Kaaosteoria

Omaisuuteni 5/2022 - tasaista menoa ennen myrskyä

Viimeiset kesän paahteiset kuukaudet olivat taloudessani tasaista menoa – velat kutistuivat hiljalleen ja omaisuus karttui hitusen kookkaammaksi. En kuitenkaan todellakaan kuvittele tämän auvoisan rauhallisen menon jatkuvan pitkään – riskejä on nyt tässä harvinaisen vaikeassa taloustilanteessa vaan aivan liikaa. Tässä kirjoituksessa valaisen sinulle tarkemmin omaisuuteni muutoksia ja suurimpia mahdollisia uhkakuvia.

Omaisuuteni

Omaisuuteni arvo koheni hieman kookkaammaksi muutaman viime kuukauden kuluessa – suurinta nousua tuli osakkeista, kun taas kryptovaluuttojen arvo jauhoi paikallaan.

Osakkeeni ja rahastoni

Osakkeissani on tänään 9.9.2022 varoja 747 euroa eli niiden arvo kohosi muutamassa kuukaudessa 10 euroa. Rahastoissa puolestaan minulla on eläkevakuutuksissani mammonaa 10 357 euroa, joten niiden arvo koheni  656 euroa. Kaikkiaan osakkeissani ja rahastoissani on varoja parhaillaan 11 104 euroa eli parissa kuukaudessa kasvua tuli 666 euroa.

Nyt saisi halvalla laatua! Viime kuukausina omat kassavarani ovat olleet aika vähissä, joten en ole pystynyt sijoittamaan osakkeisiin enempää. Tilanne harmittaa minua armottomasti, sillä vihdoinkin viime vuosien korkeiden osakkeiden kurssitasojen jälkeen saisi nyt ostettua laatuosakkeita edullisesti salkkuun! Esimerkiksi erittäin laadukasta ja hyvin johdettua Harviaa saisi tässä kohtaa  matalalla alle 10 P/E -luvulla; osakekurssi on romahtanut suurimman koronan aiheuttaman koteihin panostamisvimman laannuttua, jolloin toki Harvian liikevaihto ja tulos ovat hieman heikentyneet. Pitkällä aikavälillä näen kuitenkin Harvialla huikeita mahdollisuuksia mallikkaan brändin, ison markkina-aseman ja laadukkaiden tuotteidensa ansiosta.

Osinkotulot. Viime kuukausina osinkotulot eivät olleet kummoisia johtuen osakesijoituksieni pienestä koosta. Heinäkuussa sain osinkotuloja verojen jälkeen Ares Commercialilta 7,40 € ja Ellington Financialilta 0,37 € eli kuukauden osinkotulot olivat yhteensä 7,77 €. Elokuussa puolestaan osinkovirtaa solisi tililleni Nokialta hurjat 0,04 € ja Ellington Financialilta 0,37 € eli kuun kokonaissaldo oli 0,41 €.

Osakkeeni ja rahastoni Nordeassa
Osakkeeni ja rahastoni Nordeassa (Kuva Nordean Investorista)

Kryptovaluuttani

Kryptovaluutoissa minulla on parhaillaan 9.9.2022 varoja noin 1570 € eli niiden arvo kohosi 50 € muutamassa kuukaudessa. Viime aikoina en ole ostanut uusia kryptovaluuttoja, joten pieni nousu on johtunut täysin kryptovaluuttojen arvonnoususta.

Epävarmuutta markkinoilla. Noin vuoden kuluessa kryptojen arvosta on sulanut huomattava määrä – esimerkiksi Bitcoin oli korkeimmillaan noin 58 000 eurossa, mutta viime aikoina on useaan kertaan koputeltu matalimmillaan 18 000 euron kohdilla. Erityisesti kohonnut inflaatio ja sitä kautta keskuspankkien tekemät koronnostot ovat vaikuttaneet selkeän negatiivisesti kryptovaluuttojen kehitykseen. Lyhyellä välillä en hirveästi näe positiivisia signaaleja edessä kryptoissa, ainoastaan Ethereumin Merge-päivityksellä on onnistumisen kautta myönteinen vaikutus erityisesti Ethereumin kurssiin ja ekosysteemiin lähiaikoina.

Omistusasunto

Selkeästi suurin omaisuuseräni on tässä kohtaa omistusasuntoni Hauholla; tämän omakotitalon arvo on parhaillaan noin 115 000 euroa. Viimeisestä päivityksestä sen arvo ei ole muuttunut, mutta pitkällä välillä hieman arveluttaa tämän kiinteistön energiamuoto asunnon tulevaan arvonkehitykseen. Omakotitalossani on suora sähkölämmitys ja lämpöä saa myös varaavan takan avulla. Vuotuinen sähkönkulutukseni on noin 18 000 kWh ja nykyisellä kiinteällä määräaikaisella 0,07 kilowattihinnalla pelkkään sähköön kuluu noin 1260 € vuodessa. Jos tämä määräaikainen sopimus irtisanottaisiin sähköyhtiön toimesta, saatavilla olevissa uusissa sähkösopimuksissa joutuisin makselemaan edullimmalla toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella huikeat noin 5300 € vuodessa arvioidulla 31 snt/kWh hinnalla! 

