Kaaosteoria

Omaisuuteni 1/2021 - kryptojen maihinnousu

Omaisuuteni kehittyi viimeisten kahden kuukauden aikana hieman parempaan suuntaan; velkataakkani väheni ja sijoitusteni arvo koheni. Tässä omaisuusraportissani selvitän sinulle yksityiskohtaisesti, miten viimeisten kuukausien kuluessa olen sijoittanut ja mitkä ovat tarkat luvut omaisuuteni nykytilasta pitkällä matkallani kohti taloudellista riippumattomuutta. Toivottavasti saat tästä jotain olennaista oppia omaan talouteesi!

Omaisuuteni

Omaisuuteni kasvoi siis jonkin verran kuluneiden kuukausien aikana. Yllättäen Hauholla sijaitsevan omakotitaloni arvo ei liikkunut mihinkään (odotukset olivat suuret isoon nousuun!), auton arvo tippui hieman käytön takia, mutta reipasta nousua tapahtui osakkeissa, rahastoissa ja kryptoissa.

Osakkeeni ja rahastoni

Osakkeissani tänään 8.1.2021 on kaikkiaan varoja 2100 euroa eli reilussa kahdessa kuukaudessa osakeomistukseni on kohonnut 633 euroa. Eläkevakuutuksien rahastojen arvo puolestaan on päivän kursseilla 8464 euroa, joten niiden arvo on noussut parissa kuukaudessa 1432 euroa. Yhteensä tällä hetkellä osakkeissa ja rahastoissa on 10 564 euroa – ei vielä mikään valtava summa, mutta suunta on selkeästi hiljalleen kohoava!

Uusia sijoituksia tein tällä ajanjaksolla vain pienillä summilla; Kemiraa hankin hieman lokakuun lopulla (firma ratsastaa megatrendin harjalla ja on erittäin kannattava – helppo ostos!) ja Wulffia puolestaan ostin marraskuussa erinomaisen johdon, hyvän osinkotuoton ja mallikkaan kannattavuuden ansiosta. Näiden yritysten osakkeita tulen lisäämään salkkuuni tulevaisuudessa reippaasti suuremmilla summilla, vaikka ne ovatkin jo kallistuneet hieman. 

Osinkotuloja sain osakkeista nettona reilun kahden kuukauden aikana näin; marraskuussa kilahti osinkoja 9,91 euroa (Ellington Financial 0,76 €, Dovre 4,45 € ja Eezy 4,70 €) ja joulukuussa tilille rapsahti 6,81 euroa (Centurylink 1,56 €, Ellington Financial 0,82 € ja Securitas 4,43 €).

Nordean omistukseni

Kryptovaluuttani

Viime kuukausina olen eniten laittanut panostuksia kryptovaluuttoihin, sillä momentum sillä puolella on äärimmäisen vahva ja pitkällä välillä luotan parhaiden kryptovaluuttojen arvon (esim. Bitcoin, Ethereum, Binance Coin, Aave ja Synthetix) kohoavan reippaasti nykyisistä lukemista. Tällä hetkellä 8.1.2021 krypto-omistusteni arvo on kaikkiaan 2071 euroa eli viimekertaisesta omaisuusraportista kryptojen arvo on noussut 1907 euroa.

Eniten olen ostanut Bitcoinia ja Binance Coinia; Bitcoinia omistan nyt 1453 euron arvosta (0,043 Bitcoin) ja Binance Coinia minulta löytyy 600 euron arvosta (17.3 Binance Coinia). Bitcoinia olen ostanut sen arvonsäilytyspotentiaalin, instituutioiden massiivisten ostojen ja yleisen kiinnostuksen kohoamisen ansiosta – pitkällä välillä tavoitteena on omistaa ainakin yksi Bitcoin! 

Binance Coinia puolestaan olen hankkinut sen tarjoamien treidausalennusten, steikkausmahdollisuuksien (pääsen käsiksi uusiin lupaaviin kryptovaluuttoihin eturivissä) ja Binancen maksukortin (saan Binance Coineja korvauksena kaikista ostoksista – mitä enemmän omistaa Binance Coineja, sitä suuremmat palautukset!).

Kryptovaluutat

Omistusasunto

Asumme omakotitalossa Hauholla ja sen arvo on noin 100 000 euroa. Tällä omistuksella ei mielestäni suurta arvonnousupotentiaalia, vaan voisi ehkä ennemmin kuvitella sen arvon hieman laskevan vuosien aikana, vaikka tulisikin tehtyä remontteja ajallaan. 

