Firettäminen on melkoisen hieno elämäntyyli ainakin oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella ja sillä on lukuisia elämänlaatua kohentavia etuja puolellaan. Tässä postauksessa paljastan sinulle näitä hyötyjä, jotta ehkä saisit itsekin sytykkeen lähteä mukaan tälle seikkailujen seesteiselle reissulle.
Turva
Meille on tapana sattua kaikenlaisia tapahtumia lyhyen elämämme aikana – jotkin näistä vaiheista ovat erittäin positiivisia vaikutuksiltaan, mutta jokainen meistä kohtaa myös todella raskaita tapahtumia työttömyydestä sairauksiin, mitkä voivat vaikuttaa dramaattisesti taloudelliseen tilanteeseemme. Firettämisen ansiosta voimme kuitenkin varautua paremmin mahdollisiin valkoisiin ja mustiin joutseniin ja ottaa iskut vastaan levollisimmin mielin hyvän pelivaran ansiosta.
Kerää vararahasto. Olennaista on aloittaa oman turvan kohentaminen keräämällä vararahasto – alkuun riittää jo kuukauden menojesi suuruinen summa. Myöhemmin isompiin takaiskuihin varaudut mallikkaasti noin 3 – 6 kuukauden menojesi suuruisella vararahastolla. Tällä tavalla saat taloutesi pidettyä hallinnassa esimerkiksi kodinkoneiden tai auton rikkoutuessa ja hankkimalla lisäaikaa etsiä uusi työ irtisanomisen jälkeen.
Hanki useita tulonlähteitä. Toimiva tapa lisätä taloudellista turvaasi on hankkia useita erilaisia tulonlähteitä – tällä tavalla et olisi riippuvainen esimerkiksi vain päätyösi antamista tulovirroista. Tulojasi voit kasvattaa esimerkiksi yrittämällä, jolloin saatat tehdä itsesi näköistä työtä omilla ehdoillasi ja saada tästä riskinotosta korvauksena palkkatyötä parempaa korvausta. Myös sijoittaminen on erinomainen väylä hankkia tuottoja hajautetusti – tällä tavalla sijoittamasi varat vähitellen kasvavat korkoa korolle-ilmiön kautta.
Arvojen mukainen elämä
Tuntuuko sinusta joskus, että kulkisit vain oravanpyörässä vanhojen tiedostamattomien kaavojen saartamana? Onko tämä nykyinen elämäsi lainkaan sellaista, missä parhaiten kokisit merkityksellisyyttä ja saisit toteuttaa itseäsi juuri omalla tavallasi? Huomasin itse nimittäin muutamia vuosia sitten, että olin junnannut samoilla raiteilla vuosikymmeniä ja en todellakaan tehnyt elämässäni niitä asioita, joita oikeasti halusin – oli aika tehdä selkeä suunnanmuutos!
Firettäminen haastaa pohtimaan. Jo pelkkä taloudellisen riippumattomuuden ajattelu haastaa mukavasti – millaista elämää haluaisit viettää tulevaisuudessa, mikä on rahan merkitys juuri sinulle ja mikä on ihmissuhteiden rooli omassa arjessasi ja juhlissasi.
Tunnista arvosi. Jokaisella meistä on omat arvomme, joiden mukaan olisi hyvä rakentaa oman elämän suuntaviiva. Itsellesi olennaiset arvot voit tunnistaa pohtimalla syvällisesti, mitkä asiat ovat sinulle ensisijaisen tärkeitä ja mitkä ovat mielestäsi erottamaton osa identeettiäsi. Henkilökohtaisesti löysin omiksi arvoikseni sisukkuuden, oppimisen ja hyvyyden ja niitä käytän perustana kaikessa tekemisessäni – elämä helpottuu kummasti omien arvojen tunnistamisella.
Vähempi riittää
Eräs firettämisen huomattavimpia etuja on kaikenlainen downshiftaus – sinun ei välttämättä tarvitse tehdä enää niin paljoa töitä ja toisaalta huomaat että voisit elää merkityksellisempää elämää vähemmällä materiaalilla ja pienemmillä kuluilla.
Vertailu ei kannata. Useimmat meistä vertailevat omaa elintasoa ja elämäntyyliä muiden samankaltaisten vastaaviin – esimerkiksi omakotialueilla kiinnitetään usein liiallista aktiivista kiinnostusta naapureiden automalleihin ja kalliisiin ratkaisuihin puutarhassa. Tälläinen vertailu on toki erittäin inhimillistä, mutta toisaalta sangen vahingollista kukkarollemme ja mielenterveydellemme – turha matkiminen ja kilpailu materiaalisten asioiden suhteen ei anna todellisuudessa onnellisuutta ja merkityksellisyyttä.
Vähemmän työtä on usein enemmän. Aikanaan automatisaation kuviteltiin vähentävän työntekijöiden viikottaista työaikaa selvästi, mutta toisin on käynyt – monella alalla vartioinnista johtajan pesteihin tehdään edelleen pitkiä työviikkoja, vaikka tehokkuutta onkin saatu lisättyä valtavasti viimeisen vuosisadan kuluessa. Firettämisessä on puolestaan usein olennaista mahdollisuus vähentää työntekoa pienempien menojen ja sijoitusten tuottojen avulla – saat tällä tavalla itsellesi enemmän aikaa esimerkiksi perheellesi, merkityksellisiin projekteihin, harrastuksiin tai hyväntekeväisyyteen.

