Miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi – se on asia on askarruttanut minua ja monia muita vapaammasta elämästä kaavailevia ihmisiä viime vuosina. Tie tähän vapaampaan tilaan, missä työtä ei enää tarvitsisi tehdä rahan takia, ei todellakaan ole helppo ja nopea. Sinne löytyy kuitenkin oivia suuntaviittoja, joita seuraamalla oikean mielentilan, päättäväisyyden ja hyvän suunnittelun siivittämänä voit saavuttaa haluamasi tavoitteen aikanaan. Tässä kirjoituksessa esittelen ne kulmakivet, joiden avulla voit rakentaa mieleisesi vapauden linnakkeen – oletko valmis muutokseen?
Selvitä lähtötilanteesi ja tavoitteesi
Miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi ei tapahdu hetkessä, joten aluksi sinun on hyvä miettiä mitä taloudellinen riippumattomuus merkitsee juuri sinun kohdallasi? Haluatko esimerkiksi että saisit passiivisista tulovirroistasi rahaa niin paljon, että ne kattaisivat kaikki kulusi vai riittääkö sinulle se, että pääomatuloja virtaisi pakollisten menojen verran ja tekisit itse vielä jonkin verran töitä? Kun pystyt päättämään oman tavoitteesi tulevaisuuteen, on oikeiden keinojen valinta taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen paljon helpompaa!
Miten paljon tarvitset rahaa tavoitteesi?
Yleensä taloudelliseen riippumattomuuteen katsotaan tarvittavan sen verran sijoituksia, että voit nostaa niistä 4 % vuosittain ja varasi riittäisivät silloin loppuelämäsi ajan menojesi kattamiseen. Käytännössä voit laskea tarvittavan summan myös seuraavalla tavalla: 25 x vuotuiset menosi. Siispä esimerkiksi kulujesi ollessa 24 000 euroa vuodessa, niin tarvitset silloin 25 x 24000 = 600 000 euroa saavuttaaksesi taloudellisen riippumattomuuden.
Tällä tavalla voisit siis nostaa esimerkin mallilla 2000 euroa kuukausittain tilillesi, mutta kuitenkin pääomaverot tulisivat vielä maksettaviksesi. Näin ollen 30 %: n pääomaverolla saisit kuukaudessa nettona 1400 euroa, joten tämä oleellinen seikka kannattaa huomioida ehdottomasti laskelmissasi.
Selvitä säästöasteesi
Säästöaste eli miten suuren osuuden nettotuloistasi laitat säästöön on aivan oleellisessa osassa taloudellisen riippumattomuuden kuviota. Mitä suuremman osan kykenet laittamaan tuloistasi säästöön, niin sitä nopeammin saavutat omat tavoitteesi taloudellisen riippumattomuuden suhteen. Käytännössä alussa et välttämättä kykene laittamaan suurta osaa tuloistasi säästöön, mutta esimerkiksi vähentämällä menojasi, hankkimalla lisätuloja ja sijoittamalla voit myöhemmin kasvattaa selkeästi säästöastettasi.
Säästöaste lasketaan käytännössä jakamalla säästämäsi varat nettoansioillasi. Esimerkkinä jos säästät 300 euroa 1500 euron nettotuloistasi, niin säästöasteesi on silloin 20 %.
Säästöasteen eron vaikutuksen voit hyvin laskea itse vaikka tällä raha.fin laskurilla. Siinä pystyt näkemään kuinka pian saavuttaisit taloudellisen riippumattomuuden nykyisellä säästöasteellasi ja kuinka paljon nopeammin saavuttaisit tavoitteesi, jos saisit kohotettua säästöastettasi ylöspäin.
Budjetin teko
Matkasi kohti taloudellista riippumattomuutta helpottuu huomattavasti, jos laadit alkuvaiheessa budjetin, jolla voit selkeästi kartoittaa oman lähtötilanteesi. Budjetin teossa laitat menosi ja tulosi tarkalleen muistiin ja tämä selkeyttää säästöasteesi laskentaa ja kuinka laittaa realistiset tavoitteet taloudellisen riippumattomuuden suhteen. Olen kirjoittanut budjetin teosta tämän artikkelin, josta saat tukea oman budjettisi tekoon!
