Kaaosteoria

Osakesijoittamisen aloittaminen - vinkit helppoon alkuun

”Sisältää mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkillä”

Osakesijoittamisen aloittaminen on nykyisten kätevien digitaalisten palvelujen kautta helpompaa kuin koskaan – voit päästä sijoittamaan tähän tunnetun hyvin tuottavaan omaisuusluokkaan jo pienillä summilla ja alhaisilla kuluilla. Ei siis kannata pelätä mukaan lähtemistä – osakesijoittaminen on erinomainen väylä saada oma pieni osa yritysten tuotoista ja voit oppia tavattoman paljon erilaisista yrityksistä, osakkeista ja jopa itsestäsi hyppäämällä mukaan osakkeiden magneettiseen maailmaan!

Tässä kirjoituksessa osakesijoittamisen aloittaminen lähtee liikkeelle sen selvittämisestä, millainen sijoittaja oikein olet? Sen jälkeen saat neuvoja osakkeiden valitsemiseen, jotta saisit sijoittamisellesi kestävän pohjan tuottojen hakuun. Lopuksi saat apua sopivan osakevälittäjän valintaan ja arvo-osuustilin ja osakesäästötilin avaukseen tarpeidesi mukaan.

Millainen sijoittaja olet?

Osakesijoittamisen aloittamisen ensimmäinen kohta on pohtia, millainen olet oikein sijoittajana? Tärkeimpiä mietittäviä asioita ovat sijoitusaikasi, riskinottokykysi ja ajankäyttösi sijoittamiseen.

Sijoitusaika. Osakekurssit voivat vaihdella hyvinkin voimakkaasti lyhyemmällä aikavälillä, joten osakkeisiin ei keskimäärin kannata sijoittaa sellaisia varoja, joita tarvitset suhteellisen pikaisella aikataululla. Pitkällä aikavälillä osakkeet ovat yleisellä tasolla nousseet aina korkeammalle tasolle, joten osakkeisiin sijoittaminen on ollut keskimäärin todella voittoisa panostus! Käytännössä noin viisi vuotta on jo suhteellisen turvallinen sijoitusaika – silloin riskisi ovat jo huomattavasti pienemmällä tasolla.

Riskinsietokykysi. Osakesijoittamisessa on kokonaisuutena enemmän riskejä kuin esimerkiksi korkoihin, metsään tai asuntoihin sijoittamisessa – toisaalta osakkeista voit saada suurempaa tuottoa itsellesi kuin useimmista muista omaisuusluokista. Yleensä suurimmat riskit osakkeissa ovat tappiollisissa kasvuyhtiöissä ja todella velkaisissa yrityksissä. Voit vähentää riskejäsi osakesijoittamisessa esimerkiksi hajauttamalla laadukkaasti ja valitsemalla parhaita parhaista.

Ajankäyttösi sijoittamisessa. Erittäin tärkeää on pohtia, kuinka paljon haluat itse käyttää osakkeiden valintaan? Jos sinulla riittää innostusta oppia uusia asioita osakkeisiin sijoittamisesta ja käyttää siihen hieman aikaa, suora osakkeisiin sijoittaminen voi olla silloin todellakin sinun juttusi! Jos puolestaan sinulla ei ole riittävästi aikaa tai kiinnostusta syventyä yksittäisten osakkeiden valintaan salkkuusi, ovat erilaiset aloittelijaystävälliset rahastot erinomainen vaihtoehto hyvän hajautuksensa ansiosta.

Miten valitset osakkeesi?

Jos haluat itse sijoittaa suoraan osakkeisiin, voi aluksi päätä suorastaan särkeä valtavassa erilaisten pörssiyritysten valinnanvarassa. Sopivien osakkeiden valinnassa voit käyttää onneksi erilaisia rajaavia kriteereitä; sellaisia saattavat olla esimerkiksi yritysten taloudelliset tunnusluvut, pitkäaikaiset kilpailuedut tai yrityksen johto.

Taloudelliset tunnusluvut. Merkittävä osa sopivan osakkeen valintaa on tutkailla erilaisia yrityksen taloudellisesta tilasta viestiviä tunnuslukuja. Yleisesti katsottuna P/E-luku eli voittokerroin on eräs käytetyimmistä yritysten tunnusluvuista. Osinkotuottoja osakkeista hakeville osinkotuottoprosentti on olennainen asia ja kasvuyrityksiin panostaville puolestaan pääoman tuotto (ROE) ja keskimääräistä suurempi kasvu oman toimialan osakkeisiin verrattuna ovat tärkeitä. Myös yrityksen velkaisuuteen on hyvä kiinnittää tarkkaa huomiota valinnassasi – gearing eli nettovelkaantumisaste kertoo paljon yrityksen velkaantuneisuudesta.

