Kulta on ollut sijoituskohteena jo vuosituhansien ajan ja se on tarjonnut ansiokasta suojaa maailman myllerrysten aiheuttamalta kaaokselta. Tässä kirjoituksesta pääset tutustumaan syvällisesti tähän perinteiseen jalometalliin sijoittamisessa – saat hyödyllistä tietoa mm. sijoituskullan eduista ja heikkouksista sekä erilaisista tavoista sijoittaa kultaan.
Kullan hyödyt
Kulta sijoituskohteena pitää sisällään useita selkeitä hyötyjä – näistä suurimpia ovat suoja inflaatiota vastaan, hajautushyöty, turva kriisejä vastaan, vakaus ja konkreettisuus.
Suoja inflaatiota vastaan. Inflaatio voi heikentää huomattavasti säilyttämäsi käteisen arvoa ja kulta on pystynyt tarjoamaan laadukasta suojaa sitä vastaan. Ihmiset ovat usein inflaation uhatessa vaihtaneet käteisensä kultaan ja se on mallikkaasti pitänyt arvonsa inflaatiota. Tosin viime aikoina esimerkiksi kiinteistöt ja Bitcoin ovat tulleet vaihtoehdoiksi kullalle arvon säilyttäjinä, jolloin kulta ei enää välttämättä anna suurinta turvaa.
Hajautushyöty. Kulta antaa oivaa hajautushyötyä, sillä sen arvo ei romahda yleensä taloudellisten kriisien aikana. Lisäksi sijoituskullan kurssiliikkeet eivät seuraa muutenkaan osakkeiden tahtiin, joten voit näin saada aitoa hajautusta omaan sijoitussalkkuusi. Tästä Macrotrendin kaaviosta voit huomata erityisesti viimeisen 20 vuoden aikana osakkeiden ja kullan kulkemisen eri tahtiin.
Turvaa kriiseiltä. Erittäin merkittävä etu sijoituskullalla on sen suoma suoja erilaisten kriisien varalta – se on antanut mallikkaasti turvaa esimerkiksi taloudellisten kriisien, sotien tai pandemioiden aikana. Vaihtamalla muita sijoituksia kultaan kriisin alkaessa keskimäärin siis omaisuuden arvo pysyy paremmin turvattuna – tältä GoldSilverin sivulta huomaat kuinka mallikkaasti kulta on menestynyt viimeisempien suurimpien kriisien aikana.
Vakaus. Tappio tuntuu ihmiselle keskimäärin paljon suuremmalta menetykseltä kuin mitä saman suuruinen voitto saa aikaan hyvän olon tunnetta. Useimmissa muissa omaisuusluokissa on suurempi mahdollisuus tappioihin kuin kullassa, minkä arvo ei vaihtele yleensä kovin jyrkästi. Erityisesti vakaudesta on hyötyä taloudellisen kriisien aikana tai jos haluat käyttää kultaa lainasi vakuutena.
Konkreettisuus. Kultaa voi pitää erittäin konkreettisena sijoituksena – voit kantaa sitä kätevästi ja katsella kultaharkkoasi kuin parastakin taideteosta. Lisäksi se ei ole digitaalinen sijoitus, jolloin mahdollisten sähkönsiirto- tai tietoliikenneverkkojen kaatumisten aikaan sinulla olisi kullassa selkeä ja aito sijoitus pahan päivän varalle.
Kullan heikkoudet
Kulta sijoituskohteena ei ole todellakaan vailla heikkouksia – huomioitavia seikkoja ovat erityisesti jatkuvan tulon puute, säilyttäminen, väli osto- ja myyntihinnassa ja spekulatiivisuus.
Jatkuvan tulon puute. Kulta itsessään ei tuota mitään – se ei suoraan anna sinulle osingon tai vuokran kaltaista tuloa. Käytännössä voit saada omistamastasi kullasta tuottoa vasta mahdollisena arvonnousuna myydessäsi sitä. Poikkeuksena tästä ovat kulta-alaan keskittyneet yritykset, joiden osakkeisiin tai kulta-alan ETF-rahastoihin panostamalla voit saada osinkotuloja säännöllisesti itsellesi.
Säilyttäminen. Tärkeää on huomioida fyysisen kullan kohdalla sen säilyttäminen, missä sinulla on useita vaihtoehtoja käytettäväksi. Ensimmäinen on pankkisi tallelokerot, joihin voit sijoittaa pieniä määriä kultaa – halpaa tämä lysti ei tosin ole, esimerkiksi Nordea veloittaa edullisimmillaan 20 € kuussa pienimmistä tallelokeroistaan. Toinen vaihtoehto on säilyttää kultaasi kotonasi – siihen tarkoitukseen on saatavilla runsaasti erilaisia kohtuuhintaisia turva- ja kassakaappeja. Kolmas ja turvallisin keino on antaa kultasi erilliseen holviin säilytettäväksi – Suomessa K.A. Rasmussen Oy järjestää säilytystä Loomis Oy:n holvissa edullisimmillaan 620 euron vuosimaksulla.
Osto- ja myyntihinnan erotus. Käydessäsi kauppaa kullalla osto- ja myyntihinta eivät ole sama, vaan niillä voi olla reilukin väli eli spread. Tämä väli voi olla kaupankäyntipaikasta riippuen jopa yli 10 %, joten tarkka vertailu kannattaa ehdottomasti tehdä. Eräs pienimmistä spreadista löytyy BullionVaultista, mistä saat halutessasi säilytyksen kullallesi holveista kohtuulliseen hintaan.