Menot kuriin
Menojen hallinta on tärkeä osa matkallasi kohti omaa taloudellista riippumattomuuttasi useammastakin syystä. Yksi tärkeimmistä on se, että menojesi karsimisella voit nostaa omaa säästöastettasi, mikä nopeuttaa sitten vapautumistasi palkkatyön vaatimuksista. Toinen merkittävä syy menojen vähentämiseen on se, että mitä pienemmät kuukausittaiset menosi ovat, sitä pienemmän sijoitusvarallisuuden tarvitset saavuttaaksesi taloudellisen riippumattomuuden.
Käy läpi menosi läpi niin, että pidät oman tavoitteesi taloudellista riippumattomuudesta kirkkaana mielessäsi. Näin voit ymmärtää, että tiettyihin asioihin kannattaa panostaa enemmän taloudellisesti ja toisiin vähemmän, sillä ilman uhrauksia ja selkeitä valintoja taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on paljon vaikeampaa.
Suuret kuluerät ovat ne tärkeimmät. Yleensä asuminen ja liikkuminen ovat kaikista suurimmat menojen kohteet, joten niistä kannattaa etsiä säästöjä mahdollisimman paljon. Esimerkiksi seuraavaa asuntoa valitessa on hyvä ajatella, onnistuuko sieltä liikkuminen kätevästi julkisilla, jolloin et tarvitsisi välttämättä autoa talouteesi.
Jos sinusta tuntuu, että tarvitset apua menojen pienentämiseen, niin olen tehnyt siitä laajan artikkelin, mistä löydät noin 50 vinkkiä. Niissä neuvon sinua esimerkiksi asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja matkailuun liittyvissä asioissa – keinoja löytyy aina, löytyykö sinulta paloa tarttua niihin?
Kerää vararahasto
Jonkinlainen vararahasto on hyvä olla pahan päivän varalle, jotta sinun ei esimerkiksi kodinkoneen rikkoutuessa tai työttömyyden koittaessa tarvitsisi ottaa korkeakorkoista lainaa tai myydä sijoituksiasi ennenaikaisesti. Aivan aluksi suosittelen sinua säästämään kuukauden menojasi kattavan summan säästöön. Myöhemmin kuuden kuukauden menojasi vastaava säästösumma suojaisi sinua jo suuremmaltakin epäonnelta – kaikelta ei voi suojautua, mutta ainakin lieventäisit iskua selvästi, jotta toipuisit koettelemuksista ehjin nahoin!
Maksa huonot velat pois
Velat ovat monelle meistä melkoinen taakka harteillamme ja ne estävät meitä tekemästä vapaampia valintoja elämässämme. Huonoista veloista eli sellaisista, mitkä todella eivät edistä taloudellista tilaamme parempaan suuntaan, onkin hyvä päästä eroon mahdollisimman pian. Huonoina velkoina en siis pidä asuntolainaa ja tavallisen auton lainaa, jos niillä on positiivinen vaikutus esimerkiksi työssäkäyntiin ja turvallisen ja vakaan elämän luomiseen.
Maksa huonot velat pois ennen sijoittamista. Esimerkiksi kulutusluotoissa korot voivat olla helposti yli 10 % vuodessa ja ne menot ovat varmoja menoja velalliselle! Sijoituksista saamasi tuotot puolestaan ovat yleensä epävarmoja ja taattua yli 10 %:n tuottoa ei pidemmän päälle pystytä varmasti saamaan mistään. Siispä vaikka sinua kuinka houkuttaisi sijoittaa rahojasi osakkeisiin tai kryptoihin, niin malta mielesi ja maksa velat pois tieltäsi näkymiäsi sumentamasta.
Hanki lisätuloja
Miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi saa usein vastauksena firettäjiltä eli taloudellisen riippumattomuuden tavoitteekseen ottaneilta lisätulot. Näitä lisäansioita voi saada lukemattomilla eri tavoilla, mutta melko yleistä näiden tulojen ansainnassa on netissä suoritettavat työtehtävät. Tämän kaltainen tapa tehdä töitä mahdollistaa usein työnteon missä vain milloin vain, joten se sopii monelle meistä sen tarjoamien vapauksien ja luovuuden ansiosta.