Pitkäaikaiset kilpailuedut. Eräs käyttökelpoisimmista valinnan kriteereistä ovat pitkäaikaiset kilpailuedut; sellaisia on kilpailijoiden vaikea kopioida ja niiden avulla yritys voi saada aikaan huomattavan kovaa tulosta. Merkittäviä kilpailuetuja ovat esimerkiksi brändi, innovaatiot ja teknologiaetu – kattavan pitkän listan yrityksen kilpailueduista löydät tästä Ammattijohtaja.fi:n artikkelista.

Yrityksen johto. Monet sijoittajat painottavat myös yrityksen johtoa valinnoissaan, eikä suotta; johto tekee suuret strategiset päätökset yrityksessä ja sillä on valtava vaikutus yrityksen pitkän ajan menestykseen. Huomioitavia asioita laadukkaan johdon merkkinä ovat esimerkiksi toimitusjohtajan vuosia kestänyt työ tehtävässään, erinomaiset strategiat ja johtajien reilu palkkaus (mitä paremmin yritys menestyy, sitä suuremmat korvaukset). Lisäksi pidän johtajien yrityksen osakkeiden ostoja erittäin positiivisena signaalina – vahva merkki luottamuksesta yrityksen suotuisaan kehitykseen pitkällä aikavälillä!

 

Osakesijoittamisen aloittaminen
Osakesijoittamisen aloittaminen - tunne itsesi sijoittajana, valitse osakkeet ja osakevälittäjä ja avaa arvo-osuustili tai osakesäästötili ja voit ostaa ensimmäiset osakkeesi!

Valitse osakevälittäjä

Osakesijoittamisen aloittaminen vaatii myös osakevälittäjän valitsemista – osakevälittäjää tarvitset osakkeiden kaupankäyntiä varten ja sellaisia ovat esimerkiksi pankit, pankkiiriliikkeet ja muut palvelut. Välittäjän tehtävänä on käytännössä yhdistää ostaja ja myyjä toimeksiannossa välityspalkkiota vastaan.

Missä pörsseissä haluat sijoittaa? Merkittävä osakevälittäjän valintaan vaikuttava tekijä on se, missä kaikissa pörsseissä haluat käydä kauppaa? Keskimäärin suomalaiset peruspankit keskittyvät vain tärkeimpiin pörsseihin ja jotkin välittäjät (esim. Degiro ja Mandatum Trader) puolestaan tarjovat mahdollisuuden sijoittua huomattavasti useammalle markkinalle.

Haluatko asioida livenä? Tavallisten Suomessa toimivien pankkien ja pankkiiriliikkeiden lisäksi osakevälittäjinä toimii etävälittäjiä. Perinteisillä välittäjillä on omia toimistoja, joissa voit itse käydä paikan päällä tekemässä osakekauppoja tai keskustella sijoittamisesta asiantuntijoiden kanssa. Etävälittäjillä puolestaan ei ole Suomessa omia toimistoja, joten asiointi niiden kanssa onnistuu vain netin tai puhelimen kautta.

Halvat hinnat vai helppo verotus? Osakevälittäjillä on huomattavia eroavaisuuksia kulujen suhteen ja verotuksen helppouden suhteen. Karkeasti yksinkertaistettuna suomalaiset osakevälittäjät ovat kalliimmasta päästä, mutta toisaalta niistä liikkuvat tiedot osakkeistasi automaattisesti verottajalle, jolloin säästyt huomattavalta työltä esimerkiksi osinkojen ja osakekauppojen suhteen. Ulkomaiset etävälittäjät (esim. Degiro, Lynx ja Interactive Brokers) ovat puolestaan huomattavasti edullisimpia kokonaiskuluiltaan, mutta niiden kanssa joudut tekemään huomattavasti enemmän töitä verojasi ajatellen.

Hyviä vaihtoehtoja osakevälittäjäksi. Mallikkaita osakevälittäjiä ovat mielestäni erityisesti Nordnet, Nordea ja Degiro. Nordnetilla* voit sijoittaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurimpien pörssien yritysten osakkeisiin ja lisäksi pystyt hajauttamaan helposti sijoituksiasi todella kattavan rahastovalikoiman avulla. Myös Nordea antaa mahdollisuuden sijoittaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurimmissa pörsseissä ja sen kautta voit käydä kauppaa edullisesti – alle 800 euron kaupoissa on pohjoismaisissa pörsseissä 1 %:n hintakatto.

 Degiron vahvuuksia puolestaan on kattava markkinavalikoima – voit sijoittaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan pörssien lisäksi pienempiin eurooppalaisiin pörsseihin (esim. Itävalta, Unkari, Puola, Tsekki ja Kreikka) ja Aasian alueen pörsseihin (Japani, Singapore, Hong Kong ja Australia). Lisäksi Degirolla osakekaupan kulut ovat äärimmäisen matalat; esimerkiksi yhdysvaltalaisten osakkeiden kaupoista maksat parhaillaan vain 1 € kulut! Huonona puolena verotiedot eivät siirro Degirolta Suomen verottajalle automaattisesti, joten treidaajille ja osinkosijoittajille Degiro voi käydä työlääksi verotuksen puolesta.

