Kaaosteoria

Omaisuuteni 3/2026 -julkaisin FIRE-sovelluksen

Viime kuukaudet ovat olleet kohdallani harvinaisen hektisiä; erityisesti syynä on ollut oman FIRE- ja budjettisovellus Firaion suunnitteluun, tuotantoon ja julkaisemiseen kuluneet pitkät tunnit. Tavoitteenani tällä sovelluksella on antaa ihmisille globaalilla tasolla antaa helpommat, tehokkaammat ja älykkäämmät työkalut oman talouden hallintaan ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemiseen.

Tässä postauksessa esittelen hieman tätä luomaani sovellusta ja lisäksi normaalin omaisuuspäivitykseni tyyliin kerron, miten sijoitukseni, velkani, tuloni ja menoni ovat menneet viime kuukausina!

Omaisuuteni

Omaisuuteni kehittyi aika nihkeästi viime kuukausina, erityisesti syynä olivat osakkeiden myynnit.

Osakkeet ja rahastot

Parhaillaan minulla on nyt 18.5.2026 osakkeissa varoja 34 euroa eli niiden arvo väheni 576 euroa kahdessa kuukaudessa. Puolestaan rahastoissa minulla on eläkevakuutusten muodossa varallisuutta 11 153 euroa eli niiden arvo puolestaan kohosi 226 euroa muutamassa kuukaudessa. Yhteensä siis minulla on varoja osakkeissa ja rahastoissa 11 187 euroa eli niiden arvo väheni 350 euroa kahdessa kuukaudessa.

Osakkeiden arvon lasku johtui enimmäkseen osakkeideni myynnistä, mikä puolestaan kahdesta suuremmasta syystä. Ensinnäkin osakkeista oli kehittynyt sangen tappiollisesti ja halusin suunnata varani tuottavampiin sijoituksiin. Toiseksi halusin hajauttaa sijoituksiani useampaan erilaiseen omaisuuslajiin, jotta riskit pysyisivät paremmin hallinnassa.

Osakkeet ja rahastot Nordeassa
Osakkeeni ja rahastoni Nordeassa (Kuva: Nordea)

Kryptovaluutat

Kryptovaluutoissa minulla on puolestaan mammonaa kiinni 540 euroa eli niiden arvo nousi 10 euroa. Juuri nyt en ole aikeissa ostaa tai myydä, katsotaan sitten asiaa tarkemmin, kun olen ensin saanut huonoja velkoja makseltua pois.

Korkosijoitukset

Uutena omaisuusluokkana osana varallisuuttani ovat korkosijoitukset, joista haen osakkeiden tuotosta riippumatonta passiivista tuloa talouteeni. Mintoksella minulla on varoja sijoituksissa noin 79 euroa, joista saatava mediaanituotto on noin 10,7 %. Lainat jakautuvat monipuolisesti yritys-, henkilökohtaisiin, asunto- ja autolainoihin.

Puolestaan Maclearissa minulla on varoja noin 67 euroja sijoitukset ja maksetut korot huomioiden. Parhaillaan olen sijoittanut vain yhden brittiläisen yrityksen Merchant LP:n lainoihin, myöhemmin lisään toki hajautusta riskien vähentämiseksi. Yhteensä minulla on siis varoja korkosijoituksissa juuri nyt noin 146 euroa.

Omistusasunto

Omistusasuntoni on edelleen se mittavin omaisuuseräni – tämän Hauholla sijaitsevan omakotitalon arvo on noin 110 000 euroa eli sen arvo ei nyt muuttunut suuntaan tai toiseen. Lähiajan näkymät asunnon arvon suhteen ovat suhteellisen sumuisia esimerkiksi Suomen talouden yleisen suunnan ennustamisen vaikeuden vuoksi.

Auto

Myös käyttöautoni Peugeot 2008 on pieni osa omaisuuttani – tässä kohtaa sen arvo on noin 4 300 euroa eli sen arvo väheni noin 200 euroa parissa kuukaudessa. Jatkossakaan auton arvonalenema ei ole kovin suurta, koska suurimmat arvonalennukset olivat tapahtuneet autolle ennen kuin ostin sen nyt talvella.

Kokonaisomaisuus

Tässä kohtaa kokonaisomaisuuteni on noin 126 173 euroa eli edellispäivityksestäni omaisuuteni arvo väheni 394 euroa. Suurin syy ankeaan menoon oli osakkeideni myynti ja lähiaikoina en ennakoi suurempia muutoksia omaisuuteni arvoon.

Velat

Velkani ottivat taas normityyliin suunnan kohti pienempiä lukemia!

Asuntolaina

Asuntolaina on vieläkin se mittavin velkani – sitä minulla on vielä makseltavana noin 68 542 euroa. Käytännössä tämä lyheni siis muutamassa kuukaudessa noin 460 euroa. Lyhennystahti ei ole valtavan ripeä, mutta asuntolainan suhteellisen matalan koron vuoksi suosin ennemmin huonojen lainojen pois maksamista ensimmäisenä.

Autolaina

Autolainaa minulla on vielä jäljellä noin 4 716 euroa eli se lyheni parissa kuukaudessa  307 euroa. Lyhennystahti on mielestäni juuri sopiva ottaen huomion talouteni tulot ja  menot.

Huonot velat

Erilaisia huonoja velkoja eli luottokortti- ja osamaksulainoja minulta löytyy vielä noin 22 692 euroa eli niiden määrä väheni 191 euroa parissa kuukaudessa. Luottokorttivelkoja on vielä 11 917 euroa ja osamaksuvelkoja noin 10 775 euroa.

