo on tässä kohtaa noin 2100 euroa ja muutamassa kuukaudessa Seatin arvo aleni noin 100 euroa. Lähiaikoina tulee ajankohtaiseksi jakohihnan ja renkaiden vaihto – näihin saa kulumaan ehkä noin 1000 euroa huolella valikoiden.

Kokonaisomaisuus

Kaikkiaan kokonaisomaisuuteni on tällä hetkellä noin 124 964 euroa eli muutamassa kuukaudessa plussaa tuli 443 euroa. Nousu oli kokonaisomaisuuteni kokoon suhteutettuna pientä johtuen omistusasuntoni suuresta osuudesta koko omaisuuteeni arvoon.

Velat

Velat lyhenivät jälleen kerran aiempaa matalammalle tasolle – tosin lyhennystahti oli aika nihkeää johtuen erityisesti kovien pakkasten aiheuttamista suurista sähkölaskuista.

Asuntolaina

Oman talouteni suurinta velkaa asuntolainaa minulla on vielä jäljellä 74 085 euroa, joten muutamassa kuukaudessa sen määrä väheni 329 euroa. Nykyinen korkeampi korkotaso hidastaa huomattavasti lyhennystahtia ja kiristää talouttani, joten toivon todella ennakoitujen korkojen laskun toteutuvan käytännössä seuraavien vuosien aikana!

Huonot velat

Löytyyhän minulta toki runsaasti ns. huonojakin velkoja – erilaisia luottokortti-, yhdistely- ja osamaksupalveluja minulla on vielä makseltavana 30 410 euroa. Sain lyhennettyä näitä kehnompia lainojani tällä kertaa vain noin 470 euroa – syynä tähän olivat erityisesti ankaran talvikauden aiheuttamat sähkölaskut. Esimerkiksi tammikuussa pulittelin itse sähköstä pörssisähkösopimuksella Oomille 422 euroa ja sähkön siirrosta Elenialle 236 euroa eli yhteensä 658 euroa!

Kokonaisvelka

Juuri nyt maaliskuussa 2024 kokonaisvelkani on 104 495 euroa eli se suli talvikuukausina 799 euroa pienemmäksi taakaksi. Seuraavien kuukausien aikana saatan jo teetättää autolleni tärkeitä huoltoja, joten velkani lyhenevät todennäköisesti myös lähiaikoina hitaahkosti.

Nettovarallisuus

Oiva oman talouden tilaa kuvaava yksinkertainen mittari on nettovarallisuus, mikä tarkoittaa käytännössä kokonaisomaisuutta vähennettyinä kaikista veloista. Tässä kohtaa oma henkilökohtainen  nettovarallisuus on noin 20 469 euroa, joten se koheni 1242 euroa kahdessa kuukaudessa. Olen huomattavasti vielä jäljessä mediaani nettovarallisuutta Suomessa; Global Wealth Raport 2023:n mukaan keskivertokansalaisen nettovarallisuus oli noin 91 000 euroa! Uskon kuitenkin kovalla velkojen lyhentämisellä, yrittämällä ja sijoittamalla pääseväni lähivuosina lähemmäksi mediaanilukuja.

Nettovarallisuus 2/2024 (Janne Soikkelin omaisuus - velat)

Tulot

Valtaosa saamastani tulovirrasta tuli tietty vartijan työstäni, mistä kilahti tililleni verojen jälkeen nettona kahdessa kuukaudessa 5322 euroa. Tähän palkkaan sisältyi mm. korvauksia useasta ylityövuorosta, miksi se oli peruspalkkaani korkeammalla tasolla. Lisäksi sain hieman osinkotuloja – niistä nappasin tuloja 7 euroa muutamassa kuukaudessa. Yhteensä nettotuloni olivat siis 5329 € kahdessa kuukaudessa. Jossain kohtaa kun olen saanut velkataakkaani alennettua, tulen kasvattamaan huomattavasti osinko-osakkeiden roolia sijoituksissani, jotta saisin tasaista passiivista tuloa talouteeni!

Yhteenveto

Yhteenvetona voisi sanoa viimeisten kuukausien menneen positiivisesti kulut tarkasti huomioiden. Omaisuus kasvoi hieman ja velat vähenivät entisestään, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa kuluttaa suurista sähkölaskuista johtuen. Kevät on onneksi jo tulossa pitkän ja hyisen talven jälkeen  ja odotan menojeni vähenevän vähitellen heikkenevän inflaation ja alenevien korkojen myötä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top