Kaaosteoria

Bloggarin elämääni käytännössä - aiheen valinnasta sisällön jakamiseen

Bloggarin elämääni on kestänyt nyt reilu vuoden verran ja sen aikana taitoni ovat karttuneet melkoisesti – en ollut koskaan aikaisemmin kirjoittanut aktiivisesti julkisesti, joten lähtötaso oli todella matala, mutta kirjain kirjaimelta tekemiseni taso on sujuvoitunut reippaasti.

Tässä kirjoituksessa esitän sinulle oman tapani tehdä postauksia – siihen kuuluu useita selkeitä vaiheita, joiden avulla luovuuteni saa toimia valitsemieni rajojen sisällä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Aiheen valinta

Ensimmäinen asia kirjoituksessani on tietysti aiheen valinta; kirjoitan karkeasti katsottuna kolmesta eri aihealueesta eli sijoittamisesta, yrittämisestä ja taloudellisesta riippumattomuudesta. Aiheen valinnasta olen yrittänyt tehdä mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta, jotta ehtisin keskittyä enemmän kirjoittamiseen.

Päätän etukäteen aiheet. Muutaman kerran vuodessa etsin sivustooni liittyvistä aiheista jo kirjoitusideoita valmiiksi myöhempää käyttöä varten. Tällä tavalla minun ei tarvitse enää suotta tuhlata aikaani kirjoituspäivänäni aiheen valinnan kanssa – nappaan vain tallentamani idean Evernotesta ja lähden liikkeelle!

Miten valitsen? Yritän jakaa nämä ideat suhteellisen tasapuolisesti erilaisten aihealueiden välillä, jotta en suotta keskittyisi liian suppeisiin teemoihin. Tavoitteenani on tehdä mahdollisimman paljon aikaa kestävää sisältöä, joten se on myös erittäin tärkeä kriteerini sopivan blogipostauksen aiheen valinnassa. Lisäksi haluan myös luoda aidosti uniikkia sisältöä, joten tietyillä aiheideoillani on tarkoitus todellakin muokata sijoittamista ja yrittämistä ennenkuulumattomaan suuntaan.

Otsikko ojennukseen

Otsikon merkitystä ei voi liikaa korostaa – sen laatu vaikuttaa suoraan kirjoituksen lukijamääriin. Hyvän otsikon teko ei oikeastaan ole vaikeata, seuraavaksi esittelen sinulle muutamia eniten käyttämiäni toimivia tehokikkoja lukijoiden huomion herättämiseksi.

Numerot huomataan. Todella usein käytän postaukseni otsikoissa numeroita tyyliin: ”7 parasta keinoa tienata passiivista tuloa”. Numeroita käyttämällä voin saada lukijoiden uteliaisuuden heräämään ja toisaalta niiden avulla voin jakaa aitoa arvoa aiheesta selkeällä tavalla. Lisäksi parittomat numerot tehoavat parillisia etevämmin, joten suosin niitä saavuttaakseni enemmän yleisöä postaukselleni.

Opetan jo otsikossa. Useimmilla kirjoituksillani on tarkoituksena kehittää yleisöni taitoja, joten miksi en ilmaisisi tätä tavoitetta jo suoraan otsikossa. Esimerkiksi ”miten voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden?” tai ”KuCoin opas ja arvostelu” ovat toimivia otsikkoja – ne houkuttelevat muutoksen mahdollisuuden omassa elämässään. 

Avainsanat haltuun. Otsikossa on tärkeää valita sopivia avainsanoja, joiden avulla voit kohota Googlen hakutuloksissa korkeammalle. Itse yritän valita suoraan kirjoittamaani aiheeseen olennaisimman liittyvät avainsanat, jotta postaukseeni tutustuvat kävijät viipyisivät kirjoituksen parissa mahdollisimman relevantin sisällön vuoksi. Avainsanoista on kirjoittanut Santeri Kallio mallikkaan artikkelin, kannattaa tutustua!

Sisältö teräväksi

Bloggarin arjessa alkuruoan jälkeen on pääruoan aika eli sisällön on astuttavana maukkaana tarjottimelle. Maittavan ja täyttävän sisällön teko vaatii minulta yleensä aikaa vähintään 2-3 tuntia, kaikista massiivisimmat kirjoitukset puolestaan ovat verottaneet aikaani jo yli 10 tuntia – käytännössä siis kohdallani tämä vaihe on kaikista työläin, mutta myös luovuuttani kutitteleva kohta kirjoitusprosessissani.

Rakennan linnan palasista. Ajattelen blogipostaustani tavallaan linnana – sen olisi kestettävä aikaa ja myrskyjä, joten sillä on olennaista olla kestävä perusta, minkä varaan voi rakentaa vaikka minkälaisen mestariteoksen. Laadukas perusta koostuu mallikkaasta rakenteesta, mihin kuuluu lyhyt esittely, varsinainen sisältö ja lopun yhteenveto. Esittelyssä kerron kirjoituksen olennaisimman teeman ja mitä kaikkea lukijani hyötyy postauksesta, varsinainen sisältö on se itse pitkä teksti jaoteltuna sopivan lyhyisiin pätkiin ja yhteenvedossa toistan olennaiset kohdat ja yritän näyttää sisällön merkitystä isommassa kuvassa.