Kokonaisvelat

Kaikkiaan talouteni kokonaisvelat ovat noin 95 950 euroa eli velat vähenivät 958 euroa kahdessa kuukaudessa. Olen kohtuullisen tyytyväinen tähän lyhennystahtiin huomioiden esimerkiksi FIRE-sovelluksen tekoon liittyvät kulut.

Nettovarallisuus

Nettovarallisuuteni eli kokonaisomaisuuteni vähennettyinä kaikista veloista on parhaillaan 30 223 euroa eli se väheni 436 euroa edellispäivityksestä. Heikohko kehitys johtui erityisesti yritykseni menojen väliaikaisesti suuremmista menoista.

Tulot

Tuloistani valtaosa tuli taas normityylin palkkana vakituisesta kokoaikatyöstäni vartijani; sieltä kääräisin parissa kuukaudessa hilloa nettona käteen 5 541 euroa. Puolestaan Youtubesta sain mainostuloja 80 euroa, yrityksestä 300 euroa, sijoitusten myynneistä 730 euroa, korkotuotoista 3,22 euroa ja osingoista 0,56 euroa. Yhteensä sain siis kahdessa kuukaudessa tuloja nettona noin 6 655 euroa.

Julkaisin FIRE-sovelluksen!

Jos puhutaan tuloistani, niin tulevaisuudessa yksi merkittävä tulonlähde tulee olemaan uusi kehittelemäni FIRE- ja budjettisovellus Firaio. Firaio on moderni henkilökohtaisen talouden sovellus, joka auttaa käyttäjiä rakentamaan polkua kohti taloudellista riippumattomuutta. Sovellus yhdistää budjetoinnin, nettovarallisuuden seurannan, FIRE-laskelmat ja älykkään päätöksenteon yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Käyttäjä voi seurata omaisuutensa kehitystä, analysoida kulutustaan eri strategioiden kautta sekä testata taloudellisia päätöksiä oman FIRE-suunnitelmansa näkökulmasta. Firaio on suunniteltu erityisesti ihmisille, jotka haluavat ymmärtää rahaansa paremmin ja tehdä pitkäjänteisesti fiksumpia taloudellisia valintoja.

Halusin tehdä tämän sovelluksen, koska markkinoilla ei ollut yhtään sellaista sovellusta, mikä auttaisi firettäjää aktiivisesti seuraamaan omaa kehitystä, näkemään valintojensa seuraukset jo etukäteen ja toisaalta saamaan edistyksellisiä neuvoja tekoälyapurilta. Lisäksi lisäsin tähän sovellukseen mahdollisuuden testata omia rahallisia päätöksiä henkilökohtaista FIRE-strategiaa ja omia vinoutumia (esim.  tappionkarttaminen, ankkurointi ja FOMO) vasten. Sen ansiosta voit välttyä kalliilta virheinvestoinneilta, kuten tässä omassa esimerkissäni liittyen sijoitusasunnon ostoon.

Voit ottaa oman taloutesi haltuun ja lähteä seuraamaan omaa talouttasi ilmaiseksi sovellukseni avulla alla olevasta painikkeesta!

Firaio FIRE- ja budjettisovellus
Firaio FIRE- ja budjettisovellus auttaa sinua taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa ja oman talouden hallinnassa

Menot

Menojen puolella lainoihin upposi taas eniten euroja – niihin meni kaikkiaan 2 602 euroa. Liikenteeseen meni kaikkiaan mm. polttoaine, auton huolto ja vakuutukset huomioiden 1 067 euroa ja asumiseen meni sähköstä vesilaskuun noin 1 212 euroa. Elatusmaksuihin meni 760 euroa, ruokaan 111 euroa, ravintoloihin 83 euroa ja tietoliikenne- ja suoratoistopalveluihin 156 euroa ja vaatteisiin 25 euroa.

Yrityksen menot olivat normaalia hieman suuremmat sovelluksen luomiseen liittyvien kulujen vaikutuksesta – kaikkiaan firmani Investuntin kuluihin upposi kahdessa kuukaudessa 380 euroa.

Kaikkiaan kokonaismenoni olivat kahdessa kuukaudessa 6 396 euroa – ne olivat normaalia korkeammat  johtuen mm. helmikuun kovien pakkasten aiheuttamasta 750 euron sähkölaskusta ja sovelluksen teon vaatimasta noin 200 eurosta.

Menojeni kehitys
Lainat olivat edelleen suuressa roolissa menoissani

Säästöaste

Aikaisemmin olin laskenut säästöasteen väärin, mutta kiitos toisen taloustubettaja Joutilaan vinkin avulla opin laskemaan säästöasteen oikealla tavalla. Oikea laskukaava on siis (tulot – menot + asuntolainan lyhennykset) tulot x 100 %.

Siispä lasketaan nyt kerrankin oikein (6 655 – 6 396 + 460) / 6 655 x 100 % = 10,8 % säästöaste

Yhteenveto

Kaikkiaan viime kuukaudet olivat omassa taloudessani mielenkiintoista aikaa – sain vihdoinkin julkaistua kauan suunnittelemani FIRE-sovelluksen! Sijoitusteni arvo laski hieman, mutta toisaalta onneksi velkalasti kääntyi taas myös laskusuuntaan. Tulot olivat huomattavan suuria, mutta niihin liittyi kausiluonteisuutta osakkeiden myyntitulojen ja lomarahojen vaikutuksesta. Menot puolestaan olivat myös normaalia suuremmat talven kovien sähkölaskujen ja sovelluksen teon kulujen vaikutuksesta.

Mitä mieltä olet tästä postauksestani? Tarvitseeko maailma edistyksellisiä FIRE-sovelluksia vai pysytkö vielä vanhan kunnon Excelin kyydissä? 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top