Spekulatiivisuus. Kullan arvo määräytyy käytännössä kysynnän ja tarjonnan mukaan ja tämä suhde vaihtelee jatkuvasti. Pitkällä välillä sinun kannattaakin pohtia ja tutkia syvällisesti, löytyykö kullalle hyvää kysyntää tulevaisuudessa? Jos vastaus on kielteinen, kultaan ei ehkä silloin kannata panostaa varoja.
Erilaisia väyliä sijoittaa kultaan
Kultaan voit sijoittaa useilla erilaisilla keinoilla – suosituimpia niistä ovat kultaharkot ja -kolikot, ETF-rahastot, kulta-alan yritysten osakkeet ja kultakorut.
Fyysinen kulta
Jos haluat sijoittaa kultaan konkreettisessa muodossa, kultaharkot ja -kolikot toimivat parhaiten pahimpaan kullan himoosi. Näitä tuotteita voit ostaa esimerkiksi jalometallialan yrityksiltä tai tietyiltä rahoitusalan toimijoilta. Suomessa merkittäviä fyysisen kullan kauppiaita ovat K.A.Rasmussen ja Tavex, joissa voit ostaa myös muita arvometalleja. Kultakorut ovat ehkä sijoituksena heikompi, mutta toisaalta niillä on selkeää käyttöarvoa olemassa.
Mitä kuluja löytyy? Fyysisen kultaan tärkeimmät kustannukset kannaltasi ovat kaupankäynti- ja säilytyskulut. Kaupankäynnissä on erikseen kullalle osto- ja myyntihinta ja myydessäsi kultaasi sen arvo on aina pienempi kuin millä jalometallimyyjä myy sitä itse asiakkailleen. Säilyttäminen puolestaan maksaa pankkien tallelokeroissa helposti satasia vuodessa ja kotiisi saat kultaasi suojaavia kassakaappeja jo satasilla.
ETF-rahastot
Kultaan keskittyvät ETF-rahastot tarjoavat erittäin kustannustehokkaan ja helppohoitoisen tavan sijoittaa kultaan – vältyt säilyttymisen riesalta ja kuluilta ja saat nauttia mahdollisesta kullan hinnan kohoamisesta. ´Nämä ETF-rahastot seuraavat tarkasti kullan hinnan kehitystä ja spread osto- ja myyntihinnan välillä on erittäin pieni, jolloin voitat fyysiseen kultaan verrattuna selvästi kaupankäyntikuluissa!
Kaksi eri vaihtoehtoa. Tarjolla on taattuja ja takaamattomia kulta-ETF:iä; taatut pitävät sisälleen aitoa fyysistä kultaa takuuna ja takaamattomissa kultaan panostetaan puolestaan johdannaisten kautta. Sijoittajan kannalta taatut kulta-ETF:t ovat mielestäni turvallisempi vaihtoehto – sellainen rahasto on esimerkiksi suosittu Xetra-Gold (4GLD).
Kultakaivosalan osakkeet
Kultaan voit panostaa myös ostamalla kaivosalan yritysten osakkeita – tällä tavalla et tule omistamaan kultaa, vaan tulet saamaan osasi näiden kultaa louhivien yritysten tuloksesta osinkojen muodossa. Tällä tavalla pystyt keräämään itsellesi passiivista tuloa – yritysten tulokset vaihtelevat huomattavasti kullan arvon kehityksestä riippuen.
Mielenkiintoisia yrityksiä valittavaksi. Kultakaivosalan yrityksiä ovat esimerkiksi AngloGold Ashanti Ltd ja Barrick Gold. Etelä-Afrikassa päämajaansa pitävä AngloGold Ashanti Ltd omistaa kultakaivoksia Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Australiassa. Parhaillaan osinkotuotto on noin 3 % ja P/E on alle 9 ja tätä osaketta voi ostaa NYSE:stä. Kanadalainen Barrick Gold puolestaan on maailman toiseksi suurin kullantuottaja ja sillä on toimintaa Etelä- ja Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa. P/E-luku on parhaillaan noin 17 ja osinkotuotto noin 2 %.
Kulta sijoituskohteena tiivistetysti
Kulta tarjoaa kokonaisuudessaan hyvän keinon hajauttaa ja erityisesti taloudellisten kriisien aikana sille löytyy käyttöä arvon säilyttäjänä. Huonona puolena se ei kuitenkaan kulta itsessään ei tarjoa jatkuvaa tulovirtaa, joten se ei sovi aivan kaikille sijoittajille. Tulevaisuudessa on nähtävissä aitoa kysyntää kullalle, joten se voi olla hyvinkin ainakin pieni osa monipuolista hajautettua sijoitussalkkua.
Onko kullasta mihinkään – kerro mielipiteesi puolesta ja vastaan! Henkilökohtaisesti minulla ei ole vielä hippustakaan kultaa, mutta jossain vaiheessa aion lisätä sitä hieman maustamaan osakkeiden ja kryptojen täyttämääni salkkua.
Hei! Mielenkiintoinen artikkeli. Meidän sivustolta löytyy myös lisätietoa aiheesta 🙂 https://naisetpuhuurahasta.fi/kultaan-sijoittaminen/