Vapaus
Eräs ehdottomasti suurimpia etuja taloudellisessa riippumattomuudessa minulle ja useimmille muille on sen tarjoama vapaus – esimerkiksi työtä on nykyään mahdollista tehdä melkein missä vain milloin moderneilla tietoliikenneyhteyksillä ja sujuvalla globaalilla liikenteellä.
Mahdollisuuksia ansaita riittää. Monet firettäjistä hankkivat tuloja internetin avulla – esimerkiksi digitaalisisten palveluiden tai tuotteiden myynti tai vuokraus ja konsultointi ovat oivia väyliä ansaita elantoa käytännössä missä päin tahansa maailmaa. Elämisen kulut ovat esimerkiksi Vietnamissa tai Thaimaassa erittäin matalat esimerkiksi Eurooppaan verrattuna ja toisaalta kuitenkin pystyt laskuttamaan käytännössä saman hinnan työstäsi – silkkaa voittoa!
Opi ja kokeile! Firettämiseen kuuluu myös useimmille erilaisten uusien asioiden ja taitojen opettelu – vapaammat aikataulut ja varallisuus antavat siihen runsaasti mahdollisuuksia. Jatkuva oppiminen pitää mielen virkeänä ja avaa uusia polkuja työssä, ihmissuhteissa ja harrastuksissa.
Avautuvat tilaisuudet. Firettämisen vapauteen kuuluu myös ehdottomasti erilaisten avautuvat tilaisuudet – voit paljon helpommin esimerkiksi muuttaa uusiin maisemiin, irtisanoutua merkityksettömästä työpaikasta, opetella uuden vaativan taidon tai pitää kokonaisen välivuoden työnteosta. Elämäsi ei ole enää rajattua, vaan pystyt itse muokkaamaan kohtaloasi sen mukaiseksi, kuin on sinulle aidosti parasta ihmisenä.
Oppimisen voittokulku
Ihmiset ovat pohjimmiltaan oppivia eläimiä – etsimme tiedostamatta ja tietoisesti uutta tietoa ja taitoa kehittyäksemme paremmiksi versioiksi. Firettäminen tarjoaa mahtavan tehobuustin omalle oppimisellemme – pitkäjänteiset taloudellisen riippumattomuuteen liittyvät tavoitteet taloudellisista asioista henkisen puolemme kohentamiseen nimittäin motivoivat opettelemaan uusia asioita luovalla tavalla.
Talouden ymmärrys tärkeää. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on olennaisen suuri merkitys taloudellisten asioiden hallinnalla – kehitä siis osaamistasi esimerkiksi tasapainoisen budjetin teossa, velkojen hallinnassa, sijoittamisessa ja lisätulojen hankinnassa. Perusasiat taloudessa on suhteellisen helppo opetella esimerkiksi tältä sivustoltani ja talouteen liittyviä taitoja voit kehittää huomattavasti esimerkiksi sijoitusblogien, kirjojen, verkkokurssien tai tubevideoiden avulla.
Paremmat ihmissuhteet
Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa massiivinen bonus on myös paremmat ihmissuhteet – vähitellen kohentuvan talouden ansiosta voit esimerkiksi halutessasi tehdä töitä vähemmän ja keskittyä kumppaniisi, lapsiisi, ystäviisi ja vanhempiinsi aikaisempaa enemmän.
Enemmän liikkumatilaa. Firettämiseen liittyvän vapauden ansiosta kykenet helpommin järjestämään aikaa tärkeimmille ihmissuhteillesi; et ole enää niin kahlittu työsi asettamiin ahtaisiin aikarajoihin, vaan voit olla läheistesi kanssa tekemisissä enemmän. Tällä on huomattavan suuri positiivinen vaikutus omaan ja läheistesi hyviinvointiin!
Hyväntekeväisyyden rooli. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa hyväntekeväisyys on useimmilla firettäjille jollakin tavalla mukana kuvioissa – ymmärrämme hyvin, että olemme osa yhteiskuntaa ja paljon siitä hyvästä mitä ansaitsemme nykyään, olemme saaneet aikaisempien sukupolvien uurastuksen hedelminä hyppysiimme. Itse ainakin tunnen saaneeni niin paljon hyvää ja tunnen syvää kiitollisuutta, joten ehdottomasti haluan avittaa pieneltä osaltani heikommassa asemassa olevia ihmisiä elämän kolhujen keskellä.
Yhteenveto
Firettäminen pitää siis sisällään massiivisia etuja – turva, vapaus, arvojen mukainen elämä ja paremmat ihmissuhteet ovat todella huomioitavia syitä pohtia omaa tilannettasi ajan kanssa. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei toki kaikille sovi, mutta ainakin joitakin elementtejä siitä kannattaa poimia oman elämän muodostamisessa vapaampaan ja merkityksellisempään muotoon.
Miten firettämisen edut toimivat sinulle? Saiko postaukseni ajatuksia heräämään puolesta tai vastaan, laita kommenttia alle!
Sapattivapaalla on niin nautinnollista, että palstatila loppuisi kesken.
Ihanaa herätä uuteen päivään, jossa ei tarvitse töitä kenellekään tehdä. Jää aikaa itselleen, muille ja blogille. On jatkuvasti aikaa, energiaa ja työtä, kodin siivouksesta kunnonkohotukseen luonnossa. Työnteko ei kiinnosta minua enää edes rahasta. Vähällä pärjää hyvin.
Hienoa että olet löytänyt itsellesi oikean tasapainon sapattivapaalla. Ei
tosiaan tarvita suuria summia merkitykselliseen elämään – turha materiaalin
arvostus ei ainakaan minua tee onnelliseksi.