Sivutyöt normaalin työssä ohessa. Useat netistä saatavat lisätulot ovat sellaisia, että voit tehdä niitä kätevästi toisen työn ohessa ja niihin voit yleensä kuluttaa sen verran aikaa kun itse haluat tai ehdit. Esimerkiksi tämän blogini kirjoittaminen ei viikossa vie minulta montaa tuntia ja tuloja voin saada aikanaan esimerkiksi affiliate-markkinoinnin tai mainosten avulla.
Palkankorotuksen pyytäminen. Jos olet työssä ja et ole pyytänyt palkankorotusta aikoihin, niin yksi tapa saada enemmän tuloja on suoraan kysyä palkankorotusta. Siihen kannattaa tosin valmistautua huolella ja kerätä oivat perustelut, mitkä juuri sinä ansaitsisit tämän korotuksen. Palkankorotuksen pyytäminen ei onnistu meiltä kaikilta luonnostaan, mutta sekin on taito, minkä voit oppia. Löydät vinkit palkankorotuksen pyytämiseen tästä artikkelistani – sitten vain toimintaa!
Hajauta tulonlähteesi. Mitä enemmän sinulta löytyy erilaisia tulonlähteitä, sitä vähemmän sinulla on riskiä kaikkien tulojen häviämiseen kerralla. Jos esimerkiksi sinulla on maatila, niin usein kannattaa karjanhoidon ja maanviljelyn lisäksi hankkia tuloja metsäsi antimista, tilasi tuotteiden suoramyynnistä, majoituksesta tai kotieläinpihasta. Itse saan suurimman osan tuloistani vartijan työstäni, mutta tulen saamaan lisäansioita vähitellen tämän sivustoni kautta – taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen nopeutuu näin askel askeleelta.
Sijoita tulevaisuuteen
Sijoittaminen on yksi peruskivistä, miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi. Siinä ehkä tärkeimmät asiat sinulle onnistumiseen ovat hajauttaminen, matalat kulut, oman riskitason ja tavoiteajan huomiointi ja jatkuvuus sijoittamisessa.
Hajauttaminen sijoittamisessa on tärkeää erityisesti siksi, että sillä voit vähentää oleellisesti riskiäsi menettää varojasi kokonaan. Sijoittamisessa on erilaisia omaisuusluokkia, joiden tuotot kulkevat usein eri suuntaan – näin ollen rakentamalla itsellesi monipuolisen sijoitussalkun voit saada kohtuullista tuottoa, vaikka esimerkiksi osakkeet olisivat laskuvireessä.
Hajauttaminen helpointa rahastoilla ja ETF-rahastoilla. Jos haluat aloittaa sijoittamisen nopeasti ja helpolla, niin tavalliset rahastot ja ETF-rahastot ovat silloin yksi parhaista vaihtoehdoista. Näihin voit sijoittaa usein hyvin pieniäkin summia ja esimerkiksi kuukausisäästäminen matalakukuluisiin rahastoihin on monelle aloittelijalle kätevä tapa sijoittaa, sillä rahastot hajauttavat yleensä varansa lukuisiin kohteisiin. Esimerkiksi koko maailman kattava ETF-rahasto, kaikkiin kehittyviin maihin keskittyvä rahasto ja USA-rahasto ovat hyviä vaihtoehtoja hajautettuun salkkuun.
Kulut mataliksi! Sijoittamisesta koituu yleensä kuluja, mutta niitä voi pienentää vertailemalla vaihtoehtoja huolella. Esimerkiksi osakkeiden kaupankäynnissä on melkoisia eroja hinnoissa – USA-osakkeita voit ostaa Degirolta noin 0,50 euron kaupankäyntikuluilla ja Nordnetillä perustasolla kulut ovat vähintään15 euroa ja aktiivisemmallakin kaupankäynnillä 7 euroa! Rahastojen puolella aktiivisemmat rahastot ovat kalliimpia kuin passiiviset- ja ETF-rahastot ja kulujen jälkeen keskimäärin aktiivisemmat rahastot häviävätkin tuotossa matalakuluisimmille verrokeilleen.