Auto

Omistuksestani löytyy tietysti myös auto, minkä suurin käyttötarkoitus on auttaa työmatkoissani Espooseen. Tämän vuoden 2016 Seat Leonin arvo on noin 4300 euroa, joten muutamassa kuukaudessa sen arvo on tippunut noin 200 euroa. Vuodessa ajelenkin noin 70 000 kilsaa eli kyseessä on todellakin käyttöauto parhaasta päästä!

Kokonaisomaisuuteni

Kokonaisomaisuuteni on parhaillaan kaikki omaisuuteni lajit huomioiden noin 116 935 euroa eli edellisestä omaisuuspäivityksestä nousua on tullut 3561 euroa! Suurimmat muutokset tapahtuivat kryptoissa, osakkeissa ja rahastoissa – tuleva kehitys ei välttämättä tänä vuonna jatku aivan samalla kulmakertoimella. Tänä vuonna tulen erityisesti sijoittamaan kryptoihin ja osakkeisiin pitkän välin strategiat kirkkaana mielessäni!

Velkani

Velkani lyhenivät muutaman viime kuukauden aikana hieman hitaammin kuin olin alunperin suunnitellut. Suurin syy oli verorajan ylittyminen ansiotuloissa, jolloin maksoin viimeisestä palkasta reilusti korotettua veroa. Lisäksi jouluna meni ennakoitua enemmän valuuttaa kaikkeen mahdolliseen, onneksi joulu tosiaan on vain kerran vuodessa – nyt saa huoletta pihistellä seuraavat kuukaudet hyvällä omallatunnolla!

Asuntolaina

Asuntolainaa on parhaillaan jäljellä 82 685 euroa, joten edellisestä omaisuuspäivityksestäni sen määrä on vähentynyt 498 euroa. Maksettavaa on vielä lähemmäs 20 vuotta ja tätä pienen koron lainaa en ennenaikaisesti lähde makselemaan pois. Viisaampaa on sijoittaa rahat korkeampaa tuottoa antaviin sijoituskohteisiin.

Autolaina

Autolainaa on vielä maksettavana 10 910 euroa, joten parissa kuukaudessa se on lyhentynyt 590 euroa. Ensi vuonna kesällä saan maksettua tämän lainan pois – sitten aion pitää velattoman auton ainakin vuoden pari ennen seuraavan auton hankintaa.

Huonot velat

Neljästä luottokortistani olen velkaa parhaillaan 22 194 euroa eli se määrä lisääntyi muutamassa 727 euroa juurikin verojen ja joulun vuoksi. Ensi vuonna tuossa on selkeä parantamisen paikka! Lisäksi minulla on kulutusluottovelkaa 7743 euroa eli se väheni 157 euroa edellisestä omistusraportistani. Kaikkiaan huonoja velkoja on vielä 29 937 euroa ja korkean koron vuoksi näitä vaan on lyhennettävä mahdollisimman pian.

Kokonaisvelkani

Kaikkiaan velkaa minulta löytyy 123 532 euroa eli se väheni edellisestä omaisuuspostauksestani 518 euroa. Johtuen loppuvuoden menoista velat eivät lyhentyneet toivottuun tapaan, joten nyt tämän vuoden puolella satsaan erityisesti korkeakorkoisten velkojen nopeampaan poismaksamiseen. Lisätyöt ja viisas kuluttaminen ovat lääkkeet velkatautiini!

Nettovarallisuuteni

Nykyinen nettovarallisuuteni eli omaisuus vähennettynä veloilla on miinuksella 6597 euroa eli edellisestä omaisuusraportistani muutaman kuukauden takaa tilanteeni koheni 4379 euroa parempaan suuntaan! Selkeästi omaisuuteni kasvu vaikutti enemmän tilanteeseeni kuin velkojen makselun vauhti. Suunta kuitenkin on vakaasti kohti positiivista nettovarallisuutta – toivottavasti kesällä jo olisin plussalla!

Yhteenveto

Koronavuosi oli kaikkiaan monelle suomalaiselle vaikea vuosi taloudellisesti; lomautuksia, työttömyyttä ja yrittäjien ahdinkoa oli mittavissa määrin. Itse vakituisessa työsuhteessa vartijana olen päässyt taloudellisesti erittäin helpolla ja kaikkiaan viime vuoden aikana velkani ovat lyhentyneet selvästi ja sijoitukseni kasvaneet yllättävän voimakkaasti. Suunta on siis minulla suotuisa, toivottavasti taloudellinen tilanne kohenee myös koko kansalla – yksin ei täällä kukaan pärjää, siis auttakaamme heikompiamme!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top