Avaa arvo-osuustili tai osakesäästötili

Osakesijoittamisen aloittaminen on valittuasi osakevälittäjän jo siinä vaiheessa, että voit avata itsellesi arvo-osuustilin tai osakesäästötilin. Näillä on omat eronsa, joista merkittävin on se, että osakesäästötilissä sinua verotetaan vasta ottaessasi rahaa pois tililtä. Näin ollen pitkäjänteisen sijoittajan kannattaa usein suosia osakesäästötiliä, koska korkoa korolle-ilmiön kautta tuotot kasvavat vähitellen mittaviksi ilman jatkuvaa verojen maksua.

Arvo-osuustilin avaaminen. Arvo-osuustili on sähköisille arvopapereille tarkoitettu tili, minkä voit avata välittäjäsi kautta kätevimmin verkossa tehtynä. Arvo-osuustilin lisäksi tarvitset jonkin pankkitilin, mille osingot ja muu sijoittamiseen liittyvä rahaliikenne järjestyy. Laita sitten jokin summa rahaa tilille, jotta voit ostaa osakkeita.

Osakesäästötilin avaaminen. Osakesäästötilin voit avata tällä hetkellä itsellesi Nordnetillä, Nordealla, OP:lla, Mandatum Traderilla, Danske Bankilla ja Ålandsbankenilla. Myös osakesäästötilin avaus onnistuu helpoiten ja edullisimmin verkossa ja korkeintaan voit laittaa osakesäästötilille 50 000 euroa. Suosittelen ostamaan osakesäästötilille enimmäkseen kotimaisia osakkeita, sillä ulkomailta keräämistäsi osingoista maksettua lähdeveroa et aina saa perittyä takaisin. Huomioi myös että sinulla voi olla kerrallaan vain yksi osakesäästötili – ylimääräisestä osakesäästötilistä saatat joutua maksamaan jopa tuhansien eurojen korvauksia!

Osta osakkeita

Sitten pääset jo itse asiaan eli ostamaan osakkeita! Sen voit tehdä verkossa, puhelimitse tai välittäjän toimipisteessä riippuen välittäjästäsi. Yleensä kätevintä on ostaa osakkeet verkossa, sillä se on edullisin ja nopein tapa tehdä toimeksiantoja.

Kun löydät kiinnostavan osakkeen, klikkaamalla Osta-painiketta pääset tekemään ostotoimeksiantoa. Siinä voit päättää haluamasi osakkeiden määrän ja ostohinnan; suosittelen sinua asettamaan rajahinnan, mitä korkeammalla hinnalla et halua ostaa osaketta. Esimerkiksi alapuolen kuvasta voi päätellä, että saisit heti ostettua Boreon osaketta hintaan 45,50 €. Voit kuitenkin yrittää saada sitä edullisemmalla kurssilla ja laittaa rajahinnan esimerkiksi 43,50 €, jolloin ostosi menisi läpi vasta kurssin tippuessa asettamallesi tasolle.

Tarkista aina toimeksiannon tiedot! On viisasta varmuuden vuoksi katsoa aina, että osakkeiden määrä ja rajahinta ovat juuri sellaisia kuin haluat. Tällä tavalla voit säästyä kalliilta virheiltä – et voi enää muuttaa toimeksiantojesi, kun ne ovat toteutuneet.

Osakesijoittamisen aloittaminen
Tältä näyttää osakkeen ostotoimeksiannon ikkuna Nordean Investorissa

Opi osakesijoittamisen alkeet videoltani!

Osakesijoittamisen aloittaminen kokonaisuutena

Osakesijoittamisen aloittaminen koostuu siis useasta yksinkertaisesta vaiheesta; puntaroi ensin millainen sijoittaja olet, mieti osakkeiden valintaa ja valitse osakevälittäjäsi. Lopuksi avaa itsellesi arvo-osuustili tai osakesäästötili ja osta osakkeita. Alku voi osakesijoittamisessa tuntua haastavalta, mutta sijoittamisen suhteen et ole yksin! Löydät apua osakesijoittamiseen esimerkiksi sivustoltani, erilaisista sijoitusblogeista tai Inderesin mainiolta keskustelufoorumilta.

Toivottavasti sait tästä kirjoituksesta osakesijoittamisen alkeet haltuun. Mitä mieltä olet aiheesta ja jos sinulta löytyy mitään kysyttävää osakesijoittamisen starttaamisesta, niin autan mielelläni!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top