Oma riskitaso ja tavoiteaika. Erittäin tärkeää sijoittamisessasi on se, että voit huoletta elää sijoitustesi kanssa, vaikka niiden arvot muuttuisivatkin välillä rajusti. Oma riskitaso on siis hyvä kartoittaa; oletko valmis ottamaan enemmän riskiä ja saamaan todennäköisesti enemmän tuottoa vai haluatko ennemmin sijoittaa vakaampiin ja turvallisiin, mutta vähemmin tuottaviin kohteisiin? Yleisesti osakkeet, johdannaiset ja kryptovaluutat ovat suuririskisimpiä omaisuusluokkia, kun taas korot, metsä ja kiinteistöt ovat turvallisempia kohteita.
Tavoiteaika taloudellisessa riippumattomuudessa tarkoittaa sitä, kuinka nopeasti haluat saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden? Jos haluat todella nopeasti päästä tavoitteeseesi, niin se usein tarkoittaa todella riskipitoista sijoittamista ja se ei todellakaan aina johda hyvään lopputulokseen. Itse pitäisin ihan realistisena aikana reilua kymmentä vuotta, jos sinulla ei ole huonoja velkoja, hankit lisätuloja ja sijoitat jatkuvasti kohtuullisen tuottaviin sijoituksiin.
Jatkuvuus kaikki kaikessa. Sijoittamisessa on äärimmäisen tärkeää ymmärtää korkoa korolle-ilmiö, mikä tarkoittaa käytännössä että mitä aikaisemmin alat sijoittamaan, sitä suuremmiksi sijoituksesi kasvavat vuosien kuluessa. Siispä vaikka alussa sijoituksesi voivat kasvaa hitaasti, niin vuosien kuluessa ne tuottavat vähitellen vuosi vuodelta enemmän ja jossain vaiheessa voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden. Jatkuvuus sijoittamisessa on mielestäni ehdottomasti yksi vaurastumisen kivijaloista eli en suosittele yrittämään sijoitusten ajoittamista parhaaseen kohtaan, vaan sijoita ennemmin säännöllisin väliajoin hyviksi katsomiisi kohteisiin.
Oikea mielentila
Miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi vaatii sinulta myös tietynkaltaista oikeaa mielentilaa ja asennetta. Nykyajan kulutusyhteiskunnassamme ajatus kuluttamisen vähentämisestä voi alkuun tuntua haastavalta, jos se on ollut keskeinen osa omaa elämääsi. Usein myös läheisimmät ihmiset voivat vaikuttaa sinuun, jos he elävät erittäin kulutusmyönteistä elämää – shoppaillaan asioita, joita ei edes tarvittaisi, matkaillaan Alpeille luotolla ja ostetaan kalliita autoja pitkällä maksuajalla.
Viivästetty palkkio. Pitämällä tänään kulutuksen pienenä ja kieltäytymällä tietyistä houkutuksista tulet hyötymään tulevaisuudessa siinä, että saat silloin sijoitettujesi varojen, viisaan työnteon ja matalan kulutuksen ansiosta selkeästi suuremman summan käyttöösi korkoa korolle-ilmiön ansiosta. Esimerkiksi jos 20-vuotiaana jättää yhden tuhannen euron kännykän ostamatta ja sijoittaa sen summan osakkeisiin, niin keskimääräisellä 7 %:n vuosituotolla 40 vuoden kuluttua sijoitus on jo noin 15 000 euroa!
Palkitse itsesi välitavoitteiden saavuttamisesta. Yksi hyvä keino pysyä oikealla polulla taloudellisen riippumattomuuden matkallasi on palkita itseäsi välillä kun olet saavuttanut tiettyjä asettamiasi välitavoitteita. Esimerkiksi pieni reissu sinnikkään säästämisen ja työn jälkeen kertoo sinulle siitä, että taloudellisen riippumattomuuden ei pitäisi tuntua kituuttamiselta ja tuskalta, vaan ennemminkin vapaan ihmisen omilta valinnoilta ja tavoitteilta.