Hyvät rutiinit auttavat. Kirjoittaminen onnistuu kohdallani erinomaisesti muutamien omaksuttujen perusrutiinien avulla, joiden avulla pääsen keskittymään huoletta aiheeseeni. Rauhallisen tilan luominen on ensimmäinen rutiini; siihen kuuluu esimerkiksi kännykän laittaminen kiinni, työpöydän siistiminen tyhjäksi ja kahvin keittäminen valmiiksi operaatiota varten. Toinen merkittävä rutiini on varata jo etukäteen aika kirjoittamiselle – tiedän silloin jo sisäisesti, että tänään on aika luoda jotain uutta ja olen valmis toimimaan. 

 

Näin bloggaan käytännössä
Blogipostauksen teon eri vaiheet - aiheen valinnasta sisällön jakoon

Visuaalista tukea

 Visuaaliset seikat ovat myös tärkeitä bloggarin menestyksen kannalta – niiden avulla voin esimerkiksi havainnollistaa vaikeita asioita kuvien, kaavioiden tai videoiden avulla. Lisäksi yritän luoda visuaalisilla elementeillä tietynlaista kuvaa sivustostani – erottuminen on kriittisen tärkeää nykyisellä informaatiotulvan aikakaudella.

Kaunista infografiikkaa. Olet varmaan huomannut sivustollani erilaisia visuaalisia infograafisia tietoiskuja, joiden avulla tiivistän kirjoituksen tärkeimpiä avainkohtia helposti sulavassa muodossa. Tälläiset infograafit jäävät usein pitkäksi aikaan lukijoiden mieleen ja lisäksi suosituimpia niistä jaetaan isommalle yleisölle erilaisissa kuvapalveluissa (esim. Pinterest).

Videot toimivat. Jo ennen blogini perustamista olin päättänyt aloittaa myös tubetuksen, sillä näin melkoisia hyötyjä näiden kahden erilaisen mediakanavan välillä. Blogipostauksissani käytän mielelläni videota erityisesti silloin, kun on näytettävä käytännössä erilaisia asioita esimerkiksi erilaisten sijoituspalveluiden tai treidaamisen kohdalla.

Sisällön jakaminen

Kun olen saanut valmiiksi uusimman blogipostaukseni, on aika jakaa sitä mahdollisimman suurelle yleisölle. Tähän tarkoitukseen minulla on tällä hetkellä neljä mediakanavaa käytössä – sähköpostilistani, Facebook, Twitter ja Blogit.fi tuovat kaikki lisää kävijöitä postauksiini.

Sähköpostilista. Omalla kahden viikon välein julkaisemallani uutiskirjeelläni jaan yleensä tietoa jostain ajankohtaisesta tai muuten merkittävästä aiheesta. Sen lisäksi laitan vannoutuneimmilla lukijoilleni tietoa uusimmista postauksistani, jotta voisivat tutustua viimeisimpiin tuotoksiini huolella.

Facebook. Myös Facebook on keinovalikoimassani levittäessäni Kaaosteorian sanomaa eteenpäin – omassa aktiivisuudessa on tosin vielä ollut petrattavaa, en ole läheskään jokaista postaustani jakanut Facessa. Nyt vuonna 2022 aionkin terästäytyä tässä asiassa ja tehdä jakamisesta uusi hyvä rutiini arkeeni!

Twitter. Toinen somekanavani Twitterissä on myös käytössä jakamiseen – valitettavasti myös siinä olen ollut harmillisen saamaton ja moni laatupostaukseni on suotta jäänyt jakamatta. Tämän vuoden kohdalla panostan myös Twitteriin tarkoin valikoiduilla iskulauseilla – tälläkin somealustalla liikkuu huomattavan runsaasti sijoittamisesta ja yrittämisestä kiinnostuneita ihmisiä.

Blogit.fi. Viimeisin jakoalustani on Suomen blogilista eli Blogit.fi, mistä löytyy kaikkiaan tuhansia erilaisia blogeja erilaisilta aihealueilta  lifestylesta sisustukseen ja rakentamisesta sijoittamiseen. Tämä mediakanava on siinä mielessä kätevä, että julkaistuani uusimman postauksen se ilmestyy automaattisesti Blogit.fin etusivulle ja saa hyvin näkyvyyttä seuraavien tuntien aikana. Halutessasi voit seurata postauksiani Blogit.fissä tällä sivulla.

Bloggarin työmaa on lopuillaan

Kaikkiaan bloggarin arjessa riittää siis paljon pieniä yksityiskohtia, joissa aina vähän kerrallaan edistymällä saadaan kasattua uutta laadukasta materiaalia omalle yleisölle. Sopivan aiheen, sähäkän otsikon, sutjakan sisällön, sielukkaan sisällön ja selkeän jakamisen avulla pääset jo pitkälle omassa bloggaamisessasi – itsekin vasta olen alkumetreillä kirjoittamisen taipaleellani, mutta säännöllisellä tekemisellä taitoni kehittyvät kuin huomaamatta.

Mitä ajattelet bloggaamisesta – voisiko se olla myös sinun juttusi? Laita mietteitäsi alle ja laita kovia kysymyksiä peliin – vastaan niihin erittäin mielelläni!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top