Auto

Lasken myös käyttöautoni osaksi omaisuuttani; parhaillaan Seat Leonini arvo on noin 3000 €. Sen arvosta suli muutamassa kuukaudessa noin 100 € ja käytännössä tämän jo 400 000 kilometriä nielleen auton suurin arvo on sen käyttöarvo. Kuljen nimittäin vuosittain noin 70 000 kilometriä tällä kulkuvälineellä, toivottavasti se kestäisi vielä muutaman vuoden ennen seuraavan kulkupelin hankkimista.

Kokonaisomaisuuteni

Kokonaisomaisuuteni on tällä hetkellä 130 674 euroa eli viimeisten kuukausien aikana sen arvo kohosi 616 euroa. Suurin syy tähän pieneen nousuun oli osakkeiden suotuisa kehitys ja lähitulevaisuudessa en usko omaisuuteni arvon juurikaan liikahtavan suuntaan tai toiseen. Suurempia muutoksia voi tulla vasta siinä vaiheessa, jos pystyn laittamaan enemmän varojani sijoituksiin – juuri tässä kohtaa kohonneilla talouteni kuluilla (erityisesti polttoaine ja sähkö) en juurikaan kykene sijoittamaan tuottaviin kohteisiin.

Kokonaisomaisuuteni

Velkani

Velkani supistuivat viime kuukausina taas hieman parempaan suuntaan – ihan kovinta mahdollista en pystynyt lyhentämään velkataakkaa veromätkyjen ja yllättävien talousmenojen johdosta.

Asuntolaina

Ehdottomasti suurin velkani tällä hetkellä on asuntolaina, mistä minulla on vielä kaikkiaan 77 650 euroa makseltavana. Muutamassa kuukaudessa tämä lainamäärä väheni noin 499 euroa ja koronnousu vaikuttaa tässä kohtaa pitkästä aikaa minunkin asuntolainassani. Lainani korko kohosi noin 1,0 % verran ja korkokuluihin menee nyt noin 30 euroa aiempaa enemmän. Tulevaisuudessa korko voi hyvin nousta vielä 1 -2 %, mutta nämä kustannukset kyllä kestän taloudessani!

Huonot velat

Huonoja velkoja eli erilaisia yhdistelylainoja ja luottokorttivelkoja minulla on juuri nyt 9.9.2022 jäljellä  38 374 euroa. Aikaisemmasta omaisuuspäivityksestäni huonot velat vähenivät muutamassa kuukaudessa 1086 euroa eli suunta on täysin oikea! Yhdistelylainaa lyhentelin 800 € ja sitä on jäljellä 17 600 €. Remonttilainaani puolestaan makselin pois 110 euroa eli sitä on vielä kaikkiaan 9100 euroa. Luottokorttivelkani suli 176 € ja tätä velkataakkaa on vielä makseltavana 11 674 euroa.

Kokonaisvelkani

Kokonaisvelkani on parhaillaan 9.9.2022 noin 116 024 euroa eli sain velkataakkaani sulatettua muutamassa kuussa 1587 euroa pienemmäksi. Nyt seuraavina kuukausina on luvassa toinen erä veromätkyjä ja auton ilmastoinnin huolto, joten en mitä todennäköisemmin pysty lyhentämään luottokorttivelkoja ripeällä tahdilla – pelataan niillä korteilla, mitkä on jaettu!

Kokonaisvelkani

Nettovarallisuuteni

Tässä kohtaa nettovarallisuuteni eli kokonaisomaisuuteni vähennettynä kaikista veloistani on 14 650 euroa eli heinä- ja elokuun aikana se kasvoi kohtuulliset 2203 euroa. Tällä kertaa suurin vaikutus nettovarallisuuteen oli velkamäärän hupenemisella ja uskon myös lähitulevaisuudessa enemmän velkojen lyhentämiseen kuin omaisuuteni kasvuun.

Nettovarallisuuteni kehitys

Tasaista menoa vielä hetken verran

Yhteenvetona viime ajat ovat olleet siis hyvinkin tasaista menoa taloudessani; velkataakka on sulanut vähitellen pienemmäksi ja omaisuuden arvon junnatessa sen sijaan paikoillaan. Nyt kriittinen paikka tuleekin talvella – riskit ovat huomattavia erityisesti sähkön hinnan suhteen ja todella toivon lämmintä talvea ja inflaation paluuta inhimillisempiin mittoihin kaikkien kannalta!

Mitä ajatuksia tämä kertomukseni herätti sinussa? Laita kommenttisi rohkeasti alle ja valaise minua ja muita lukijoitani viisaudellasi! 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top