Matka on pitkä ja sinua kehittävä. Taloudelliseen riippumattomuuteen pääseminen kestää yleensä vuosikausia, joten sinun on hyvä asennoitua nauttimaan koko matkasta ja ajatella tätä kaikkiaan sinua kokonaisvaltaisesti kehittävänä prosessina. Saatat oppia löytämään itsellesi ilon aiheita lukuisista asioista sijoittamisesta yrittämiseen ja nauttia pienistä todellisista arjen hetkistä, mitkä eivät vaadi suuria rahasummia sinulta. Esimerkiksi laadukkaat ihmissuhteet, luonnosta nauttiminen ja liikunta ovat tärkeitä elementtejä tasapainoisessa elämässä.
Kehitä osaamistasi
Kyseessä on siis todella taival edessäsi, joten tarvitset kaiken avun, mitä vain on tarjottavana. Onneksi nykyään löytyy jo paljon kirjallisuutta, podcasteja, bloggareita ja verkkokursseja, jotka voivat siivittää menoasi korkeuksiin. Kokeile näitä vaihtoehtoja – itselleni niistä ainakin on ollut suurta hyötyä!
Omavaraisuushaaste. Kyseessä on ehkä Suomen paras taloudellisesta riippumattomuudesta kertova blogi, joten siitä on hyvä aloittaa. Kyseisessä blogissa käsitellään todella monipuolisesti sijoittamista, omaa taloutta ja elämänhallintaa ja Omavaraisuushaaste myös esittää suoraan tulonsa, menonsa ja varallisuutensa, joten voit oppia paljon hänen kokemuksistaan.
Mad Fientist. Tämä blogi ja podcast tarjoavat runsaasti tietoa taloudellisesta riippumattomuudesta monipuolisilla aiheilla ja vierailijoilla höystettynä. Itse Mad Fientist on jo saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden ja hän kertoo myös siitä, millaista se elämä sitten on kun ei enää tarvitsekaan tehdä välttämättä töitä pärjätäkseen taloudellisesti?
Keskustelu muiden firettäjien kanssa. Matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen on hyvä keskustella hieman samanlaisen elämäntyylin valinneiden kanssakulkijoiden kanssa. Yhdessä voimme helpommin pähkäillä, mitkä ovat parhaat keinot kohti horisontissa siintävää päämääräämme – yksi parhaista keskustelun lähteistä on Sharevillen taloudellinen riippumattomuus-ryhmä, missä useat Suomen eturivin sijoitusbloggarit ovat mukana keskustelussa. Suosittelen!
Financial Independence Education 101. Tämä taloudellista riippumattomuudesta kertova Skillsharesta löytyvä Cal Hyslopin vetämä verkkokurssi antaa sinulle oivan perustan omien tavoitteidesi saavuttamiseen. Käytännössä tämä noin tunnin mittainen kurssi käsittelee kaikki taloudelliseen riippumattomuuteen kuuluvat oleelliset asiat positiivisesta mielialasta menojen leikkaukseen ja sijoittamisesta budjetin tekoon. Skillsharen palveluun on aina vähintään viikon ilmainen kokeilu, joten voit syventyä tähän kurssiin ilman maksua. Itse palvelu maksaa kerran vuodessa maksettuna 99 $ ja Skillsharen valikoimassa on noin 25 000 erilaista kurssia.
Fire life with FIRE
Miten tulla taloudellisesti riippumattomaksi on kaikkiaan todella pitkän, mutta elämää rikastuttavan matkan takana. Suunnittelu, määrätietoisuus, pienet asiat oikein tehtynä ja positiivinen mieliala ovat avainasemassa tällä mielenkiintoisen vapauttavalla taipaleella. Toivottavasti sait tästä artikkelista syvällistä ajattelemisen aihetta ja jos innostuit taloudellista riippumattomuudesta kunnolla, niin muista ennen kaikkea tämä lause – mitä nopeammin aloitat, sitä nopeammin voit saavuttaa tavoitteesi!